Kaakkoisraja ei ole vielä valmis viisumivapauteen
Kaakkoisrajalla ei olla vielä valmiita viisumivapauteen kirjoittaa UutisVuoksi (2.9.2011 Harri Manskinen).
- Näin sanoo ensi vuoden alusta rajavartiolaitoksen pääesikuntaan siirtyvä Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja eversti Pasi Kostamovaara. Meillä on tähän asiaan hyvin käytännönläheinen näkökulma. Viisumivapaus voi tulla, kun olemme siihen valmiita niiden ennusteiden pohjalta, mitä meille on viisumivapaudenvaikutuksista rajaliikenteeseen.
- Kostamovaara viittaa siihen, että henkilö-ja tavaramäärät kaakkoisten rajanylityspaikkojen kautta moninkertaistuvat. Nykyinen infrastruktuuri ja henkilöstömäärä eivät anna mahdollisuksia viisumivapauteen. Emme me ole vielä valmiita. Tekeillä on vielä investointeja, jotka vievät meitä lähemmäs viisumivapauden toteutumista, mutta lisää tarvitaan.
- Poliitikot lopulta ratkaisevat, missä vaiheessa viisumivapauteen voidaan mennä.
Niin yksinkertaista se on, että ”poliitikot lopulta ratkaisevat”.
Mutta pystyykö Suomi viisumivapaudesta itsenäisesti päättämään? Entä jos poliitikot ja EU tai päinvastoin: EU ja poliitikot ratkaisevat asian ennen kuin infrastruktuuri on rakennettu ja henkilöstömäärä riittävä kaakkoisrajalla?
Ja kysytäänkö kaakkoisrajan ja koko Suomen kansalta milloin sen voisi toteuttaa?
Olen kirjoittanut tämän aiheeseen blogeja Puheenvuoroon:
Viisumivapauteen täytyy valmistautua :
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66543-viisu…
Ilmoita asiaton viesti
Itärajan viisumivapaus on täyttä järjettömyyttä. Minkä rajan takaa Suomeen tulee eniten rikollisuutta? Ei liene kovinkaan vaikea yhtälö.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Heikkinen: ”Itärajan viisumivapaus on täyttä järjettömyyttä”,
-vaikka onkin mielestänne ”täyttä järjettömyyttä” kuitenkin tuntuu, että sinne suuntaan olemme menossa, ja asianhan ratkaisevat keskenään EU ja Venäjä. Suomelta tarvitaan vain allekirjoitus. Eikös ole niin?
Ilmoita asiaton viesti
Hieman lisää .. olen tehnyt venäläisten JA virolaisten kanssa kauppaa yli 20 vuotta, eikä koko tuona aikana vastaan ole sattunut yhtä ainoaa henkilöä johon voisin niillä puolilla luottaa. Jos emme olisi olleet tästä asiasta tietoisia jo aloittaessamme, meidät olisi jo aikoja sitten poljettu Tyumenin multiin.
Miten sitten ne poliittiset päättäjät, joita on Venäjällä vain kuljeteltu kaviaaripöydistä toisiin, voisivat edes vähäisimmässäkään määrin tajuta asiasta enempää kuin me? Koko ajatus viisumivapaudesta on täysin järjetön.
85% kaikista yhteistyökumppaneistamme liittyvät venäläiseen mafiaan tavalla tai toisella, halusimmepa sitä tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Heikkinen :”…eikä koko tuona aikana vastaan ole sattunut yhtä ainoaa henkilöä johon voisin niillä puolilla luottaa”,
– mutta Stubb luottaa. Olkaa hyvä, jos kiinnostaa lukea aiheesta :
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/61730-stubb…
Ilmoita asiaton viesti