Elämäni Koulut. Osa 101. Glasnost.
Glasnost.
Glasnost (venäjäksi гла́сность [ˈglasnəsʲtʲ]) on Mihail Gorbatšovin vuonna 1985 Neuvostoliitossa käyttöön ottama käsite.
Gorbatšovin harjoittamaan glasnost-politiikkaan täytyy tässä kiinnittää huomiota, koska se oli erittäin tärkeä seikka silloisessa Neuvostoliitossa!
Glasnost antoi kansalaisille uusia vapauksia, jotka herättivät eri kansallisuuksien tasavalloissa ja jopa pienimmissäkin etnisissä ryhmissä itsetuntoa. Tämä oli yksi syy Neuvostoliiton hajoamiseen.
Glasnost-politiikka ei ollut kuitenkaan Gorbatsovin keksimä.
Jo 1850-luvun lopulla Venäjällä imperiumikaudella, sanaa “glasnost” käytettiin poliittisena terminä, tarkoittaen sensuurin vähentämistä lehdistössä … ja myöhemmin myös avoimuutta päätöksenteossa.
Neuvosto-Venäjän ensimmäinen johtaja V. I. Lenin piti myös julkisuutta demokratian tärkeimpänä merkkinä.
Avoimmuuspolitiikka
Miltä se tuntui silloin?
Oli vaikea uskoa Neuvostoliitossa, että tällainen käännös politiikassa on edes mahdollinen. Vasta sitten, kun alkoi ruohonjuuren tasolla tapahtua jotain konkreettista!
Omalla kohdallani usko siihen, että Gorbatsovin glasnost-politiikka on totta, tapahtui syksyllä 1987 jolloin paikkakunnan aktivistien kautta sain pöydälleni Petroskoissa ilmestyneen Punalippu lehden erikoisnumeron, jossa ensimmäistä kertaa kerrottiin avoimesti inkeriläisten kohtalosta Neuvostoliitossa.
Tätä lehteä lukiessamme minä ja omaiseni jäimme kokonaan sanattomaksi ja vanhemmalla sukupolvella tulivat kyynelet silmiin.
Ei ole vaikeata kuvitella mitä moni ajatteli siinä! Ehkä muistot palasivat sinne oman rakkaan Arvilaan Oinaalassa, jonne jäi kotimme ja tulivat mieleen kaikki ne vaellusvuodet ja kärsimykset, jolloin oli sellainen tunne, ettei minnekään kelpaa vaan aina käskystä vietiin paikasta toiseen mutta ei milloinkaan enää kotiin!
Nyt tiedämme, että Glasnostista huolimatta Punalipun artikkelin julkaiseminen ei ollut silloin niinkään helppoa!
Toivo Flinkin yksityiskokoelmasta:
… Inkerin numeron aineiston kirjoittaneet ja keränneet toimittajat kutsuttiin Karjalan kommunistisen puolueen aluekomiteaan, missä ensimmäinen sihteeri, Suomessa Neuvostoliiton suurlähettiläänä toiminut Vladimir Stepanov pudisteli päätä ja sanoi, että tällaista ei saa julkaista, vielä.
Älkää välittäkö glasnostista ja siitä, mitä Moskovassa puhutaan, kyllä se vielä asettuu.
Toimittajat eivät antaneet periksi ja Inkeri-numero ilmestyi kuukauden viiveellä”
Tällä Punalipun lehtikirjoituksella oli iso merkitys Inkerin kansalle, se avasi vainotuille inkerinsuomalaisille vaikenemisen ja pelon muurit. Muurit, jotka olivat sulkeneet Inkerin kansan suut kymmeniksi vuosiksi.
Lukijan Kirjoitus Karjalan Sanomissa
Sensuuri salli myös lukijoitten kirjoittaa inkeriläisistä. Ainakin Karjalan Sanomat lehdessä vuodelta 1993 minulla on säilynyt Alina Tirrasen kirjoitus Heistosten suvusta otsikolla “He ovat kadonneet teille tietymättömille!” Alina Tirranen kuuluu sukumme miehensä Tahvana Tirrasen kautta. Hän asui Perestroika aikana Petroskoissa.
Emme tienneet silloin mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sinä päivänä, kuin luimme Punalippu lehdessä kirjoituksen inkeriläisistä, tuntui siltä, että mahdollisuudet kansan elpymiseen avautuivat kymmenien vuosien kärsimysten jälkeen. Nyt alkoi inkerinsuomalaisten voimakas kansallinen itsetunnon nousu!
Puškinia Ja Glasnostia
Tähän lopuksi sopiikin Glasnostiin liittyvää kansanperinnettä niiltä ajoilta. Se kertoo, että moni muukaan ei uskonut sitä “glasnostia” todeksi ainakaan pidemmälle ajanjaksolle ja olivat varovaisia.
A. S. Puškinin runosta ”Chadajeville” (henkilön sukunimi) yksi säkeistö muunnettuna:
Товарищ, знай: пройдёт она,
Так называемая «гласность»,
И вот тогда госбезопасность – КГБ
Припомнит наши имена!
Toveri, tiedä!: se ohi menee,
Niin sanottu “Glasnost”,
Ja sitten valtion turvallisuus – KGB
Varoittaa sanoistamme meille!
Tarina jatkuu…
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkyviin täysikokoisena.
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Kiitokset kirjoituksestasi glasnostista henkilökohtaisena kokemuksena. Olen nyt lukenut suurimman osan kirjoituksistasi, jotka olet hakemistoosi laittanut. Kyllä niissä on sisältöä ja ainesta kelpo romaaniin. Ei kuitenkaan ihan suoraan. Kirjoitukset pitää uudelleen lajitella ja poistaa päällekkäisyyksiä ja siten saada niistä eheä kokonaisuus. Siinä on oma työnsä.
Toisen tyyppinen kirja on helpompi koota. Se voisi olla vaikka otsikolla: Muistoja elämästäni Neuvostoliitossa inkeriläisenä.
Kyllä kirjoituksesi voi lukea myös hakemistostasi erillisinä lukuina siinä järjestyksessä kuin haluaa. Netistä niitä vain harva osaa hakea.
Tuli vain mieleeni Keski-Suomen sotaorvoista kertova kirja: ”Meille kallis on maa”. Pahimpia olivat kokemukset siitä, kun Neuvostoliiton desantit kävivät hävittämässä rajaseudun taloja ja tappamassa asukkaita. Miehiä taloissa ei paljon ollut. He olivat rintamalla. Monet karkuun päässeet lapset olivat orpoja. Naisia ei säästetty, ei lapsiakaan, mutta kaikkia eivät tavoittaneet. Kainuu oli desanttien aktiivialuetta. Sieltä näitä orpoja ohjattiin eri puolille Suomea ja Keski-Suomeen aika monia.
Useimmat selvinneet pääsivät tai joutuivat maatiloille sisämaahan. Kohtelu oli monen tasoista, mutta kummasti ihminen jaksaa ja selvää, kun on pakko.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvistä neuvoista! Tuo helpompi versio ehkä vielä onnistuisi…Romaanin kirjoittaminen vaatii jo ammattilaista osaamista!
En ole lukenut tuota mainitsemasi kirjaa sotaorvoista. Kuka on kirjoittaja?
Orpolapsista tuli vain mieleeni inkeriläiset orpolapset, jotka joutuivat sodan aikana Suomeen, joita sitten vuona 1944-45 veivät väkisin takaisin Neuvostoliittoon. Jos kiinnostaa, niin eräs tarina blogissani vuodelta 2015:
Pikku Paavo vietiin väkisin Neuvostoliittoon.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/185219-pikku-paavo-vietiin-vakisin-neuvostoliittoon/
Kiitos paljon kommentista ja kannustuksesta kirjan kirjoittamiseen!
Ilmoita asiaton viesti
”Meille Kallis on maa” -kirjan kirjoittajia on noin 80 eri henkilöä. Se on koottu tilaamalla lapsena sotaorvoiksi jääneiltä kirjallisia kertomuksia kokemuksistaan. Määrä on sotaorpojen määrään nähden aika pieni, mutta antaa kyllä hyvän kokonaiskuvan tämän joukon elämän alkuvuosilta sota-aikana ja jonkin verran sen jälkeenkin. Sivuja kirjassa on 341.
Kirjan takana on Keski-Suomen Sotaorvot ry. Aivan kohta siltä loppuvat jäsenet. Ikääntyminen tekee tehtävänsä. Viimeisin vastuuhenkilö, jonka aikana kirja valmistui oli Keski-Suomen sotaorpojen puheenjohtaja Paavo Ojalainen.
Voin kysellä, onko kirjaa vielä saatavana ja jos on, voi sen myös sinulle toimittaa. Hinnasta en voi sanoa mitään. Ehkä saan kirjan, jos niitä löytyy, lahjoituksena, jolloin hinta on sama kuin postituskulut.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos paljon, mutta jos ei löydy kirjaa, niin ei! Ei kaikkea voi saada! Hyvä, että sellainen kirja on olemassa ja itse henkilöt kertoivat omista kokemuksista miltä se tuntui! Niin, ”ikääntyminen tekee tehtävänsä” jokaiselle meille ja sitä ei voi pysäyttää!
Mutta, aiheesta toiseen. Nyt eletään tosi lämmintä talvea! En muista mitään vastaavaa ja hyvä, että ei ainakaan pakkanen puree kuin joskus opiskeluvuosina Arkangelissa!
Mukavaa päivänjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Tuli tässä vain mieleen, että ammattiyhdistyksistä Neuvostoliitossa et ole kirjoittanut mitään. Miten se tuntui kansalaisten elämässä, vai eikö mitenkään? Minua on havahduttanut kovasti se, miten työvoimaa noin vain siirreltiin valtion ja tuotannon tarpeiden mukaan. Ihmiset olivat valtiolle alisteisia, ei siten kuin Suomessa, jossa valtio sosiaaliturvan ja muiden tulonsiirtojen avulla ja kautta tukee kansalaisten selviämistä Ketään ei voi viranomaismääräyksellä siirtää paikkakunnalta toiselle.
Olin 1982 mukana SAK:n kahden viikon valtuuskuntamatkalla Neuvostoliitossa. Sen aikana meille selvitettiin, miten ammattiyhdistykset siellä toimivat. Matka alkoi 10. marraskuuta eli samana päivänä, jolloin Bresnev kuoli. Muita valtuuskuntia ei Suomesta Neuvostoliittoon sinä päivänä päästetty.
Jo lähtiessämme tiesimme, ettei ammattiyhdistysliike Neuvostoliitossa tarkoittanut lainkaan samaa kuin Euroopassa. Sehän oli osa tehtaan tai kolhoosin johtoa. Oman toiminnan esittelyn ohella meiltä tiedusteltiin, miten meidän mielestämme tuotantolaitoksen organisaatiota pitäisi kehittää. Vastauksemme oli selvä. Sitä pitää kysyä työnantajien edustajilta. Me emme osallistu tuotannon johtamiseen. Me valvomme työntekijöiden etuja.
Jo tuolloin Neuvostoliitossa oli herätty siihen, ettei puoluevetoinen tuotannon johto ole kohdallaan. Yrityksillä pitää olla enemmän toimintavapautta. Vaikutelmaksi jäi, ettei Neuvostoliitossa lainkaan ymmärretty, että ammattiyhdistysliikkeen pitää toimia vapaasti ja erillään tuotantolaitosten johdosta, jotta tasapäinen neuvotteluasetelma olisi yleensäkään mahdollinen. Puolue yritti valvoa kaikkea toimintaa, mikä ilmenee aika hyvin kirjoituksistasi. Ongelma vain oli siinä, että tuotantoelämä oli karannut valvonnan ulkopuolelle ja lahjonta kukoisti. Tilannetta ei saatu koskaan hallintaan ja sen vuoksi neuvostojärjestelmä romahti.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea kysymys. En ole perehtynyt asiaan, joten en pysty analysoimaan Nl:n ammattiliittojen toimintaa.
[…Miten se tuntui kansalaisten elämässä, vai eikö mitenkään?],
– Voin sanoa, että henkilökohtaisesti minuun ei mitenkään, jos lakipykäliä ajatellaan. Maksoin kyllä jäsenmaksut jopa opiskeluvuosinakin ja se harmitti! Jokaisella meillä oli ns.jäsenkirja (профсоюзный билет). Nettikuvassa on malli:
http://dolgoprud.org/photos/photos/14_132_20131126173945_stand.jpg
Sitten myöhemmin taisivat vähentää jäsenmaksun suoraan palkasta.
[…Ketään ei voi viranomaismääräyksellä siirtää paikkakunnalta toiselle.],
– Ei voi demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta silloin kyse oli totalitaarisesta järjestelmästä! Inkerinsuomalaisia työvoimaana siirreltiin paikasta toiseen kuin shakkinappuloita. Kysymättä mitään. Käskystä vaan!
[…meidän mielestämme tuotantolaitoksen organisaatiota pitäisi kehittää.],
– Ensimmäisellä ja viimeisellä NL:n presidentillä Mihhail Gorbatsovilla taisi olla siihen hyviä ajatuksia, koska 10.12.1990 ilmestyi presidentin allekirjoittama uusi Laki, joka koski Nl:n ammattiliittojen toimintaa . En nähnyt tarvetta tutustua.
Sinulla on hyvä analyysi ammattiyhdistysten toiminnasta Nl:ssa. Minä en koskaan pohtinut asiaa. Kiitos kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
Ammattiyhdistykset Neuvostoliitossa eivät olleet työläisten asiaa ajavia järjestöjä, kuten Suomessa, vaan poliittisen johdon sanelusta toimivia työläisten piiskureita.
Ilmoita asiaton viesti
Jään odottamaan sitä kun pääset kertomuksessasi Suomeen muuttoosi asti.
Miksi ja miten muuttoon päädyit? Keitä muita sukulaisiasi tänne tuli?
Miten aloit kotiutua Suomeen? Miten Sinut otettiin vastaan? Miten voit nyt?
Kaipaatko takaisin Venäjälle? Lapsuuskotiasi tietenkin kaipaat, niin kuin jokainen.
Ilmoita asiaton viesti