Elämäni Koulut. Osa 102. Vapaammat Tuulet.

Kuoro esiintyy jossain. Oikealla Viola Heistonen. Vasemmalla kuoron johtaja Maria Kirjanen.

Gorbatsovin avoimuus­politiikka vaikutti kaikkeen. Se sai eri kansallis­ryhmät liikkeelle jähmetty­neessä Neuvosto­liitossa. Vapaam­pien tuulen puhaltaessa avautuivat myös mahdolli­suudet elpymiseen Inkerin kansalle ja nyt alkoikin voimakas kansallisen itse­tunnon nousu!

Inkerin Kansan Nousu

Perestroikan aika oli tosi tunne­rikas aikakausi elämässäni Neuvosto­liitossa ja äkkiä tule­vaisuus alkoi tuntua valoisam­malta. Ilma­piiri oli hurmaavan ihana. Näin voin sanoa täydellä sydämellä. Mutta toisaalta tuo aika oli pelottava­kin. Olimmehan vuosi­kymmeniä olleet totaali­taarisen järjes­telmän vankeja.

Tuntui, että tämä on liiankin hyvää ollakseen totta. Että nyt yhtäkkiä kaikki loksahtaa paikoilleen ja saamme takaisiin kaiken sen, mitä olimme henkisesti menettäneet karko­tettuina koti­konnuilta vaeltamaan vuosi­kymmenniksi.

Pois omalta maalta. Vieraalle maalle.

Että entä jos tämä onkin jotain kaunista unta ja pian herätään pettyneenä!

Pelon vuoksi ja kokemusten opettamana monet inkeri­läisten spontaanit pienetkin kokoon­tumiset tai suomen­kielisten laulujen harjoi­tukset pidettiin ensin hieman salassa yksityis­asunnoissa ja vieläpä suljettujen ovien takana. Ehkä se pelko ilmi­antajasta oli jossain sisimmässä meillä jokaisella.

Kerran menin tällaiseen hieman salaiseen tapaamiseen, jossa myös harjoi­teltiin suomen­kielisiä lauluja. Oli kiva yllätys, kun talon ovella jokaiselle kutsutulle toivo­tettiin “tervetuloa” ja tarjottiin “Leipää ja suola!”

Tämä traditio ilahdutti ja toi hyvän mielen ja tärkeän yhtei­sölli­syyteen kuuluvan tunteen!

Ehkä harjoitte­limme myös inkeri­läisten kansallis­laulua “Nouse Inkeri”.

Nouse Inkeri – Вставай Ингерманландия

Kirkon Elpyminen

Erittäin tärkeä asia kansan­nousun kannalta oli Inkerin kirkon elpyminen, erityisesti sille suku­polvelle jonka muistissa oli vielä oma kirkko. Olin kuullut aika usein sota- ja vaellus­vuosina koko vanhem­man polven suvultani muisteluita kirkko­matkoista ja nimen­omaan Lempaalan kirkkoon. Tuntui niin, että nimen­omaan tämä kirkko oli suvun ja moneen Oinaalan kylä­läisenkin “Oma Kirkko”, mutta siinä kirkossa saivat käydä vain vanhemmat Heistosten sisarukset Aune-Amalia ja Lyyti-täti! Ja tietenkin Isoisä ja Katri-ja Varpu mummot! Sitten kirkko suljettiin ja pappi Aatami Kuortti vangittiin.

Lempaalan kirkko oli kauniilla paikalla järviseudulla. Talvis­aikaan sinne kuljettiin jäätä pitkin. Siellä Hilma kävi pyhäkoulua, mutta ei enää rippikoulua, koska kirkko hävitettiin.

Näin kertoo Äitini Sinikka Haapa­niemen väitös­kirjassa “Kirkko sydämessä” sivulla 169. Rippikoulun hän kävi Toksovan kirkossa.

Minulla sellaisia kirkko­muistoja ei ollut, koska en nuoren ikäni vuoksi ehtinyt käydä kirkossa Oinaalassa päin. Mutta kirkko oli tärkeä ja on edelleen. Se, että kuulin Isä­meidän rukouksen ja Jumalan sanaa kaikkina vaellus­vuosina yhdessä sukumme kanssa niin isoisältä kuin äidiltä ja tädeiltäni. Joten kirkon elpyminen kosketti minuakin.

Lempaalan kirkossa minua ei kastettu. Silloin se olisi ollut vaarallista. Peres­troikan aikana minut on kastettu Kupanitsan kirkossa. Arvo Survo kastoi ja kummina oli Arvo Soittu, pappi hänkin.

Muistan kuinka kaste­hetkellä isot lumi­hiutaleet laskeu­tuivat kirkon sisään hiljaa leijaillen katossa olevan aukon kautta. Kaste toimi­tettiin ylhäällä parvella. Kupanitsan kirkko oli silloin vielä melkein raunioina ja talkootyöt, joihin itsekin osallistuin, meneillään.

Kotikirkkoni Rakkahin Mun…

LIISA MAKARA

Kotikirkkoni alttarin eteen
minut lapsena kannettiin
siellä pyhässä kasteessa Herran
armoliittohon otettiin.

Oi rakkahin kirkkoni mun…

Kotikirkkoni Lempaalan kirkko,
sua enää ei olekaan.
Sinut voisinko unohtaa koskaan –
enhän toki – en milloinkaan!

Oi rakkahin kirkkoni mun.

Ei ihme, että videolla, jossa Inkerin kirkon elvyttä­misen päähenkilö, nuori pappimme Arvo Survo, esittää laulua “Omal Maal”, niin salissa monet pyyhkivät kyyneleitä. Siinä tilai­suudessa olivat myös äitini ja tätini Lyyti ja Anni. Anni-täti oli vuonna 1942 viety piiri­tetystä Lenin­gradista Jakutiaan ja palasi joukkoomme myöhemmin, vasta vuonna 1961.

Video: Arvo Survo laulaa Omal maal

Omal Maal | Inkerinmaa | 2011

Videossa penkki­rivillä kolme, ensimmäisenä, turkishattu päässä, istuu Anni-tätini.

Tarina jatkuu…

Klik­kaa­mal­la ku­vaa saat sen nä­ky­viin täy­si­ko­koi­se­na.

Kuoro esiintyy jossain. Oikealla Viola Heistonen. Vasemmalla kuoron johtaja Maria Kirjanen.
Kuo­ro e­siin­tyy jos­sain. Oi­ke­al­la Vi­o­la Heis­to­nen. Va­sem­mal­la kuo­ron joh­ta­ja Ma­ri­a Kir­ja­nen.
Kansallistunne nousee. Menossa kuoroharjoituksiin yksityiseen asuntoon. Tulijoille tarjottiin leipää ja suolaa. Huomaa vartija ovella tarkkailemassa ettei kutsumattomia vieraita tule.
Kan­sal­lis­tun­ne nou­see. Me­nos­sa kuo­ro­har­joi­tuk­sii­n yk­si­tyi­see­n a­sun­toon. Tu­li­joil­le tar­jot­tiin lei­pää ja suo­laa. Huo­maa var­ti­ja o­vel­la tark­kai­le­mas­sa et­tei kut­su­mat­to­mi­a vie­rai­ta tu­le.
Kuorolaisia valmistautumassa Kelton ensimmäisiä kesäjuhlia varten vuonna 1989.
Kuo­ro­lai­si­a val­mis­tau­tu­mas­sa Kel­ton en­sim­mäi­si­ä ke­sä­juh­li­a var­ten vuon­na 1989.

viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu