Elämäni Koulut. Osa 103. Lähtö Suomeen.

Tuutarin laulujuhlat 1990. Suomen kielen opintoryhmä Hatsinasta.

Gorbatsovin alkuvaiheen toimen­piteet järkyttivät kansaa ja oli jopa vaikea ymmärtää, että mihin suuntaan mennään.

Toivo Syntyy Vapaudesta

Mikä ihmeen perestroika? Niinpä Gorbatšov joutui itse selittämään syvemminkin kuin tuossa videopätkässä, jossa hän lyhyesti ja selko­kielellä kertoo sen kansalle: Mitä on perestroika?

Mihail Sergejevitš Gorbatšov | Perestroika | 1985

Ja loppujen lopuksi perestroika oli kansalle hyväksi, vaikkakaan ei onnistunut pidemmän päälle. Se vapaus, joka tuli esille, antoi sillä hetkellä todellista toivoa Inkerin kansan elpymiseen ja päivä päivältä rohkeammin alkoivat kansan aktivistit toimia.

Olin minäkin mukana siinä liikkeessä
ja täynnä toivoa,
että “aamun koi” se nyt
vihdoinkin meille sarastaa
!

Alkoikin jo tuntua, että asiat Inkerin suoma­laisten kohdalla menevät mukavasti eteenpäin. Suomen­kielisiä lauluja harjoi­teltiin ja laulettiin ja virsiä veisattiin jumalan­palveluk­sissa ja hautajaisissa. Kansallis­tuntoa nostivat kovasti myös perin­teisten kesäjuhlien järjestäminen. 80 vuotta oli mennyt edellisistä juhlista, kun kesäkuussa 1989 pidettiin Inkeriläisten kesäjuhlat Keltossa!

Olin tämänkin juhlapäivän silminnäkijä, kun Inkerin lippu vuonna 1989 nostettiin salkoon noin 70 vuoden tauon jälkeen ja Inkerin hymni “Nouse Inkeri” laulettiin. Ennen juhlan alkamista kunnioitet­tiin sortoajan uhreja minuutin hiljaisuudella.

Keltossa näin Inkerin lipun ensimmäistä kertaa liehumassa salossa. Arvo Survo oli siunannut tämän lipun edellisenä helluntaina Kupanitsan kirkossa. Olin sielläkin.

Inkeriläisten Liitot

Kesäjuhlat ovat Inkerin Liiton alkuvaiheen historian tärkeimpiä tapahtumia. Tämän tärkeän kansan perinteen elvyttä­minen lisäsi voimaa inkerin­suoma­laisten kansallisliikkeelle.

Inkerinsuomalaisten liitot syntyivät nopeasti peres­troikan alkamiseen jälkeen. Ensin Virossa 1988 ja seuraavana vuonna Lenin­gradissa (nykyään Pietarin Inkerin liitto) ja Petros­koissa Karjalan suoma­laisten Inkeri-liitto. Liittojen osastoja alkoi ilmestyä muuallakin, mihin vain viesti järjestöjen sallimi­sesta kantautui.

Päätavoite Liittojen toiminnassa oli alku­vaiheessa kielen ja kulttuurin elvyttäminen. – Mutta haave kansan itsenäi­syydestä vei ajatukset pitemmälle, aina inkeri­läisten autonomisen alueen perusta­miseen asti!

Silloin en sitä tiennyt, mutta Inkerin Liittojen “johtajat” puhuivat keskenään jopa autonomisen alueen perustamisesta.

Aikomus oli antaa inkeri­läisille mahdolli­suus palata kotiin, Inkerinmaalle. Sinne, mistä Neuvosto­liitto oli heidät alun perin karkottanut.

Omal maal. Omal syntynmaal.

Viisumi

Nyt oli vapaammat tuulet ja Gorbatšovin peres­troikan aikana tuntui, että inkeri­läisten paluumuutto Inkerin­maalle olisi mahdollinen.

Inkeriläisten vaihtoehdot Neuvosto­liitossa olivat kurjat. Meidän passeissa oli edelleen merkintä: Suomalainen, ei 100 kilometriä lähemmäksi Leningradia. Inkerin­maalla monet kylät oli tuhottu, ei taloja. Ja sekin mikä oli, oli annettu muille Neuvosto­liiton kansalaisille.

Tuhannet inkeri­läiset tietenkin haaveilivat pääsystä takaisiin koti­konnuille. Sitten, täydelli­senä yllätyksenä, virallinen kutsu tulikin toisesta suunnasta, Suomesta.

Täydellinen yllätys. Ensin se hämmästytti, sitten epäilytti, voiko tämä olla totta. Sitten ilahdutti, olinhan suomalainen, mutta en koskaan ollut päässyt käymään suomessa.

Alkoi hätäinen touhuilu ja pian ilmoittivatkin, että voitte täyttää papereita.

Koiviston kutsun jälkeen heti samana keväänä me hatsina­laiset paluumuuttajat, kymmenkunta kaikkiaan, kokoon­nuimme kommunisti­sen puolueen sihteerin virka­paikalle illalla työajan jälkeen. Sihteerin opas­tuksella täytimme viisumihakemukset. Ne, joilla oli passissa merkintä suomalainen, eivät tarvinneet muulla tavoin todistaa olevansa inkeriläisiä.

Tämäkin oli yllätys, että “virallinen taho” osallistui näin läheisesti opastamaan meitä paluu­muuttoon oikeutettuja. En ollut koskaan ennen käynyt puolueen toimistossa ja muutenkin koko puolue oli ollut minulle etäinen instituutio.

Sihteeri sitten huolehti viisumi­hakemusten edelleen toimitta­misesta Suomen konsulaattiin.

Sen jälkeen konsulaatti tulikin tutuksi, koska viisumia piti usein käydä uusimassa tai leimautta­massa siellä.

Suomalaiset värvääjät toivat meille Hatsinaan osoitteita, joista sai käydä kyselemässä töitä. Kesällä sitten kävinkin jo Suomessa kyselemässä töitä. Yhtä jos toistakin kyselin. Lidströmin kanssa tein sopimuksen: Siivoojaksi Tukon pääkonttorille.

Seitsemäntenä päivänä marraskuuta 1990 olin jo töissä siivoojana Suomessa.

Ohi Inkerin

Paluumuutto Inkeriin muuttuikin sitten paluu­muutoksi Suomeen, kun Suomen presidentti huhtikuussa 1990 avasi leveästi portit tulijoille.

Neuvostoliiton romahdettua vuoden 1991 lopussa muuttoliike sitten vilkastui merkittävästi, kun Inkerin kansa riensi Venäjältä, Karjalasta ja Virosta sankoin joukoin Suomeen. Tällä kertaa vapaaehtoisesti.

Näin tapahtui rauhan­omainen etninen puhdistus Neuvostoliitossa. Se järjes­tettiin Suomen avustuksella.

Inkerin suoma­laisten Inkerin­maata ei enää ole olemassa. Inkeri on enää muistoissamme, jos kohta sielläkään? Miten nuorempi sukupolvi, heillä ei ole edes muistoja.

Elämäni Koulut sarjan päätän tähän!
Kiitos paljon lukijoille!

P. S.

Blogien kirjoitta­minen jatkuu kuten ennenkin. Sarjaan liittyviä muistelmia elämästä Neuvosto­liitossa jäi vielä paljon kirjoittamatta, aloituksia­kin on valmiina parisen kymmentä.

Katsotaan sitten…

Video

Viimeiset inkeriläiset


Klik­kaa­mal­la ku­vaa saat sen nä­ky­viin täy­si­ko­koi­se­na.

Inkerin lipun vihkiminen. Keltto. Helluntai 1989.
In­ke­rin li­pun vih­ki­mi­nen. Kelt­to. Hel­lun­tai 1989.
Luonnos Inkerin lipuksi.
Luon­nos In­ke­rin li­puk­si.
Inkerin lipun vihkiminen. Kirjasalo. 8. syyskuuta 1919.
In­ke­rin li­pun vih­ki­mi­nen. Kir­ja­sa­lo. 8. syys­kuu­ta 1919.
Kelton Juhannus 1989. Viola taustalla auringonvarjon alla vivoittelemassa.
Kel­ton Ju­han­nus 1989. Vi­o­la taus­tal­la au­rin­gon­var­jon al­la vi­rvoit­te­le­mas­sa.
Kelton laulujuhla juhannuksena 1989.
Kel­ton lau­lu­juh­la ju­han­nuk­se­na 1989.
Tuutarin Juhannus 1990. Inkeriläisten kuoro Hatsinasta.
Tuu­ta­rin Ju­han­nus 1990. In­ke­ri­läis­ten kuo­ro Hat­si­nas­ta.
Tuutarin Juhannus 1990.
Tuu­ta­rin Ju­han­nus 1990.
Tuutarin Juhannus 1990.
Tuu­ta­rin Ju­han­nus 1990.
Tuutarin Juhannus 1990.
Tuu­ta­rin Ju­han­nus 1990.
Tuutarin Juhannus 1990. Viola ja Aino Puumalainen.
Tuu­ta­rin Ju­han­nus 1990. Vi­o­la ja Ai­no Puu­ma­lai­nen.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu