Elämäni Koulut. Osa 103. Lähtö Suomeen.
Gorbatsovin alkuvaiheen toimenpiteet järkyttivät kansaa ja oli jopa vaikea ymmärtää, että mihin suuntaan mennään.
Toivo Syntyy Vapaudesta
Mikä ihmeen perestroika? Niinpä Gorbatšov joutui itse selittämään syvemminkin kuin tuossa videopätkässä, jossa hän lyhyesti ja selkokielellä kertoo sen kansalle: Mitä on perestroika?
Mihail Sergejevitš Gorbatšov | Perestroika | 1985
Ja loppujen lopuksi perestroika oli kansalle hyväksi, vaikkakaan ei onnistunut pidemmän päälle. Se vapaus, joka tuli esille, antoi sillä hetkellä todellista toivoa Inkerin kansan elpymiseen ja päivä päivältä rohkeammin alkoivat kansan aktivistit toimia.
Olin minäkin mukana siinä liikkeessä
ja täynnä toivoa,
että “aamun koi” se nyt
vihdoinkin meille sarastaa!
Alkoikin jo tuntua, että asiat Inkerin suomalaisten kohdalla menevät mukavasti eteenpäin. Suomenkielisiä lauluja harjoiteltiin ja laulettiin ja virsiä veisattiin jumalanpalveluksissa ja hautajaisissa. Kansallistuntoa nostivat kovasti myös perinteisten kesäjuhlien järjestäminen. 80 vuotta oli mennyt edellisistä juhlista, kun kesäkuussa 1989 pidettiin Inkeriläisten kesäjuhlat Keltossa!
Olin tämänkin juhlapäivän silminnäkijä, kun Inkerin lippu vuonna 1989 nostettiin salkoon noin 70 vuoden tauon jälkeen ja Inkerin hymni “Nouse Inkeri” laulettiin. Ennen juhlan alkamista kunnioitettiin sortoajan uhreja minuutin hiljaisuudella.
Keltossa näin Inkerin lipun ensimmäistä kertaa liehumassa salossa. Arvo Survo oli siunannut tämän lipun edellisenä helluntaina Kupanitsan kirkossa. Olin sielläkin.
Inkeriläisten Liitot
Kesäjuhlat ovat Inkerin Liiton alkuvaiheen historian tärkeimpiä tapahtumia. Tämän tärkeän kansan perinteen elvyttäminen lisäsi voimaa inkerinsuomalaisten kansallisliikkeelle.
Inkerinsuomalaisten liitot syntyivät nopeasti perestroikan alkamiseen jälkeen. Ensin Virossa 1988 ja seuraavana vuonna Leningradissa (nykyään Pietarin Inkerin liitto) ja Petroskoissa Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto. Liittojen osastoja alkoi ilmestyä muuallakin, mihin vain viesti järjestöjen sallimisesta kantautui.
Päätavoite Liittojen toiminnassa oli alkuvaiheessa kielen ja kulttuurin elvyttäminen. – Mutta haave kansan itsenäisyydestä vei ajatukset pitemmälle, aina inkeriläisten autonomisen alueen perustamiseen asti!
Silloin en sitä tiennyt, mutta Inkerin Liittojen “johtajat” puhuivat keskenään jopa autonomisen alueen perustamisesta.
Aikomus oli antaa inkeriläisille mahdollisuus palata kotiin, Inkerinmaalle. Sinne, mistä Neuvostoliitto oli heidät alun perin karkottanut.
Omal maal. Omal syntynmaal.
Viisumi
Nyt oli vapaammat tuulet ja Gorbatšovin perestroikan aikana tuntui, että inkeriläisten paluumuutto Inkerinmaalle olisi mahdollinen.
Inkeriläisten vaihtoehdot Neuvostoliitossa olivat kurjat. Meidän passeissa oli edelleen merkintä: Suomalainen, ei 100 kilometriä lähemmäksi Leningradia. Inkerinmaalla monet kylät oli tuhottu, ei taloja. Ja sekin mikä oli, oli annettu muille Neuvostoliiton kansalaisille.
Tuhannet inkeriläiset tietenkin haaveilivat pääsystä takaisiin kotikonnuille. Sitten, täydellisenä yllätyksenä, virallinen kutsu tulikin toisesta suunnasta, Suomesta.
Täydellinen yllätys. Ensin se hämmästytti, sitten epäilytti, voiko tämä olla totta. Sitten ilahdutti, olinhan suomalainen, mutta en koskaan ollut päässyt käymään suomessa.
Alkoi hätäinen touhuilu ja pian ilmoittivatkin, että voitte täyttää papereita.
Koiviston kutsun jälkeen heti samana keväänä me hatsinalaiset paluumuuttajat, kymmenkunta kaikkiaan, kokoonnuimme kommunistisen puolueen sihteerin virkapaikalle illalla työajan jälkeen. Sihteerin opastuksella täytimme viisumihakemukset. Ne, joilla oli passissa merkintä suomalainen, eivät tarvinneet muulla tavoin todistaa olevansa inkeriläisiä.
Tämäkin oli yllätys, että “virallinen taho” osallistui näin läheisesti opastamaan meitä paluumuuttoon oikeutettuja. En ollut koskaan ennen käynyt puolueen toimistossa ja muutenkin koko puolue oli ollut minulle etäinen instituutio.
Sihteeri sitten huolehti viisumihakemusten edelleen toimittamisesta Suomen konsulaattiin.
Sen jälkeen konsulaatti tulikin tutuksi, koska viisumia piti usein käydä uusimassa tai leimauttamassa siellä.
Suomalaiset värvääjät toivat meille Hatsinaan osoitteita, joista sai käydä kyselemässä töitä. Kesällä sitten kävinkin jo Suomessa kyselemässä töitä. Yhtä jos toistakin kyselin. Lidströmin kanssa tein sopimuksen: Siivoojaksi Tukon pääkonttorille.
Seitsemäntenä päivänä marraskuuta 1990 olin jo töissä siivoojana Suomessa.
Ohi Inkerin
Paluumuutto Inkeriin muuttuikin sitten paluumuutoksi Suomeen, kun Suomen presidentti huhtikuussa 1990 avasi leveästi portit tulijoille.
Neuvostoliiton romahdettua vuoden 1991 lopussa muuttoliike sitten vilkastui merkittävästi, kun Inkerin kansa riensi Venäjältä, Karjalasta ja Virosta sankoin joukoin Suomeen. Tällä kertaa vapaaehtoisesti.
Näin tapahtui rauhanomainen etninen puhdistus Neuvostoliitossa. Se järjestettiin Suomen avustuksella.
Inkerin suomalaisten Inkerinmaata ei enää ole olemassa. Inkeri on enää muistoissamme, jos kohta sielläkään? Miten nuorempi sukupolvi, heillä ei ole edes muistoja.
Elämäni Koulut sarjan päätän tähän!
Kiitos paljon lukijoille!
P. S.
Blogien kirjoittaminen jatkuu kuten ennenkin. Sarjaan liittyviä muistelmia elämästä Neuvostoliitossa jäi vielä paljon kirjoittamatta, aloituksiakin on valmiina parisen kymmentä.
Katsotaan sitten…
Video
Viimeiset inkeriläiset
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkyviin täysikokoisena.
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Suurkiitos tästä mielenkiintoisesta sarjasta !
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiitoksesta!
Mukavaa keväänalkamista.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hienosta kirjoitussarjasta.
Mikä on muuten mielipiteesi siitä, oliko inkeriläisten kutsuminen Suomeen hyvä asia, vai olivatko haitat hyötyjä suuremmat? Olisiko Venäjällä nyt elinvoimainen inkeriläiskulttuuri ilman tätä episodia, vai olisiko (nyt tai pian) vain muutamia vanhuksia muistelemassa menneitä?
Entä sitten Suomessa? Ovatko inkeriläiset muodostaneet Suomessa toimivan inkeriläisyhteisön ja -liiton, joka vaalisi inkeriläisten perinteitä ja kulttuuria?
Ilmoita asiaton viesti
Nämä kysymykset vaatisivat laajempaa pohdintaa…
Näin lyhyesti, että koko Inkerin kansalle on ”haitat hyötyjä suuremmat”, vaikka tulevaisuus on tuntematon, mutta ehkä olisi voinut vielä kokeilla asettua paikoilleen? Mutta liian isot kahden valtion voimat olivat asetettu pientä etnistä ryhmää vastaan!
Inkeriläistä kulttuuria olisi ollut jo vaikea elvyttää ilman järjestelmän tukea, koska yhtenäistä Inkerin kansaa ei ollut enää olemassa. Sen järjestelmällinen hajottaminen alkoi jo 1930-luvulla.
Itse inkeriläiset eivät ole muodostaneet Suomessa inkeriläisyhteisöä eikä liittoa. Paluumuuttajat inkeriläiset ovat liittynet Suomessa venäjänkielisten järjestöihin ja venäläistyneet.
Suomalaisten perustamissa Inkerin-aiheiset järjestöt eivät ”vaali inkeriläisten perinteitä ja kulttuuria”, koska sitä kukaan ei tuonut Suomeen.
Kiitos kommentista ja kiva kun tykkäsit sarjasta!
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän hyvin senkin, että suuri osa inkeriläisistä on ollut kahden kulttuurin ihmisiä. Monet ovat varmasti kokeneet joutuneensa pois venäläisen kulttuurin piiristä, ja siksi vaalivat sitä. Uskon kuitenkin, että väkeä olisi varmasti riittävästi myös inkeriläisiä perinteitä ja kulttuuria vaalimaan. Jos oletetaan, että Suomessa tuollaista ei varsrsinaisesti vastusteta eikä haluta vaientaa, jo pienehkö joukko voisi tehdä hyvää asialle. Omat kirjoituksesi ovat hyvä osa tuollaista kulttuurin arvostuksen nostamista ja sen tallentamista.
Täytyy vielä samaan hengenvetoon todeta, että muutkin maakuntakulttuurit ja perinteisten arvojen vaalimiset ovat nykyään aika huonossa huudossa ja tilassa Suomessa. Tavallaan näinä päivinä kaikki muu kyllä käy, paitsi oman kulttuurin vaaliminen ja sen ylläpitäminen. Aika huonolla pohjalla siis kaikki paikallinen kulttuurityö.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka paljon inkeriläisiä muutti Suomeen?
Ilmoita asiaton viesti
Lainaan tähän Wikipedian tekstiä, kun en itse asiaa tuon paremmin tunne.
”Suomeen jäi sodan jälkeen noin 8 000 inkeriläistä, joista noin 4 000 – 5 000 arvellaan paenneen ruotsiin 1950-luvun alkuun mennessä. Ruotsiin lähti inkeriläisiä kuitenkin esimerkiksi vielä vuonna 1954.”
”Keväällä 2007 arvioitiin, että 1990-luvulta lähtien inkeriläisiä oli muuttanut paluumuuttajina Suomeen yli 25 000. Kaiken kaikkiaan vuosina 1990–2016 Suomeen saapui yli 30 000 inkeriläistä, jopa 35 000. Suomessa olevien inkerinsuomalaisten paluumuuttajien täsmällistä määrää ei tiedetä, sillä paluumuutto oli 1990-luvun alussa hallitsematonta. Lisäksi maahanmuuttajia ei tilastoida kansallisuuden vaan esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Näin ollen inkerinsuomalaiset merkitään tilastoihin Venäjän, Viron tai entisen Neuvostoliiton kansalaisina, kunnes heille myönnetään Suomen kansalaisuus.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Inkeriläiset
Ilmoita asiaton viesti
30 000 on hatusta temmattu! Tarkkaa lukua ei kukaan Suomessa voi sanoa! Niin se oli, että Maahanmuuttovirasto oli merkannut vain tulijan lähtömaan: Neuvostoliitto tai sitten Venäjä. Ehkä Venäjällä löytyisi enemmän tietoa kuinka monta pääsi Neuvostoliitosta/Venäjältä paluumuuttostatuksella!? Se olisi lähempänä totuutta.
Blogini vuodelta 2012 , jos kiinnostaa:
Ovatko inkerinsuomalaiset etnisiä venäläisiä?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/102440-ovatko-inkerinsuomalaiset-etnisia-venalaisia/
Ilmoita asiaton viesti
On tuo etninen puhdistus -termikin aika tarkka, vaikka sitä ei käytettykään aivan tuon termin perinteisessä merkityksessä. Ymmärrän sen, että tuo Mauno Koiviston alkuun saattama operaatio on aiheuttanut myös ennenaikaista kulttuurin katoamista.
Tätä voisi verrata hieman myös Suomalaisten toimittamaan Karjalan tyhjentämiseen (kaksikin kertaa viime sotien aikana). Jos karjalaiset olisivat jääneet Karjalaan, siellä voisi olla vielä vähän tuota kulttuuria jäljellä. Nyt on vain karjalaisten juhlia Suomessa. Toivottavasti inkeriläiset toipuvat samalle tasolle, ja ryhtyvät järjestämään omia merkittäviä tapaamisiaan.
Ilmoita asiaton viesti
[Toivottavasti inkeriläiset toipuvat samalle tasolle, ja ryhtyvät järjestämään omia merkittäviä tapaamisiaan],
– Inkeriläisten juhlat niin Suomessa kuin Venäjällä eivät nouse enää isoksi tapahtumiksi.
”Inkeriläiset juhlat”-nimellä tapahtumia vietetään vielä Suomessa, mutta inkeriläisiä siellä ei paljonkaan näy. Inkeriläiset eivät ole solidaarisia keskenään. Suomessa piti tulla ”suomalaiseksi” tai jäädä ”venäläiseksi”.
Ensimmäinen vaihtoehto ei onnistunut ilman yhteistä kieltä kantaväestön kanssa, joten vaihtoehto jäädä ”venäläiseksi” oli helpompi juttu koska kieli ja kulttuuri olivat tuttuja ja sinne oli helppo päästä ja sulautua. Kaiken lisäksi vielä inkeriläisyys hävettää!? Miksi?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/248274-inkerilaisyys-havettaa-miksi/
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Ajatus siitä, että Suomessa pitää tulla suomalaiseksi, voi jossain määrin pitää paikkansa. Mutta sen ei todellakaan tulisi pitää paikkaansa, ainakaan siinä mielessä, että inkeriläisyyden tulisi kadota. Kuten jo totesin, muunkinlaiset maakunta-aatteet kuin inkeriläisyys (lasken Inkerin tässä mielessä ”suomalaiseksi maakunnaksi”), ovat aika huonoissa kantimissa tänään. Tässä mielessä inkeriläisten pitäisi vain ottaa härkää sarvista samassa mielessä kuin muidenkin paikalliskulttuureiden pitäisi nostaa maakuntahenki uuteen kukoistukseen. Tässä mielessä paikalliskulttuurin vihollinen on globalismi ja pääkaupunki- ja suurkaupunkikeskeisyys.
Jos inkeriläiset ovat liian ujoja, ehkä olisi järkevää järjestää sellaisia tilaisuuksia, jossa voisi esiintyä minkä tahansa maakuntalipun alla. En pidä tätä tällä hetkellä kovin todennäköisenä, kun ottaa nykyisen asenneilmapiirin huomioon, mutta uskon että muiden maakuntien arvoja ylläpitävillä on paljonkin ymmärrystä ja sympatiaa myös inkeriläisiä kohtaan. Eivät kaikki suomalaiset vihaa inkeriläisiä tai toivo heidän identiteettinsä katoamista tai sulautumista. Karjalaisuus on ainakin edelleen jokseenkin arvostettu ”ylimääräisen identiteetin” muoto. Ystäviä on siis paljon, mutta ehkä vähän piilossa.
P.S. Ehkä inkeriläiset voisivat lähteä mukaan karjalaisten juhliin yhtenä alajaoksena. Ei kai inkeriläisyys niin kovin kaukana karjalaisuudesta ola.
Ilmoita asiaton viesti
[ P.S. Ehkä inkeriläiset voisivat lähteä mukaan karjalaisten juhliin yhtenä alajaoksena. Ei kai inkeriläisyys niin kovin kaukana karjalaisuudesta olla.],
– Olen miettinytkin tätä! Karjalastahan me olemme lähteneet liikkeelle 1600-luvun alussa..!
Blogini vuodelta 2017.
Inkeriläiset Ovat Karjalaisia.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/242866-inkerilaiset-ovat-karjalaisia/#comment-3647629
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä väkeä olisi riittänyt jopa näilläkin kulmilla, mutta ehkä se venäläinen kieli ja kulttuuri oli niin vahvasti ”istutettu” ainakin minua nuorempaan sukupolven, että se veti täällä Suomessakin jatkamaan sen vaalimista.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on tietenkin suurvalta, jolla on suurvallan ajatukset oman kulttuurin johtavasta asemasta. Ja se tietenkin heijastuu vähemmistökulttuureihin jonkinlaisena häpeänä ja oman olemassaolon oikeutuksen epäilynä. Nuorille on varmasti helpompaa olla joukkueen jäsen kuin joukon ”pettäjä”.
Suomessakin vähemmistökulttuureilla on aina välillä ollut erinäisiä vaikeuksia, mutta pienenä maana ymmärrys pieniä kulttuureita kohtaan on ehkä vähän suurempi kuin Venäjällä. Se että Suomessa oma perinteinen paikallinen kulttuuri on nykyään ehkä enemmän häpeän kuin ylpeyden aihe, heijastunee myös siihen, millaiseksi inkeriläiset ja muut pienemmät ryhmät kokevat asemansa. Ei Suomessa oikein voi olla ylpeä suomalaisuudesta tai maakuntahenkinen, ottamatta riskiä rasistiksi tms. leimautumisesta. Tässä mielessä aika ei ole suopea perinteisten kulttuurien vaalimiselle. Toivottavasti asenteet muuttuvat tässä suhteessa joskus suopeampaan suuntaan.
Samassa mielessä kuin EU:n ja globalismin vahvuus heijastuu Suomeen, myös venäläisyys saatetaan kokea venäläistaustaisten piirissä enemmän ylikansalliseksi yhteydeksi Venäjään. Helpompaa noin, kuin tunnustautua pieneksi vähemmistöksi.
Ilmoita asiaton viesti
[..Helpompaa noin, kuin tunnustautua pieneksi vähemmistöksi],
– Pääsit asian ytimeen! Niin se on!
Kiitos paljon kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on yhdistysmisvapaus. Kansalaiset voivat perustaa mitä erilaisimpia yhdistyksiä, jonkin tavoitteen toteuttamiseksi tai vain jonkin perinteen jatkamiseksi. En tiedä, miksi inkeriläiset eivät Suomessa ole järjestäytyneet. Arvelen, että suurin syy siihen on hajallaan eri puolilla Suomea asuminen. Yhdistyksen toiminnan ylläpito on vaikeaa. Pitäisi järjestää erilaisia tapaamisia ja ne maksavat. Toisaalta valtakunnallisella yhdistyksellä on mahdollisuus saada toimintaansa valtion avustusta. Onkohan siitä kukaan inkeriläisille kertonut?
Joka tapauksessa ennen kuin yhdistys mitään tukea saa, pitää sillä olla hyväksytyt säännöt ja käytännön toimintaa, johon tukea haetaan. Se on aika työläs ja aikaakin vievä prosessi. Vetäjiä on vaikea löytää. Mikä on oma arviosi, miksi Suomeen tulleiden inkeriläisten järjestötoiminta on hyvin vähäistä. Esimerkiksi minulla ei ole tietoa yhdestäkään toimivasta inkeriläisten yhdistyksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän sen ja olen perustanut vuonna 2014 Inkeri Klubi/ Клуб Ингрия.
http://inkeri-klubi.radioviola.net/
https://web.facebook.com/inkeri.klubiry
Suomessa inkeriläiset ovat passiivisia ja eivät halua tulla esille ”inkeriläisenä”, mieluummin ”venäläisenä”! Sen ole huomannut, mutta en moiti heitä ja kaikella kunnioituksella sanon, että jokainen tekee valintansa itse. Olkoon vaan onneksi!
Ilmoita asiaton viesti
Oli todella mielenkiitoista lukea elämäsi tarinaa. Kiitos, kun kerroit.
Jäin miettimään, oliko Koiviston yllättävä teko karhun palvelus inkeriläisille, vaiko pelastus.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen kysymys. Onko inkeriläisten parempi elää hajallaan Suomessa kuin hajallaan nyky-Venäjällä. Vaikuttaa kovin siltä, ettei paluuta entiselle Inkerin maalle ole. Sen ovat vallanneet jo muut asukkaat.
Ilmoita asiaton viesti
Se on tosiasia, ”ettei paluuta entiselle Inkerin maalle ole” eikä Suomessakaan synny uutta Inkerinmaata!
Inkerinsuomalaiset ovat revitty juuriltaan pois, mutta sekin on tosiasia, että olihan se olemassa ”kerran kaunis” Inkerinmaa, vaikka häipyivät sinne myös ”rakkaat männyt sekä kotikujanpää”!
Evakon laulu Anneli Saaristo:
https://www.youtube.com/watch?v=lyvn1k2mhko
Oikein mukavaa ensimmäistä kevätpäivää! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kysymys!
Siitäkään ei ole oikein kunnollista tietoa kuinka paluumuutto-päätös poliittisessa, sekä Suomen, että Venäjän, johdossa syntyi. Mitä kabineteissa lopultakin sovittiin? Varsinkin, mikä oli Venäjän päämäärä asiassa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole vaikea kuvitella mitä ”kabineteissa lopultakin sovittiin”!
Neuvostoliiton päämäärä oli saada pois suomenkieliset rajaseudultaan ja siitä kabineteissa sovittiin Suomen kanssa. Ja siinä Neuvostoliitto onnistui! Tuskin koskaan me, tavalliset tallaajat, saammekaan tietää mitä se päätös vaati Suomelta!
Ilmoita asiaton viesti
Elle Marketta!
Koko kansan kohtalolle se oli ”karhun palvelus”, mutta jokainen inkerinsuomalainen-paluumuuttaja etsi parempaa ja turvallisempaa elämää itselleen ja erityisesti nuoremmalle sukupolvelle! Joten monet paluumuuttajat olivat ja ovat kiitollisia Mauno Koivistolle, että pääsivät Suomeen.
Kiva kun tykkäsit tästä kirjoitussarjasta ja kiitos kommentista!
Näillä kulmilla kevät alkoi runsaalla lumisateella! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Hieno, osin koskettava kirjoitussarja. Kaikki osat olen mielenkiinnolla lukenut. Kiitoksia!
Mutta, olen ymmärtänyt joistakin teksteistäsi, että Suomessa olosi alkuajat eivät olleet kovin ruusuisia. Niistäkin olisi mielenkiintoista kuulla.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva kun kirjoitussarja kiinnosti ja kiitos kun kävit lukemassa ja kommentoit!
Suomesta ei ole vielä kerääntynyt niin paljon kokemusta, koska Suomessa minä EN ole syntynyt, vaikka laulua ”Suomessa olen minä syntynyt” lauloivat vanhempikin sukupolvi, näin kevennykseksi:
https://www.youtube.com/watch?v=v5ztMtMBd6o
Suomessa olen minä syntynyt
ja laulavat nykynuoret :
https://www.youtube.com/watch?v=F15vHG-bxto
Inkeriläinen ilta | Sammonlahden kirkko | 2015 024
Kiitos kommentista. Katsotaan miten tässä nyt etenemme!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta kirjoitussarjasta.
On erittäin hyvä, että inkeriläisten kohtalosta ja kansanvaihesta voi vihdoin puhua vapaasti. Sääli että inkeriläiset kansana on hajonnut ja kiinnostus siihen tietysti hiipuu ajan mukana.
Pikkupoikana kotona puhuttiin jonkin verran inkeriläisestä sotavangista kotonani ja joka palautettiin sodan lopussa takaisin NLoon. Kerrottin että vangilta pääsi itku kun poliisi tuli hakemaan häntä. Palautettujen inkeriläisten kohtaloista oli karmeita huhuja, mutta muuta tietoa ei ollut, eikä heistä koskaaan saanut puhua julkisesti.
Prof Timo Vihavainen kertoi yhdessä radiohaastattelusta, että hän olisi halunnut luennoida inkeriäisten vaiheista Hgin yliopistossa, mutta silloiset taistolaiset estivät sen, koska se oli puuttumista suurvallan sisäisiin asioihin ja Suomen ulkopolitiikan vastaisita!!
Minua kyllä harmittaa, että Kekkonen ei elänyt ja nähnyt Neuvostoliiton hajoamista!! Minua kismittää myös se kuinka suomalainen ylioppilaskunta hurahti kommunismiin 60- ja 70-luvuilla. Oli leninisteja, stalinisteja ja jopa maoisteja!! Siis suomalaiset oppineet nuoret juoksivat ihmiskunnan suurimpien massamurhaajien jälessä!!
Violalle onnellisia eläkevuosia Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiittämisestä ja toivotuksista!
Mielenkiintoisia ovat sinunkin kokemukset joista kerroit ja kerrot tässäkin kommentissa niiltä ajoilta.
Hienoa, että nyt vapaasti puhutaan ja kerätään arkistoihin inkerinsuomalaisen historiaan kuuluvaa materiaalia. Tiedät varmaan, että Suomen Kansallismuseossa on näyttely ”Inkeriläiset-unohdetut suomalaiset”! Tämä kertoo paljon avoimuudesta tähänkin aiheeseen. Oli onnea olla sen avajaisissa ja kovasti ilahdutti se, että nuorta sukupolvea kiinnosti tämä näyttely.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Ilmoita asiaton viesti
Kokemukseni inkeriläisistä rajautuvat vanhempien ihmisten kertomuksiin inkeriläisten palautusten raakuudesta. Useimmat joutuivat lähtemään vastoin tahtoaan. He tiesivät, että Neuvostoliitossa odottaa vähintäänkin vankeus ja siihen liittyvät karkotukset.
Jotkut saivat Suomeen jäädäkin. Yhden perheen tunsin. He asuivat lähes naapureina. Köyhiä olivat, mutta yritteliäitä. Pariskunnalla oli muistaakseni kuusi lasta, kaikki tyttöjä. He olivat kovia marjanpoimijoita. Pariskunta rakensi omakotitalon. Lehmiäkin pitivät, vaikka heinät oli kerättävä pieniltä vuokramailta ja tien varsilta. Hevonenkin heillä oli. Lapsista elossa on enää kaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhempien ihmisten kertomukset ja kokemukset antavatkin oikeaa tietoa, mutta useimmiten nuorempaa sukupolvea ei paljonkaan kiinnosta ne kertomukset ennen kuin aika on mennyt ja vanhempi sukupolvi on poistunut elämän kentältä.
Tämä seikka kosketti nyt minua erityisesti. Nyt kun kirjoitin tätä ”Elämäni Koulut”-sarjaa, niin olisi ollut paljon kysymyksiä tapahtumista, joihin olisivat voineet vastata vain minua vanhempi sukupolvi.
Kiitos kommentista ja kertomuksesta!
Ilmoita asiaton viesti