Elämäni Koulut. Osa 105. Lapsuus Arvilassa.

Lilja, Aino ja Viola.

Palaan vielä taakse siihen tunnelmaan, joka on säilynyt siel­tä syntymä­kodistani Heistosten Arvilan talosta, josta oli pakko lähteä maailmalle viisi ja puoli vuotiaana.

Tunteikkaat Muistot

Muistot ovat tosi tunteikkaat! Niin kuin vielä tänäänkin kuulisin ja jopa näkisin kuinka eloisa oli minun ympäristöni siinä elämän alku­taipaleen vaiheessa. – Ja kuinka vapaata elämä oli niin siellä kotipihalla kuin Oinaalan kylän yhteisössä­kin!

Arvilan talossa ja sen ympärillä aina oli liikettä ja äänen sorinaa ja aina jotain hommia ja tapahtumia. Talon tontilla oli sauna, vinttikaivo, ainakin muistan kaksi aittaa talon vastapäätä. Maa­kuoppa­kellari oli ison näreen juurella, joka myös oli mieluinen leikki­paikka. Talosta pääsi suoraan porstuan kautta läävään.

Läävästä muistan Omena-lehmän, joka juuri oli synnyttä­mässä vasikkaa, kun vahingossa juoksin sinne. Poiki­misessa auttajana oli Maalja-täti (Amalia). Kauhuissani juoksin takaisin taloon, että mitä Maalja tekee Omenalle!?

Vasikasta sitten tuli minun kaveri, jonka luona kävin joka päivä.

Savusauna.

Arvilan savusauna oli se paikka jossa olivat syntyneet monetkin Heistosten sukupolvet ja jossa minäkin onnistuin pulpah­tamaan tähän maailmaan!

Sauna oli rakennettu pienen tiikin, tekolammen, viereen. Tiikki erotti saunan ja Arvilan ison talon toisistaan. Muistan kyllä saunassa käynnin ainakin kerran.

Kun ylä­lauteilla oli aikuisia naisia ja he heittivät löylyä niin minä jouduin menemään alas oven kynnykselle vähäksi aikaa jäähdyttele­mään kunnes aikuiset sitten alkoivat vastomaan.

Tekolampi Ja Vinttikaivo.

Teko­lammessa oli savinen pohja ja kirkas vesi, ainakin aamuisin, aina siihen asti kunnes joku pulpahti sinne. Sitten se vesi muuttui sameaksi.

Minä kerran “kävin” tiikin pohjassa kun vahingossa putosin sinne ja enoni Sulo, ehkä silloin 9-vuotias ja Viljam, ehkä 11 ikäinen, jotka olivat aina seurassani suojele­massa minua siinä pihalla, nostivat minut sieltä pois.

Aikuiset ihmet­telivät sitten miksi hiukseni olivat savessa. (Vaikka juuri olin ollut vähällä hukkua!)

Vinttikaivo kiinnosti minua kovasti, mutta oli jyrkästi kielletty mennä kurkis­telemaan sinne. Pojat antoivat kurkistaa heidän läsnä ollessa. Se syvä pimeä kuilu, jossa vettä ei näkynyt, oli pelottava, joten kiinnostus jäi siihen. Ja olihan siinä vielä aina kansi päällä.

Leikkikaverit.

Ensimmäiset leikki­kaverini olivat minulle enot. Nuorempi heistä oli Sulo Heistonen. Kun minä synnyin niin Sulo oli kuuivuotias ja hänestä tuli minulle eno. Sitten oli Viljam Heistonen, pari vuotta Suloa vanhempi.

Tyttö­kavereita olivat Lilja (Tirrasten talosta), Aino (Vähikästen talosta), Sylvi (Sokiaisten talosta) ja Roosa, suku­nimeltään Shuprilina (Шуприлина).

Parhaiten muistan Liljan, koska sukulais­temme Tirrasten talo oli aivan lähellä meitä ja juoksin sinne kuin kotiin… Liljan ja Ainon perheet olivat sodan jälkeisessä vaelluk­sessa mukana. Roosan äitiä kävimme tapaamassa sodan jälkeen (1947) Lenin­gradissa. Hän oli myyjänä ruoka­kaupassa. Taisi olla niin, että venäläisen sukunimen ansiosta heitä eivät vieneet piiri­tetystä Lenin­gadista Siperiaan vuonna 1942. Näin he selvisivät hengissä piiri­tetyllä alueella jossain maaseudulla. Roosasta en tiedä mitään.

Perheyhteisö

Minua ympäröi pienenä Isoisän omistamassa Arvilan talossa iso rakastava Perhe­yhteisö. Isäni joutui vankilaan minulle tunte­mattomasta syystä Suuren puhdis­tuksen aikana Neuvosto­liitossa ja äitini jäi pienen lapsen, minun, kanssa yksin.

Isoisä Simo Heistosen ja Varpu Mummon (os. Tirranen) lisäksi talossa asuivat lapset Isoisän ensim­mäisestä avio­liitosta (Hanna-Katri Tirrasen kanssa): äitini Hilma-Maria, Lyyti, Aune-Amalia ja Anni.

Vanhemmat sisarukset Isoisän ensim­mäisestä avio­liitosta hoitivat pienempiä sisaruksia, joita tulikin peräjälkeen viisi: yksi tyttö: Lempi ja neljä poikaa: Eino, Arvi, Viljam ja Sulo.

Kun minä olin ensimmäinen ja silloin vielä ainoa lapsenlapsi Isoisälleni ja Varpu-Mummolle, niin rakkautta ja huomiota kyllä riitti.

Hyvä Päättyi

Mutta kaikki tämä hyvä päättyi äkillisesti, kun alkoi sota! Yhtenä syyspäivänä tuli viran­omasilta käsky: 25 minuuttia aikaa. Kaikki avolava kuorma-autoihin, jotka tulivat hakeman kylän väkeä. Ei saanut ottaa mitään mukaan, paitsi lapset.

Kaikki joutuivat matkalle ilman eväitä ja lisä­vaate­tusta, koska uskoivat viran­omaisiin, että kun pommitus on ohi, niin pääsevät takaisin kotiin.

Mutta kotiin takaisin eivät ainakaan Oinaalan kylän asukkaat koskaan päässeet. Matkasta tulikin pitkä ja kun neljän vuoden päästä palasimme, niin kylästä ei ollut jäljellä yhtäkään taloa ei edes savu­piippuja säilynyt. Arvilan talon peruskivet löysimme sen ison näreen avulla.

Mutta Elämä jatkui ja piti jaksaa päästä tämänkin vaiheen läpi!

Klik­kaa­mal­la ku­vaa saat sen nä­ky­viin täy­si­ko­koi­se­na.

Lilja, Aino ja Viola.
Lil­ja, Ai­no ja Vi­o­la.
Iso-Isä Simo Heistonen. Dieduska.
Iso-Isä Simo Heistonen. Dieduska.
Simo Heistonen ja ensimmäinen vaimo Katri Tirranen. Sotilaspuvun hän sai sotilaana ensimmäisessä maailmansodassa.
Si­mo Heis­to­nen ja en­sim­mäi­nen vai­mo Kat­ri Tir­ra­nen. So­ti­las­pu­vun hän sai so­ti­laa­na en­sim­mäi­ses­sä maa­il­man­so­das­sa.
Viola, Viljam ja Lilja.
Vi­o­la, Vil­jam ja Lil­ja.
Sisarukset Lyyti, Anni, Sulo ja Hilma-Maria.
Si­sa­ruk­set Lyy­ti, An­ni, Su­lo ja Hil­ma-Ma­ri­a.
Keskellä Simo Heistonen ja Hänen vieressään toinen vaimo Varpu os. Tirranen. Ympärillä sukua.
Kes­kel­lä Si­mo Heis­to­nen ja Hä­nen vie­res­sään toi­nen vai­mo Var­pu os. Tir­ra­nen. Ym­pä­ril­lä su­ku­a.
Viljam, Viola ja Sulo.
Viljam, Viola ja Sulo.
Kuvassa kaikki ovat Heistosia.
Ku­vas­sa kaik­ki o­vat Heis­to­si­a.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu