Elämäni Koulut. Osa 57. Tarkastustehtävä.

Maxim Gorkin Puisto ja Planetaario

Tuli 1. päivä syyskuuta (1968) ja uusi luku­kausi alkoi Minskin Yli­opistossa niin kuin kaikissa muissakin Neuvosto­liiton oppi­laitoksissa.

— Tässä on hyvä mainita niille blogin lukijoille, jotka eivät seuraa ”Elämäni Koulut” -sarjaa säännöllisesti, että nyt olen liikunnan- ja urheilun osaston opettajana V. I. Leninille nimetyssä Valko-Venäjän Valtiolli­sessa Yli­opistossa. (Бело­русский Госу­дарст­венный Уни­верси­тет имени В. И. Ленина).

Kunniatehtävä

Tälläkin kertaa päivät alkoivat totuttuun tapaan pyöriä aamusta iltaan toinen toistensa jälkeen. Niin kuin totesin edellisessä blogissa. Nyt ”piti olla valmiina vetämään liikuntatunteja ja suorittamaan muita ehkä kohdalleni lankeavia kunniatehtäviä”.

Arkipäivän työ­rutiineihin tuli yllättäen muutos, kun minulle ilmoitettiin, että minut oli valittu Valko-Venäjän opetus­ministeriön alaisuudessa toimivaan korkea­koulujen tarkastus­ryhmään. Tehtävän saaminen oli suuri luottamuksen osoitus. Kunnia­tehtävä! Ryhmä teki tarkastuksia ja yllätys­tarkastuksia valtion korkea­kouluihin ja koulutus­pisteisiin. Minun tehtäväni oli tarkastaa liikunnan opetusta.

Arvelisin ryhmään kuuluneen opettajia muittenkin Minskin ja koko Neuvosto-Valko­venäjän korkea­koulujen opettaja­kunnasta. Ainakin muistan yhden kerran, kun minun vuoroni oli lähteä sellaiselle kunnia­tehtävälle, niin ryhmässämme oli lähes kymmen­kunta henkilöä minulle aivan vierasta porukkaa.

Lento Järven Yli

En muista tarkkaan mihin kaupunkiin oli tarkastus­ryhmämme matkan määrän­pää, mutta arvelen, että se oli lähellä Minskia, koska meitä kuljettamaan saapui lento­kentälle aivan pieni lento­kone ja itse matkustajienkin määrä oli pieni. Arvioitu matka-aikakin oli aika lyhyt. Meille kerrottiin, että olisimme nopeasti perillä.

Ja kone nousi lentoon. Vähän ajan kuluttua huomasin, että kone alkoi ikään kuin laskeutua ja ihmettelin, että lento kestikin vain puolet ilmoitetusta ajasta! Paikkani oli ikkunan vieressä.

Muistan selkeästi, kun seurasin koneen laskeutu­mista ja vielä ajattelin, että näinkö nopeasti pääsemme perille!

Katsoin ikkunasta, että lennämme vesistön yli. Ajattelin, että se kuuluu asiaan enkä huolestunut. Mutta kone lähestyi uhkaa­vasti järven pintaa. Lopulta saatoin jo erottaa yksittäiset aallot ja niiden kuohu­päät. Säikähdin kovasti ja huusin hätään­tyneenä, että

Hei! me laskeudumme veden päälle!

En ollenkaan muista muitten matkustajien reaktiota siinä tilanteessa ja olinkin jo unohtanut koko tapauksen, mutta nyt se vaan pulpahti mieleeni. Näin jälki­käteen arvelisin, että kun kyseessä oli pieni kone ja ohjaimissa ehkä virtuoosi­lentäjä, niin hän piti vähän hauskaa ja pelotteli meitä matkustajia.

Sitten yhtä äkkiä lento­kone alkoi nousta lähes kohti­suoraan ylös ja lento tasaantui. Matka jatkui vielä jonkin aikaa ennen kuin laskeuduimme normaalisti lento­kentälle.

Nyt tästä voin päätellä, että Minskin ja sen tarkastus­kohteen välillä oli joku iso vesistö, jonka aaltojen vaahto­päitä silloin katselin lento­koneen ikkunasta. Kukapa sitä tietää näin jälki­käteen jos vaikka olisimme olleet lähellä katastrofia, mutta lentäjä kuitenkin onnistui viime hetkellä pelastamaan tilanteen. Mutta hyvä näin. Ainakin olen tässä kertomassa teille tuosta sattu­muksesta! Lopulta kaikki pääsimme ehjänä perille ja varsinainen tehtävämmekin tuli varmasti suoritettua asian­mukaisesti.

Kiva muistella ja täältä tulevaisuudesta nähden katsella tuotakin tapausta, mutta silloin ja siinä tilanteessa todella kovasti säikähdin!

Perillä jokainen meistä tarkasti oman alansa opetusta olemalla läsnä oppi­tunneilla ja muutenkin annettujen tehtävä­kuvausten mukaisesti.

Rivitalo Ja Sauna

Me asuimme edelleen Uima­hallin vieressä, oikeastaan sen takana, tiilistä rakennetussa rivi­talossa. Talossa oli kaikki senaikaiset mukavuudet, mutta saunaa ei ollut, kylpyamme ja suihku kyllä.

Rivitalon asukkaina oli vain urheilussa ja liikunnassa aktiivisesti toimivia urheili­joita tai alalla työsken­televiä henki­löitä. Kaikki asukkaat ja perheen­jäsenet saivat vapaasti käyttää uimahallia ja tietenkin sen saunaa. Se oli mukava plussa asumiselle.

Talon piha oli ison Chelyus­kintsev park -puiston (Парк Челюс­кинцев) tiilistä tehdyn korkean aidan vieressä ja uima­halli oli aivan asunnon ikkunoiden edessä. Asukkaitten lasten oli kiva leikkiä pihalla ja he myös saivat vapaasti liikkua uimaha­llin ympäristössä. Kuvissa näkyy nuo asukkaiden kolme lasta yhdessä. Eräässä perheessä oli lisäksi vielä aivan pienet kaksoset.

Niinpä niin. Minsk!
Taidanpa käydä muistojeni Minskin uimahallin
saunassa ottamassa kunnon löylyt ja sen jälkeen
tarina jatkuu…

Viola Heistonen Minsk
– Vuosi 1960.
– Viola Heistonen.
– Tällaisena tulin Minskiin.
Minsk Lapsia rivitalon pihalla
– Vuosi 1964.
– Minsk.
– Lapsia rivitalon pihalla.
Lapsia rivitalon pihalla
– Vuosi 1966.
– Minsk.
– Lapsia rivitalon pihalla.
Lapsia rivitalon pihalla
* Vuosi 1968.
* Minsk.
* Lapsi rivitalon pihalla.
* Lähdössä Chelyuskintsev -puistoon kelkkailemaan.
* Hilma-Maria Heistonen
Minsk Rivitalon terassi
– Vuosi 1967.
– Minsk.
– Rivitalon terassi
Lapsia rivitalon pihalla
– Vuosi 1967.
– Lapsia rivitalon pihalla
Missä mummo!
– Missä mummo!
– Vuosi 1968.
– Minsk.
– Chelyus­kintsev puistossa.
Uusi Turkki
– Vuosi 1968.
– Uusi Turkki.
– Viola Heistonen.
– Minsk.
viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu