Elämäni Koulut. Osa 60. Oppaan Koulutus.

Oppaan Koulutus

Oppaaksi valmistuminen ei ollutkaan aivan helppoa! Tai voinkin sanoa, että se oli tosi rankkaa työtä. Jouduin istumaan pulpetin takana korvat höröllä ja silmät auki ja kuuntelemaan luennoitsijaa ja kirjoittamaan lyijykynällä sen aikaiseen ruudulliseen kouluvihkoon (школьная тетрадь в клеточку) muistiinpanoja kuin ahkera ekaluokkalainen konsanaan.

Tykkäsin enemmän ruudullisesta vihkosta. Sen vaihtoehtona olisi ollut vaakaviivoitettu ”kaunokirjoitusvihko”. Ruutupaperille kirjoitetut muistiinpanot jotenkin jäivät mieleen paremmin kuin vaakaviivoitetulle. Ruutuvihkoon mahtui myös enemmän tekstiä.

Kirjoituskonetta minulla ei tietenkään ollut ja tietokoneestahan ei kukaan ollut kuullutkaan.

Lähtökohta

Lähtökohtani oli aika heikko verrattuna paikallisiin opiskelijoihin.

Koska en ollut paljasjalkainen minskiläinen enkä käynyt koulua tai muita oppilaitoksia Minskissä enkä missään muuallakaan Neuvosto-Valko-Venäjällä. Ja mikä vielä minua huolestutti: periaatteessa en tuntenut itse kaupunkiakaan niin hyvin kuin muut, koska olin asunut vasta vajaat 10 vuotta Minskissä. Eli kaupungin tuntemus oli tosi huono. No onneksi meille järjestettiin tutustumiskäyntejä tärkeimpiin kaupungin ja lähialueen nähtävyys-kohteisiin. Näillä käynneillä minä ehkä imin sitä tietoa ahkerammin kuin paikalliset, koska he niin kuin luottivat siihen, että tietävät jo kaiken.

Kirjasto

Tiedon hankkimiseen piti taas kerran lähteä penkomaan kirjaston hyllyjä. Mutta sain tosi hyvää ja ystävällistä opastusta kurssin vetäjiltä, etten nyt harhautuisi aloittaman koulukirjoista. Sain listan kirjoja ja vielä erikoisluvan käyttää Neuvosto-Valko-Venäjän tiedeakatemian Jakub Kolasille (Якуб Колас) nimettyä tiedeakatemian pääkirjastoa Minskissä. Silloin tähän kirjastoon ei ollut vapaata pääsyä kaikille kansalaisille vaan sitä käyttivät vain Neuvosto-Valko-Venäjän akateemiset tahot.

Se oli hyvä kirjasto. Kirjastosta sain sellaista tiivistettyä tietoa niin Valko-Venäjän synnystä kuin Valko-Venäjän Neuvostoliiton aikaisesta historiasta. Erityisen tärkeä oppaalle olivat menneen sodan (vuosina 1941 — 1945) tapahtumat lähialueilla.

Ensimmäinen käynti kirjastossa sai tiskin takana olevan kirjaston hoitajan hämmästymään. Kun ensin ojensin passin, jossa oli outo nimi ja merkintä ”Finka / Финка / Suomalainen” niin sain saman tien passini takaisin: Ette pääse kirjastoon! Ette ole Akatemian työntekijä. — Не можем вас пропустить в библиотеку потому что вы не работник Академии наук Белорусии.

Vasta tämän jälkeen sain mahdollisuuden esittää saamani erikoisluvan. En muista montako allekirjoitusta ja leimaa siinä lupapaperissa oli, mutta nyt kirjaston työntekijät lähtivät useamman henkilön voimalla takahuoneeseen neuvottelemaan, ehkä vielä soittivat jonnekin.

Minä odotin ja jännitin päätöstä.

Kulissien takana virkailijoiden kesken pienen neuvottelun jälkeen ilmoittivat minulle, että saan luvan käyttää kirjastoa. En muista oliko minulle annettu kirjaston pysyvä korttikaan, mutta ainakin sain vapaasti käyttää kirjastoa.

Oppaan Tentti

Innostuneesti ja sanoisin että rynnäköllä hankin tietoa opastusta varten. Tuloksena oli iso käsin kirjoitettu referaatti, jota sitten yritin oppia ulkoa ja valmistautua opastukseen.

Loppukokeena oli tentti-kiertoajelu. Matkan aikana jokainen sai yllättäen jonkin turistikohteen luona mikrofonin ja siitä piti jatkaa opastusta. Ehkä siinä sain hieman salaista ”apua” ohjaajilta, kun minun kohdalleni sattui Minskin Dynamo-stadion ja aiheena oli kertoa Neuvosto-Valko-Venäjän sen aikaisista urheilusaavutuksista. No, siinähän minä pärjäsin hyvin. Oli siinä muitakin tenttejä ja lopputulos oli se, että minut hyväksyttiin oppaaksi Minskin Turistimatka-toimistoon (Минское бюро путешествий и экскурсий).

No, oppaan tentti oli nyt läpäisty.

Tentin läpäistyäni sain luvan toimia oppaana Minskissä ja tutustuttaa matkailijoita Neuvosto-Valko-Venäjän ja sen pääkaupungin historiaan ja esitellä nähtävyyksiä.

Oppaan opiskelukurssin aikana äitini vieraili luonamme Minskissä ja ihmetteli, että taasko sinä opiskelet?. Silloin pöydälläni oli vielä opas-oppikirjojen lisäksi fysiologian oppikirjoja, koska tähtäsin urheiluanatomian ja -fysiologian gradun (asperantuuran, аспирантура) suorittamiseen.

Oppaaksi pääseminen oli minulle iso saavutus! Iloitsin siitä kovasti! Opastuksesta tuli minulle sittemmin monivuotinen ja mieluisa harrastus.

Tarina Jatkuu…