Elämäni Koulut. Osa 67. Suomalaisia Khatynjin Muistomerkillä

Ainoa eloon jäänyt, Josiv Kaminski, kertoo selviytymisestään. Khatyj.

Oppaana Khatynissä (Хатынь)

Olin oppaan koulutuksessa hyvin perehtynyt sodan (1941 — 1945) tapahtumiin ja mm. Hatynj’in kylän tragediaan, jossa oli elävänä poltettu 149 kylän asukasta. Varmaankin kerroin tragediasta aika tunteellisesti sillä huomasin, että turistien silmiin alkoivat tulla kyyneleet, joita sitten lopulta itsekin joutuin pidättelemään.

Tämä ryhmä koostui minua selvästi vanhemmista ihmisistä, joten kaikilla oli joitakin kokemuksia sodasta, joka oli niin monelle jättänyt psyykkisiä tai jopa fyysisiäkin traumoja.

Mutta olinhan minäkin katsonut sotaa silmiin, vaikka en taistelukentällä. Muistan kuinka lapsena juoksin peloissani pommituksen alla ja pidin kiinni äidin helmasta. En päässyt syliin, koska hänen piti kantaa käsivarsillaan 2,5 kuukauden ikäistä veljeäni.

Niinpä minullakin oli kokemusta noista sodan kauhuista ja evakkomatkoista, joten oppaan ja ryhmän välillä oli niin kuin yhteinen henki, kun juttelimme sitten kertomukseni jälkeen.

Täytyy vielä ehdottomasti kertoa, että Josiv Kaminski (Иосиф Иосифович Каминский 1887 — 1973), joka ainoana pelastui tulipalosta, oli silloin muistomerkillä ja etukäteen sovituille ryhmille hän silminnäkijänä kertoi tapahtumasta. Me saimme vain nähdä hänet lyhyesti lähellä muistomerkkiä, kun hän oli toisen turistiryhmän piirittämänä.

En muista oliko minulla vielä tämän reissun jälkeen opastusmatkoja Hatynj:iin, mutta tämä jäi mieleeni, koska se oli ensimmäinen opastukseni tälle vasta avatulle muistomerkille ja vielä senkin takia, että tällä kertaa kohtasin siellä ohimenneen suomalaisen turistiryhmän.

Katsekontakti Suomalaisiin.

Kun olimme jo poistumassa muistomerkin alueelta ja kävelin ryhmäni edessä bussille, niin huomasin, että joku turistiryhmä häärää nurmikolla lähellä muistomerkkiä.

Meinasin huomauttaa heille, että ei saisi nurmikolla kävellä.

Mutta kun olin lähempänä, arvasin vaatetuksesta, että siinä on ulkomaalainen ryhmä, niin en lähtenyt kontaktiin mitenkään. Meiltä oli ankarasti kielletty kaikenlainen yhteydenpito ulkomaalaisiin. Huomasin yllätyksekseni, että ryhmä oli valmistautumassa piknikille.

Tuntui jotenkin tilanteeseen sopimattomalta, että turistit tulevat piknikille traagisen sotamuistomerkin viereen, jossa juuri itsekin olin itkenyt turistiryhmän kanssa.

He olivat levittäneet nurmikolle jonkun ison pyöreän ”pöytäliinan” ja asettelivat siihen outoja valkoisia lautasia ja jotain purtavaa jokaisen lautaselle tasapuolisesti. — En ollut aikaisemmin nähnyt pahvista tehtyjä lautasia!

Sitten kuulin puhuttavan Suomen kieltä!

En tietenkään edennyt keskusteluun heidän kanssaan. Tervehdin ystävällisesti ohimennen, ehkä suomeksi, ja vilkutin heille. He vilkuttivat takaisin. Ehkä muutkin oman ryhmäni jäsenet vilkuttivat heille.

Olihan se myös epätavallista käydä syömään lähes monumentin juurelle, mutta vieraita piti kunnioittaa!

Tämä nopea, muutaman sekunnin kestänyt, tapaaminen kertoi siitä, että ryhmä on tullut toisenlaisesta kulttuurista ja toisesta maasta. Maasta, jossa on paljon korkeampi elintaso. Näiden ajatusten kera hieman salaa ihailin heitä ja jopa halusin joskus tutustua suomalaisiin lähemmin!

Olinhan itsekin suomalainen! Ajatus kuitenkin jäi muhimaan.

Konkreettinen Kohtaaminen

Ensimmäinen konkreettinen kontakti suomalaisiin oli tapahtunut, kun Suomen tennispelaajien ryhmä tuli kilpailemaan Minskiin ja yksi urheilijoista oli joutunut sairaalaan huonon voinnin ja oksentelun takia. Jostain syystä heillä ei ollut sillä hetkellä tulkkia, joten minut oli pyydetty avuksi. Kirjoitin siitä blogissani.

Siinä mainitsin, että oli tosi kuuma päivä ja potilaan kertomuksen mukaan hän oli juonut ”jotain jossain automatti pisteessä ja siitä sitten alkoi huono vointi”.

Periaatteessa silloin tulkkauksessa ymmärsin, että hän kertoi juoneensa ulkona ”kotikaljaa”, mutta mielestäni ”Хлебный квас” ei vastannut suomenkielen sanaa ”kotikalja”. Mene ja tiedä. Mutta tuota venäläistä ”kaljaa / квас” myytiin kesäpäivinä isoista tynnyreistä ja siinä oli niin kauan jono kuin pohja alkoi näkyä. Siitä sai ostaa kotiin vietäväksi tai juoda lasillinen paikalla. Jonotin itsekin sellaisen ”Хлебный квас”-tynnyrin edessä. Se oli tosi hyvää. Opettelin sitten itsekin tekemän pieniä määriä kotioloissa.

Kontaktit Suomalaisiin

Näin kyllä, että suomalaisia turisteja käy Minskissä, mutta minulla ei ollut mitään valtuuksia ottaa heihin yhteyttä. Kaikenlainen kanssakäyminen ulkomaalaisten turistien tai henkilöiden kanssa oli kielletty. Piste. Se oli kerta kaikkiaan kielletty.

Tarina jatkuu…

Viola Heistonen.
– Viola Heistonen.
– Vuosi 1954.
– Arkangeli
Hatynj'n Muistomerkki
– Hatynj’n Muistomerkki.
– Nettikuva.
Josif Kaminski.
– Josif Kaminski.
– Muistomerkkiin kuvattu mies.
– Nettikuva.
– Khatynj
Kotikaljaa myytävänä.
Kotikaljaa myytävänä.
– 3 kopeekkaa lasillinen.
– 6 kopeekkaa litra.
Kuuma Kesä 1970.
– Kuuma Kesä 1970.
– Putina.
– Vuosi 1970.
Talvi 1970. Minsk.
– Talvi 1971.
– Minsk.
Sirkus. Minsk.
– Sirkus.
– Minsk.
– Nettikuva.
Muotia 1960-luvulta.
– Muotia 1960-luvulta.
– Huomaa: 5 litraa maitoa kassissa.
– Pitsireunaisen alushame sai näkyä.
Valkoinen kissa. Putina. 1970.
– Valkoinen kissa.
– Putina.
– 1970.
Khatyjn'in muistomerkki takaa päin.
– Khatyjn’in muistomerkki takaa päin.
– Suomalaiset olivat piknikillä patsaan edessä jommalla kummalla puolen leveää tietä.
– Linkitetty nettikuva.
Hilma-Maria Heistonen. Minsk. Vuosi 1969.
– Hilma-Maria Heistonen.
– Minsk.
– Vuosi 1969.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan kunta, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu