Elämäni Koulut. Osa 68. Vierailijoita Minskissä.

viovio
5
Minsk.

Niin kuin aikaisemmin kerroin, kaikkein mieluisin paikka kesäloman viettoon oli Putinan kylä (Будино), jonne Äitini Hilma-Maria Heistonen, veljeni Anatoli ja Lyyti-tätini muuttivat Igomelistä Pihkovan alueelta, Ljadan piiristä jo vuonna 1956.

Silloin vuonna 1956 opiskelin vielä Arkangelin Pedagogisen korkeakoulun instituutissa ja kävin joka vuosi lomalla Putinassa. Yhden kerran mukana oli opiskelukaverini Niina Anfimova.

Oli aivan luonnollista, että kutsuin sukulaisia vastavierailulle Minskiin. Ensimmäisellä sijalla olivat lähimmät sukulaiset, eli äitini, tätini ja veljeni. Kaikki he vierailivat luonamme Minskissä.

Veljeni Anatoli.

Veljeni Anatoli oli suorittamassa asevelvollisuutta Torshzok’in kaupungissa ja ilmoitti minulle kirjeitse, että pääsee pian siviiliin. Kotimatka olisi mahdollista tehdä valtion kustannuksella myös Minskin kautta, vaikka se on paljon pidempi kuin suoraan Putinaan, mutta ensin minun pitäisi lähettää suostumus, että otan hänet vastaan Minskissä.

Lieneekö posti kulkenut niin hitaasti vai itsekö mokasin ja vastasin liian myöhään mutta, kun minun kirjeeni saapui perille, niin veljelleni oli jo järjestetty lähtöpaperit ilman käyntiä Minskissä.

Kuitenkin Veljeni Anatoli oli ensimmäinen sukulainen, joka tuli käymään Minskissä. Tietenkin esittelin ylpeänä oman kotikaupunkini, työpaikan ja kaikkea muuta. Sovittiin Veljeni kanssa, että seuraavaksi Minskiin tulevat käymään äitini ja Lyyti-tätini. Järjestämme heidän matkansa.

Veljeni Anatolin vierailusta on jäänyt mieleen souturetki Svislotsh-joelle (река Свислочь).

Vein veljeni soutelemaan Svislotsh-joelle. Laiturilla oli muutama vene, otimme yhden tällaisen lainaveneen ja lähdimme soutelemaan. Vähän ajan päästä huomasimme kuinka likaista vesi on. Vedessä kellui kaikkea mitä viemäriin kaadetaan.

Palasimme nopeasti takaisin.

Siihen aikaan Minskin jätevedet laskettiin suoraan Svislotsh-jokeen. Sodan jälkeisessä rakentamisen kiireessä vedenpuhdistamot eivät olleet niitä kohteita, jotka rakennettiin ensimmäisenä.

Seuraavaksi vierailuvuorossa olikin Lyyti-täti.

Lyyti-täti (Lyyti Heistonen)

Lyyti-tädin piti jättää rakkaat kilinsä äitini ja veljeni huostaan. Veljeni saattoi Lyyti-tädin Volossovan asemalle, sieltä junalla Leningradiin ja aina lentokoneeseen asti. Lyyti-tätiä jännitti lentäminen kovasti, mutta lähti kuitenkin rohkeasti Minskiin. Lentokentällä olimme häntä vastassa.

Se oli Lyyti-tädin ensimmäinen kerta lentää ”yllä pilvien”.

Lyyti-tädillä oli tarvetta käydä lääkäreissä, joten järjestin hänelle tarpeelliset käynnit. Erityinen huoli oli selkärankavaivasta, jonka hän oli saanut auto-onnettomuudessa asuessamme vielä Igomelissä, Pihkovan alueella.

Tässä auto-onnettomuudessa oli Lyyti-tädin lisäksi myös äitini, minä ja vielä opiskelukaverini Irja Teknikumista.

Se oli kamala kokemus! Ehkä jossain blogissa vielä kerron siitä tarkemmin.

Siinä onnettomuudessa loukkaantui pahiten juuri Lyyti-täti. Hän sai kovan iskun selkärankaan ja se vaivasi häntä elämänsä loppuun asti. Niinpä tästäkin vaivasta keskusteltiin lääkärin kanssa vastaanotolla Minskissä.

Minskissä lääkäriin pääseminen oli helppoa, jopa ulkopaikkakuntalisille. Ja ilmaista, tietenkin!

En muista miten paluumatka oli järjestetty, mutta todennäköisesti lentäen, koska junamatka olisi kestänyt pitkään ja ollut rasittava. Turvallista oli matkustaa, kun minä saatoin lentokoneelle ja Veljeni oli vastassa Leningradin lentokentällä.

Äitini, Hilma-Maria Heistonen.

Samalla tavalla kuin Lyyti-täti, äitinikin tuli lentokoneella Minskiin. Olin häntä vastassa kentällä ja lähdimme linja-autolla meille.

Kun oli ollut ikävä äitiä ja omaa suomenkieltä niin aloin rohkeasti kysellä ja jutella suomeksi. — Äitini vaikeni ja alkoi pelokkaasti vilkuilla ympärilleen, että miten toiset reagoivat suomenkieliseen puheeseen?

”Kyllä täällä voi puhua suomea”, sanoin kuiskaten äidilleni.

Aikaisemmin opiskeluaikana Arkangelissa jopa me inkeriläistytöt puhuimme keskenämme venäjää, koska suomen kieli oli käytännössä kielletty.

Minusta oli tullut Minskissä paljon rohkeampi suomen kielen suhteen, kun vielä oppaan koulutuksessakin kehuivat, että osaan suomea. Tuntui siltä, että oikein halusivat minusta tulevan suomenkielinen opas.

Äidistäni olikin meille paljon apua ja erityisesti kun tyttäreni lähti kouluun. Minä kun aina ”jotain opiskelin”! Äitini onkin paljon kuvissani, joita olen julkaissut näissä ”Elämäni Koulut” muistelmissa.

Tarina jatkuu…

Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi. Nähdäksesi sisällön, hyväksy evästeiden käyttö.

Viola Heistonen.
– Viola Heistonen.
– Vuosi 1950.
Tuntematon. Niina. Viola.
– Tuntematon.
– Niina.
– Viola.
– Vuosi 1959.
Lähdössä Minskiin. Saattajat.
– Lähdössä Arkangeliin.
– Saattajat.
– Niina ja
– Viola
– Bussipysäkillä.
– Saattajat.
– Vuosi 1959.
Veljeni Tolja.
– Veljeni Tolja.
– Armeijassa.
– 1964.
Tolja armeijassa. Autossa.
– Tolja armeijassa.
– Istuu autossa.
Tolja Heistonen. Armeijan jälkeen.
– Tolja Heistonen.
– Armeijan jälkeen.
Lyyti Heistonen. Vuosi 1930-luvulla.
– Lyyti Heistonen.
– Vuosi 1930-luvulla.
– Passikuva.
Lyyti-Täti.
– Lyyti-Täti.
– Igomelj.
– Vuosi 1950-luvulla.
Hilma-Maria ja Lyyti Heistonen.
– Hilma-Maria ja
– Lyyti Heistonen.
– Vuosi noin 1956.
– Putina.
Hilma Heistonen Minskissä.
– Hilma Heistonen.
– Minsk.
Hilma Minskissä.
– HilmaHeistonen.
– Minsk.
– Vuosi 1969.
Sisarukset. Putina. Vuosi 1965.
– Sisarukset.
– Putina.
– Vuosi 1965.
– Lyyti Heistonen.
– Anni Heinonen (Heistonen).
– Sulo Heistonen.
– Hilma-Maria Heistonen.
река Свислочь. Svislotsh-joki.
– река Свислочь.
– Svislotsh-joki.
– Minsk.

viovio
Imatra

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu