Elämäni Koulut. Osa 71. Intuitio.

Kuudes Ulottuvuus

Nyt jälkikäteen täältä kaukaisesta tulevaisuudesta katsoen voisi ajatella, että toimin täysin intuition ohjaamana, mutta ei se kuitenkaan aivan niin ole.

Kun löysin tuon ilmoituksen, niin ajatus muuttaa Minskistä pois alkoi pyöriä päässäni ja alkoi vetää minua intuitiivisesti toimimaan ja mitä pikimmin. Ehkä toista tällaista mahdollisuutta ei tule! Voisi jopa ajatella, että toimin jotenkin kuudennen ulottuvuuden ohjaamana ja osuin asuntotoimistoon ja sen ilmoituksen kohdalle juuri oikealla hetkellä! Yksi käynti, yksi paikka ja yksi hetki. Kaikki sattui kohdalleen.

En kuitenkaan jättäytynyt intuition varaan, vaan ehdin ajatellakin ja punnita minne lähden tästä kaupungista ja tästä työpaikasta, jossa kaikki meni hyvin ja voin rehellisesti sanoa, että erittäin hyvin.

Että mitä vaan Minskissä suunnittelin tai halusin toteuttaa, niin kaikki onnistui. Työpaikka oli arvostettu, kaikki työhön liittyvät ehdotukseni toteutettiin ja luisteluvalmentajana sain toteuttaa itseäni.

Että minäkö lähtisin etsimään elämälleni vielä jotain? Ei mikään voima työntänyt minua Minskistä pois vaan se voima joka vaikutti, oli vetovoima: tutun kotiseutuni ja syntymäpaikkani vetovoima. Se veti minua niille tutuksi tulleille seuduille Leningradin alueella, vaikkakaan ei synnynseudulle, sillä siitä ei ollut enää jälkeäkään. Oinaalan kylää ei ollut enää. Arvilan taloa ei ollut.

En tiennyt mitä tulee vastaan, mutta tiesin, että niillä seuduilla ovat rakkaat lähiomaiseni, kuin myös muita suomenkielisiä ihmisiä, jotka asuvat Putinassa ja lähikylissä kuin myös monet perheet ja suvun jäsenet, jotka vaelsivat vuosia kanssamme evakko- ja karkotusmatkoilla.

Vieläkin muistan sukunimeltä monia suomalaisia, jotka vealsivat kanssamme: Tirraset, Mäkiset, Liukkoset, Lukjanovit, Vähikkäät, Räämäset, Hokkaset, Tiigoset, Karhut ja puhumattakaan Isoisäni Simo Heistosen yhdeksän-lapsisesta perheestä, joka vuosien mittaan haarautui kuka minnekin ja uudet sukupolvet kasvattivat taas uusia sukulaisperheitä.

Video: Suku valmistautuu ryhmäkuvaan.
https://www.youtube.com/watch?v=4u8Sr6cno8k

Veljeni tiilitalokin oli jo lähes valmis Putinassa ja jossain vaiheessa, kun asuntoa minulla ei vielä ollut Minskissä niin oli ajatus muuttaa siihen veljeni rakentamaan taloon ja asua yhdessä Äitini, Lyyti-tätini ja veljeni kanssa saman katon alla.

Kun sain asunnon Minskistä, asuntohuoleni olivat pois ja kun vielä löysin asunnonvaihtajan ja työpaikan Hatsinasta, ei muuton tiellä ollut enää mitään esteitä.

Niinpä kolmen viikon päästä, kun olin irtisanoutunut Valkovenäjän Valtiollisesta Yliopistosta, Белорусскийй Государственный Университет, sain jo työkirjaani merkinnän, että minut oli 23. elokuuta 1971 otettu töihin Hatshinan Pedagogiseen opistoon, Гатчинское педагогическое училище, liikunnan opettajana.

Tarina jatkuu…