Elämäni Koulut. Osa 75. Työtoverit.

Koulu Internaatti

Yksi harjoituspaikka, jossa piti säännöllisesti käydä oli Hatsinan koulu-internatin rakennus. Sen historia ulottuu Paavali I:n puolisoon, keisarinna Maria Fjodorovnaan, joka perusti tähän rakennukseen yli 200 vuotta sitten Maaseudun Kasvatustalon 600 orpolapselle.

Nyt (1972) siinä oli koulu-internaatti (sisäoppilaitos) ja myös pedagogisen opiston liikunnan osaston opiskelijoiden asuntola. Siellä oli myös joku pieni liikuntasali ja liikunnan osaston varasto, jossa pidettiin esimerkiksi suksia, luistimia ja tarvikkeita opiskelijoiden retkiä varten.

Kun oli hiihtotunti, niin koko porukka käveli sinne ”internaattiin” ja sieltä sukset olkapäällä Hatsinan puistoon. Ylensä nämä tunnit olivat puolitoista tuntia pitkät.

Opettajat

Jokaisella liikunnan opettajalla oli oma liikuntalaji, jossa hän oli vastaavaa ja oppitunneilla hänellä oli apuna kaksi muuta opettajaa muista liikuntalajeista. Näiden kolmen kesken vastaava opettaja jakoi tasapuolisesti tuntiin kuuluvat tehtävät. Joten jokaisen piti pärjätä lajissa kun lajissa.

Kaikki minun aikaisten liikunnan osaston opettajien nimet on tuotu esille Hatsinan pedagogisen opiston liikunnan osaston 50-vuotisjuhlassa vuonna 2017. Osasto oli siis perustettu neljä vuotta annen kuin itse tulin sinne opettajaksi.

Silloin opettajina olivat muiden muassa

• Neuvostoliiton hiihtomestari, hiihdon ja yleisurheilun opettaja
  A. M. Pozhidaeva
• uinnin ja hiihdon opettaja
  I. A. Kerachev
• joukkuepelien opettaja,
  S. G. Orlova
• pikaluistelun ja suunnistuksen metodiikan luennoitsija
  V. S. Yakkonen (Minä, Viola S. Jakonen / Heistonen)
• Liikunnan teorian ja menetelmien opettaja
  B. I. Redskin
• Liikunnan, anatomian ja fysiologian teorian ja menetelmien opettaja
  L. A. Kudryavtseva
• Voimistelun vanhempi opettaja
  A. I. Alexandrov
• liikunnan osaston ensimmäinen osastopäällikkö
  L. G. Shvaiko

Juhlassa ansiokkaasti korostettiin liikunnan osaston ensimmäiseltä vuosikurssilta vuonna 1970 valmistunutta opettaja V. V. Solovyovia, joka on nykyään liikunnan osaston johtaja.

Siis, silloin kun minä tuli töihin opistolle lukukaudelle 1970 — 1971 tämä Solovyov oli juuri valmistunut edelliseltä kurssilta opettajaksi.

Nämä kaikki opettajat olivat minun kollegoitani. Porukka oli tosi hieno, olimme aina sopusoinnussa keskenämme.

Oma Työsarka

Työtehtäväni eivät koostuneet pelkästään urheilutuntien pitämisestä, koska pelkästään näistä luistelun, suunnistuksen ja apuopettajan tehtävistä ei kertynyt tarvittavaa määrän tunteja. Niinpä minulle tarjottiin lisäksi tunteja Urheilun ja liikunnan historian opettamisessa.

Teoriatuntien pitäminen ei oikein sopinut päivärytmiin, koska liikuntakohteesta piti kiirehtiä teoriatunnille tai päinvastoin toiseen suuntaan. Sitä paitsi minulla ei ollut oikein valmiuksia tuosta noin vaan kertoa 45 minuutin ajan sitä historiaa, joten siinä aineessa olin aika hataralla pohjalla. Piti laittaa ajatuksia järjestykseen ensin paperille ja sitten kurkistella luokan edessä vihkoon missä mennään.

Usein tapahtuikin niin että me opettajat kävelimme kolmestaan työpisteeseen ja opiskelijat tulivat omaa reittiään paikalle tai olivat jo siellä odottamassa.

Koira Bussipysäkillä

Kerran kävelimme kolmistaan, minä liikunnan osaston johtaja ja joku kolmas opettaja, opistolta stadionille jalkakäytävää pitkin ja vauhti oli tietenkin kova. Tunnilta ei saanut myöhästyä. Siinä sitten vielä juttelimme keskenämme. Minä kävelin reunimmaisena ja olimme ohittamassa bussipysäkkiä, jolla oli paljon porukkaa. Katu oli aika kapea, väistelimme vastaantulijoita.

En huomannut, eikä ollut aikaakaan katsella ympärille, että siinä bussipysäkin porukassa oli henkilö, jolla oli hihnassa iso koira. Minä taisin kulkea lian läheltä koiraa ja siinä ohi mennessä hosaista kädelläni sen kuonoa.

Silloin koira reagoi äkillisesti ja agressiivisesti, hyppäsi minua kohti hampaat irvessä, laittoi etujalat olkapäälleni ja sen kuono jopa kosketti minua.

Koiran omistaja reagoi salamannopeasti ja vetäisi koiran takaisin. Minä en ehtinyt edes säikähtääkään vaan vasta muutaman metrin päässä sitten pysähdyin ja hengähdin. Samoin koko seurue:

Ohhoh!

Siitä lähtien sen pysäkin kohdalla aina katselin etukäteen etteikö ole vaaraa!? Nytkin vielä arastelen tuntemattomia koiria.

Tarina jatkuu…