Elämäni Koulut. Osa 80. Oppaana Leningradissa.

Hyvin Onnistunut Opastus

Erittäin hyvin onnistuneen opastuksen pidin Kirovin tehtaan (Кировский завод) sota­vete­raanien turisti­ryhmälle. Esityksen teemana oli
“Этого забыть нельзя”,
“Tätä ei saa unohtaa”.
– No, sehän oli ollut diplomi­työni aiheena!

Tässä teemassa minä olin oma itseni ja hallitsin kertomusta hyvin. Lisäksi käytin apu­välineenä itse tekemääni isoa karttaa, jonka ripustin ohjaamon seinään, niin että se näkyi hyvin koko bussille.

Matkan lähtö­paikkaan, Kirovin tehtaan portille, pääsi Hatsinasta suoraan bussilla, joten se jo helpotti asiaa ja itse aihe oli jo valmiina päässäni.

Otin ryhmän vastaan Kirovin tehtaan portin edestä ja kierto­ajelu alkoi Pulkkovan kukku­loilta tehtaan takaa neljän kilo­metrin päästä. Siellä oli sota­rintama vuonna 1941 ja alue oli saksalaisten joukkojen miehittämä. Sitten kiersimme muitakin sankarillisia muisto­merkkejä. Karttakin roikkui koko matkan kuljettajan ohjaamon seinässä.

Kun kierto­ajelu päättyi sain suuret kiitokset ja aplodit ryhmältä. Ryhmän vastaava puristi kättäni ja sanoi, että kyllä sinä olet ansainnut sen ensimmäisen luokan oppaan arvon, mutta miksi se arvioitsija ei tullutkaan mukaan, joka oli luvattu?

Ihmettelin kovasti, kenestä hän puhui. Ainakaan minulle ei oltu kerrottu mitään kenestäkään arvioitsi­jasta.

Jälki­käteen sai tietää että oppaaksi olisi pitänyt tulla henkilö, joka halusi ylennystä ensimmäisen luokan oppaaksi, mutta hän oli perunut opas­tuksen. Siksipä matkalle ei myöskään tullut mukaan arvioitsijaa.

Veteraaniryhmä pyysi minut lopuksi yhteiseen kuvaan kaikkien kanssa ja kertoivat, että se kuva tulee olemaan Kirovin tehtaan museossa ja vielä antoivat minulle lipun Mariinski-teatteriin ja meninkin saman tien heidän mukanaan teatteriin.

Se oli ensimmäinen käyntini Mariinski-teatterissa ja esityksenä taisi silloin olla Pähkinän­särkijä.

Tällä videolla lyhyt pätkä musiikkia baletista Pähkinän­särkijä ja pienet “pähkinän­särkijät” työssään.

Tämä kaikki oli tarkoitettu sille “ensimmäisen luokan” hyvälle oppaalle, mutta sen sainkin minä! Se oli hieno kokemus, vaikka sitä ylennystä ei minulle tullutkaan! Enkä edes ollut tähdännytkään siihen!

Itselläni uutena oppaana ei vielä ollut mitään luokitusta. Vuosien ja taitojen karttuessa siitä oli sitten mahdollista yletä luokkaan kolme, luokkaan kaksi ja siitä sitten korkeimpaan luokkaan yksi.

… ja loppuun vielä muistelo vähemmän onnis­tuneesta opas­tuksesta.

Huonosti Onnistunut Opastus

Turistiryhmä, joka halusi kierto­ajelulle “Leningrad ja Urheilu” -teeman (Спортивный Ленин­град) puitteissa on jäänyt mieleeni. Se oli huonoa opastusta!

Tämän urheilusta kiinnos­tuneen ryhmän eteen minä jouduin yllättäen. Oli kuukauden loppu ja toimis­tolla tili­päivän, pitkä jono kassalle. Minä olin vasta tullut kierto­ajelulta. Seisoin jonon häntä­päässä ja mietin mitä pitäisi ostaa ruoka­kaupasta ennen lähtöä Hatsinaan.

Yllättäen tuli jonon viereen oppaiden järjes­tämisestä vastaava henkilö ja huoles­tuneena ilmoitti, että pikaisesti tarvitaan Urheilu­teemaan perehty­nyttä henkilöä. Toimiston edessä odotti jostain kaukana tullut turisti­bussi ja varsi­nainen opas ei jostain syystä päässyt tulemaan. Kukaan ei ilmoittautunut.

Itse katselin jo reittiä, mistä livahtaa karkuun, mutta se olisi ollut pelku­ruutta ja liian demonstra­tiivista toimintaa kaikkien nähden.

Järjestäjä huomasi minut ja leveästi hymyilleen sanoi, no tässähän sinä oletkin, asian­tuntija. Yritin vastustaa, mutta kun olin koulu­tuksessa sitoutunut myös “Lenin­grad ja Urheilu” -teemaan, niin piti lähteä pelasta­maan tilannetta.

Järjestäjä kuiskasi minulle saatta­essaan bussiin, että pääasia että viet heidät Kavgolovan hyppyri­mäelle! (Кавголов­ский трамплин), jonne he kovin halusivat ja siellä on asian­tuntija kertomassa ja lisäsi, että kuljettaja tietää reitin. Kerro vaikka luistelusta ja suunnis­tuksesta. Kyllä sinä pärjäät. Kiitti minua avusta, toivotti hyvää matkaa ja vielä odotti kunnes bussin ovi oli sulkeutunut. Niin lähdimme liikkeelle.

No, ei muu auttanut kun astua ryhmän eteen ja alkaa kerätä ajatuksia oikeaan suuntaan.

Ulkona oli sysipimeää. Ikkunoista ei nähnyt mitään ja lähes kaikki matkustajat nukkuivat. Melkein nukahdin itsekin.

Kerroin yösuunnistuksesta!

Perillä­olosta muistan vielä sen, kun laskeu­duimme alas Kavgolovan hyppyri­mäen jyrkkiä kapeita rappusia pitkin. Ne olivat aivan alas­tulo­rinteen vieressä ja erittäin liukkaat. Selvi­simme ehjin nahoin. Onneksi! Alhaalla meitä odotti bussi ja matka takaisin kaupun­kiin alkoi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Ei siitä matkasta ainakaan mitään valitusta toimis­tolle tullut.

Tarina jatkuu…