Elämäni Koulut. Osa 82. Pyrin Inturistin Oppaaksi.

Inturist

Sain tietää, että myös Inturistilla koulu­tetaan oppaita. Näillä oppailla olikin jo sitten oikeus opastaa ulko­maalaisia turis­teja. Inturistiin kuuluivat myös suomen­kieliset oppaat omana ryhmänä.

Miksi en minäkin? Miksi minä en voisi olla yksi noista oppaista, joita usein näin suoma­laisissa turisti­busseissa. Olenhan suoma­lainen ja puhun suomea.

Halusin Inturistin oppaaksi.

Tuossahan se on. Inturistin pää­konttori. Iisakin aukiolla, aivan hotelli-Astoriaa vasta­päätä. Sen suuntaan katselin monesti, että uskaltai­sinko mennä tuohon harmaa­seen taloon tiedus­telemaan mahdolli­suuksia.

Yksi päivä se sitten tapahtui. Olin jättänyt venäläisten turisti­ryhmän Hotelli-Astoriaan, johon heidät oli majoitettu ja poistuin ulko-ovesta Iisakin aukiolle. Silloin toimin jotenkin auto­maattisesti vai pitikö minun jostain syystä kävellä suoraan kohti Inturistin toimistoa, niin huomasin olevani sen ulko-ovella ja avasin sen. En muista mitä sitten tapahtui, mutta ei siinä mennyt montakaan päivää, kun olin jo haastattelussa.

Haastattelu

Sovittuna päivänä ja määrättynä aikana tulin tietenkin haastatteluun.

Se oli taas se jännittävä hetki! Tämä olikin sitten kolmas haastattelu oppaan tehtävää varten Minskin– ja Leningradin matka­toimiston jälkeen.

Meitä oli muutama henkilö oven takana. Yksitellen vuoron perää menimme sisään. Siinä oli pitkän pöydän takana, muistelen ainakin, että ehkä kymmenkunta haastattelijaa. Varmaan jokaiselle kielelle oma osaajansa. Esittäydyin ja kerroin Pedagogi­sesta koulu­tuksestani ja oppaana olemisen kokemuksista niin Minskissä ja nyt sitten Lenin­gradin Matkailu­toimiston koulutuksesta ja oppaana toimimisesta. Varmasti piti esittää dokumentteja passista aloittaen.

Kysyivät vielä mistä olet syntyisin? Hieman hämmästyin, että tästä maastahan minä …

Osoitteeni On Neuvosto­liitto!

… ja vastasin, tarkoittaen Oinaalan kylää, että sieltä pienestä kylästä, Oinaalasta, metsän korvesta! Se oli heistä hauskaa! ja iloisesti sanoivat, no kiva, että tulit sieltä metsästä tänne!

Kysymys yllätti ja hämmästytti: tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun minulta Neuvosto­liitossa kysyttiin synty­perää.

Pyysivät siirtymään toiseen huoneeseen, jossa oli kaksi henkilöä ja pöydällä edessäni puhdas paperi ja kynä. He pyysivät minua kirjoittamaan tikku­kirjaimilla elämäni kertomuksen. Tein sen ahkerasti. Kiitin ja poistuin.

Taisin saada kehoituksen tulla myöhemmin tiedustelemaan tuloksia. Niin tein ja yllätyksekseni sain vastauksen, että valitettavasti teidän kertomuksenne on hukassa, voitteko kirjoittaa uudelleen.

No, teinhän minä sen.

Ei varmaankaan mitä epäselvyyksiä tullut tässä uudessakaan kerto­muksessa ja minut hyväksyttiin Inturistin suomen­kielisen koulutukseen.

Silloin taisi olla vuosi 1976 – 1977.

Tarina jatkuu…