Elämäni Koulut. Osa 84. Inturistin Täydennyskoulutus Moskovassa.

Lisäkoulutus Moskovassa

No, en voinut kieltäytyä koulutus­määräyk­sestä. Siihen olisi pitänyt olla vakava syy ja sellaista minulla ei ollut.

Inturistin perus­koulutuksen jälkeen olin saanut oikeuden toimia oppaana. Minulle se olisi (ehkä) riittänyt, mutta Moskovaan piti lähteä, kun ylimmäinen johto sinne määräsi.

Kentällä turistien kanssa toimivat oppaat luoki­teltiin neljään luokkaan:

4. Oikeus toimia oppaana ilman luokitusta.
5. Kolmannen luokan opas.
6. Toisen luokan opas.
7. Ensimmäisen luokan opas.

Toisaalta ajattelin, että jos kieltäydyn, niin voi tulla hanka­luksia tämän uuden työn alku­vaiheessa. Ja kun vielä olin jo irti­sanoutunut Hatsinan peda­gogi­selta opistolta, olisin pudonnut tyhjän päälle. – Toisaalta täytyy kyllä tunnustaa, että jotenkin houkuttele­valta tuo tarjous tuntui.

Vastasin tietenkin myön­teisesti ja kiitin.

Joten nyt piti järjestää koti­olot sellaiseksi, että voisin olla poissa niinkin pitkän ajan. Se onnistui. Apua sain aina tietenkin äidiltäni, Lyyti-tädiltäni ja muilta läheisiltä suku­laisilta. He pitivät asiaa tärkeänä, kun “tyttöä” lähetetään oikein Moskovaan asti kouluttau­tu­maan, vaikka on koko elämänsä tähän asti “aina vain opiskellut”…!

Päivät Moskovassa

Minut oli majoi­tettu 15-kerrok­sisen talon ylimpään kerrokseen. Paikka taisi olla jossain Ostan­kinon TV-aseman lähetty­villä. Asunnosta oli hyvä näköala ympä­ristöön, mutta paikka ei ollut Lähellä­kään Mosko­van keskus­taa. Asunnon ja koulutus­paikan välinen matka oli aika pitkä.

Aamulla varhain piti lähteä sähkö­junalla Mosko­vaan päin ja sitten vielä metrolla koulutus­paikkaan. Matkus­taminen edes-takaisin ei ollut helppoa eivätkä itse koulu­tuksen luennot ja semi­naaritkaan olleet kevyitä.

Luento­päivät pidettiin jossain kirjastossa, koska siellä oli mahdolli­suus käyttää kirjoja ja etsiä aiheeseen lisää kirjalli­suutta. Olimme kirjas­tossa koko päivän.

Teoria­tunnit pidettiin “Neuvosto­liiton ministeri­neuvoston ulko­matkailua käsittelevän pää­osaston johta­jien ja asian­tunti­joiden täydennys­koulutu­ksen insti­tuutissa” (Институт повышения квалификации руководящих работников и специалистов Главного управления по иностранному туризму при совете министров ссср). Myös nämä teoria­päivät kestivät kokonaisia päiviä.

Täällä kuulin ensi kertaa minkään “virallisen tahon” puhuvan jotain nega­tiivista Leninistä ja kertovan Hänen tekemis­tään virheistä.

Olin tosi hämmästynyt!

Unkarin Ja Bulgarian Tulkit

Kurssilaiset oli kerätty ympäri Neuvosto­liittoa ja he koostuivat eri kielisistä oppaista.

Majoitus­paikassa en tutustunut kehenkään kurssi­laiseen ja matkat koulutuk­seenkin tein aina yksin. Kurssilla ei myöskään ollut ketään tuttuja Lenin­gradin Inturis­tista.

Kurssilla oli kuitenkin pari henkilöä, jotka jäivät mieleen.

Unkarin kielen tulkki oli kiinno­stunut suomen­kielestä ja halusi kuulla puhetta ja vertailla sitä unkariin. – Kuitenkin ymmärsimme toisiamme vain venäjän kielellä.

Unkari oli varmaan hänen äidin­kielensä.

Toinen henkilö, jonka muistan oli bulgarian kielen tulkki.

Hän oli aika nuori ja kaunis nainen ja jossain vaiheessa kertoi minulle kahden kesken, – ikään kuin olisi odottanut neuvoa, – että oli käynyt useamman kerran tulkkina ryhmän kanssa Bulgari­assa ja oli tavannut siellä paikalli­sen mies­henkilön ja he olivat rakas­tuneet toisiinsa ja että se mies pyysi häntä vaimokseen ja jäämään Bulgariaan.

Tyttö kertoi minulle surullisena, että hän ei uskalta­nut lähteä, koska hänellä oli suuri suku ja jos hän olisi loi­kannut niin kaikille suku­laisille olisi kenties käynyt huonosti, kaikki kontaktit ulko­maalaisiin kun oli jyrkästi kielletty.

Tämä “tyttö” antoi vielä minulle oman valo­kuvansa, mutta osoitetta ei. Enkä minäkään hänelle.

Nyt jälki­käteen täältä kaukaa mietinkin, oliko luottamus minuun aitoa. Ehkä hän oikeasti halusi kuulla minulta neuvoa. Olinhan itse jo nelikymppinen ja hän kaksi-, kolme­kymppinen.

Pidin luotta­muksen, mutta en neuvonut häntä suuntaan tai toiseen. Olin varovainen, koska tunsin järjes­telmän. – Olihan minuakin jo Arkan­gelissa yritetty värvätä vakoi­lemaan omia inkeri­läis­toverei­tani.

Näitten kahden henkilön kanssa vaihtelin katse­kontaktia ja joskus jutte­limmekin. He molemmat puhuivat myös venäjää.

Niinä aikoina oli varmaan kova seulonta niille oppaille, jotka pääs­tettiin viemään turisti­ryhmiä ulkomaille. Ainakin näiden kahden kurssi­laisen luokitus oli sellainen, että he saivat viedä ryhmiä sosia­listi­siin maihin.

Takaisin Töihin

Semmoinen ja sen pituinen oli se koulutus. Kaikella millä on alku on loppukin.

Kolme kuukautta vierähti ja sain todis­tuksen, että suoritin kaikki hyvin. Palasin taas arki­päivään ja jatkoin nyt Lenin­gradin Inturis­tin suomen­kielisenä oppaana Hatsi­nassa päin, koska asuin edelleen siellä.

Jokainen päivä toi jotain uutta.
Tarina jatkuu…