Elämäni Koulut. Osa 89. Opastus Kiovaan.

Petšerskin luostari Kiovassa – Киево-Печёрская лавра

Kiovan matkalla pääsin suomalaisen ryhmän kanssa ihailemaan Dneprin joen rannoilla sijaitsevaa Ukrainan pää­kaupunkia Kiovaa. Menimme sinne lentäen. Oli lämmin kesä ja muistan Dnepr-joen yli johtavan ison sillan, jolla paikal­linen opas kertoi kerto­mustansa. Erityisesti mieleeni on jäänyt tutus­tuminen Kiova-Petšerskin luostariin.

Wikipedia kertoo:

Kiovan luola­luostari eli Kiovan Petšerskin lavra on Kiovassa sijaitseva orto­doksinen luostari. Tämä on ensimmäinen Kiovan Rusin luostari (Киевская Русь) alueella. Se vaikutti merkittä­västi ortodoksi­suuden leviämiseen Venäjällä 1600 – 1800 -luvuilla.

Kuvassa näkyy koko luostarin kompleksi nykyisessä asussaan. Siihen kuuluu neljä­toista orto­doksista kirkkoa, munkki­luostari, seitsemän museota, yksi Venäjän ensim­mäisistä paino­taloista ja monia muita kohteita. Nykyään luostari kuuluu Unescon maailman­perintö­luetteloon.

Neuvosto­liiton aikana alue oli museokylänä ja sinne vietiin turisti­ryhmiä. Minä yhtenä oppaista.

Maanalaiset käytävät

Turisteille näytettiin luostarin alle kaivetut kapeat maan­alaiset käytävät. Ne olivat viiden ja viiden­toista metrin syvyydessä. Käytävien molemmin puolin sijaitsevat solut, joissa munkit viettivät koko elämänsä rukoillen tavallisten ihmisten hyväksi. Luolissa oli myös pyhäin­jäännöksiä.

Paikallinen opas kertoi luolista ja museo­kompleksista ja lähti viemään meitä sinne 5 metriä maan alla olevaan ja 300 metrin pituiseen maan­alaiseen käytävään, mutta varoitti ensin, että jos on sydän- tai hengitys­vaikeuksia niin olisi parempi jäädä odottamaan ylös ja ohjeisti vielä, että kävellään vaan peräkkäin, koska käytävä on niin kapea, että kaksi ei mahdu rinnakkain. Takaisin ei saanut kääntyä ja enempää puhumista piti välttää.

Kaikki seisoivat ja miettivät. No, muu ei auttanut, kuin astua esiin ensim­mäisenä, vaikka vähän arastelinkin. Järjestys oli sellainen, että paikallinen opas oli ensimmäisenä ja minä viimeisenä valvomassa, ettei kukaan jäisi matkalle.

Se oli tosi kauhujen matka. Hämärässä, lähes pimeässä, mentiin. Harmaat saviset seinät, jotka lähes koskettivat kyynär­päitä ja silloin tällöin niissä syven­nyksissä sijaitse­vissa soluissa näkyi epä­määräisiä kääreitä. Kaikki olimme aivan hiljaa, ei opaskaan paljon puhunut.

Alkoi todella ahdistaa ja pelottaa! Lopulta oli suuri helpotus, kun pääsimme ulos raikkaaseen ilmaan.

Tällä videolla mennään luostarin maan­alaisiin käytäviin.

Tällainen oli kokemus Kiovasta.
Tarina jatkuu…