Elämäni Koulut. Osa 92. Elämäni Syklit.

Viisaat tietävät kertoa, että Syklit ihmisen elämässä kertovat muun muassa elämän jatkuvasta uudistumisesta. On aloituksia ja lopetuksia, joiden jälkeen tulee uusia alkuja. Jokaisella ihmisellä on omat luonnolliset syklinsä.
Niin, sen huomasin nyt näissä “Elämäni Koulut” muistelmissa, että ihan niin kuin riippumatta minun toiminnastani, asiat etenivät yllättäenkin ja sitä kummallista vauhtia ihan luonnollisesti eteenpäin. Aivan kuin olisi pitänyt pitää kiinni, että pysyn perässä.
Ja nyt kun pääsin näissä työn perässä siirtymisiin paikasta toiseen ja laskenut vuosia, niin helppohan on huomata, että noin 9-vuotinen sykli “seurasi” minua Arkangelin ajoista aina tähän Inturistista irtisanoutumiseen asti.
Arkangeli
Ensimmäinen pitkä kausi oli kun pääsin ja lähdin vuonna 1952 Pihkovan alueelta Igomelistä opiskelemaan tuhannen kilometrin päähän Arkageliin, ensin teknikumiin (Архангельский Кооперативный Техникум) ja sitten pedagogiseen korkeakouluun (АГПИ-Архангельский Государственный Педагогический Институт) ja sen päättymisen jälkeen heti töihin, josta yllättäen irtisanouduin v 1960 ja muutin Valko-Venäjälle Minskiin.
Kahdeksan vuotta.
Sinne pomorien, meren kansan, vanhaan kaupunkiin Arkangeliin jäivät opiskeluvuosien rankka aherrus, joka nyt on vain kultaisia muistoja nuoruuden ihanista opiskeluvuosista. Ja tietenkin luistelu! Luistelun ansiosta pääsin näkemään hieman maailmaa, vaikkakin Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella, mutta kuitenkin. Ja kilpailemaan kansainvälisen tason luistelu-legendojen kanssa.
Minsk, Neuvosto-Valkovenäjä
Vuodet 1960 – 1970.
Kymmenen vuotta
Elämäni Minskissä järjestyi hyvin! Kaikki mitä suunnittelin myös toteutui. Mielenkiintoinen työ ja uusi harrastus: opastus, mutta mieli vaan vei usein ajatuksiani lähiomaisten ja sukulaisten luo tuonne lähellä synnyinseutuani Leningradin alueelle. Nopea yleneminen työssä, kaikki hyvin! Mutta minusta ei vaan tullut valkovenäläistä. Jäin kaipaamaa jotain muuta.
Minskiin jäivät kivat muistot töissä Neuvosto-Valko-Venäjän yliopistolla (БГУ – Белорусский Государственный Университет), kesäleiri Sinisillä järvillä, kivat retket luontoryhmän-ystävät seurassa ja sinne “puun oksalle” jäi se paras kosijakin! Mutta Elämä vei eteenpäin kun irtisanouduin yliopistolta ja muutin lähelle Leningradia ja lähiomaisten asuinpaikkaa Kupanitsan seurakunnan Putinan kylään, Volosovan piiriin
Hatsina
Vuodet 1971 – 1980.
Yhdeksän vuotta.
Asunnon vaihto onnistui hyvin ja sain hyvä työpaikan Hatsinan pedagogisella opistolla liikunnan osaston opettajan viran (Гатчинское педагогическое училище). Muutin Hatsinaan 23. elokuuta 1971. Kaupunki osoittautui muutenkin historiallisesti varsin mielenkiintoiseksi!
Hatsinasta jäi muistooni taas kerran uusi harrastus: maastosuunnistus ja ne retket opiskelijoitten kanssa eri suunnistuspaikkoihin ja sittemmin yksin muitten paikallisen Suunistus-klubin aikuisten aktivistien kanssa.
Kun sanouduin irti pedagogiselta opistolta 22.9.1980 ja siirryin suomenkielen oppaaksi Inturistiin, niin siihen päättyivät nämä noin 9-vuotiset syklit: Nyt syklin pituus oli noin puolet tuosta.
Neljä vuotta.
Töissä Inturistissa 4 vuotta ja saman verran sitten taas Luistelukoulussa Hatsinassa ja Leningradin alueen Luistelukoulussa (СД ЮШОР-2 – lasten ja nuorten luistelukoulu) jatkuikin sitten vuoden 1989 asti koulutuspäällikkönä, joten sykli puolittui. Ja siihen työurani päättyikin, kun olin saanut riittävästi työvuosia eläkkeelle siirtymistä varten.
Viimeinen merkintä Työtodistuksessa / Virkakirjassa on Inkerinsuomalaisten vapaaehtoisen yhdistyksen Inkerin Liiton päätös, numero 28:
Päivämäärällä 31.08.1990 minut otettiin 1.9.1990 alkaen Inkerin Liittoon suomenkielen opettajaksi.
Tähän ne elämäni syklit päättyivät Neuvostoliitossa. 7.11.1990 lähdin Suomeen töihin ja kenties löytämään uusia syklejä Suomesta.
Elämäni Kuvat
Mielestäni onnistuneimmat otokset näissä Elämäni Koulujen kuvista ovat nämä:





Tarina jatkuu …










Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Saatko muuten NL:n eläkkeen Suomeen – eipä taida suuri olla?
Kyllä Sinusta pitäisi dokumenttielokuva tehdä, sopiiko, että annan vinkin tutulle ohjaajalle, hyvälle sellaiselle?
Ilmoita asiaton viesti
Opettajan palkka oli tosi pieni. Se alkoi 70 ruplasta ja kasvoi joka viiden vuoden työn jälkeen 10 ruplalla. Eläkkeeni oli 120 ruplaa.
En saa eläkettä Suomeen.
Eikä kukaan muu saa sitä puolestani Venäjällä!
Minulla ei ole kaksoiskansalaisuutta, että pystyisin ilman viisumia hakemaan sitä sieltä. Eläkettä ei olisi riittänyt edes matkakuluihin ja minulla ei ole siellä enää asuntoa jonne pysähtyä! Asia olisi saanut hoitaa Moskovan kautta, että eläke lähetetään postitse minulle Suomeen, mutta postikulutkin olisi pitänyt minun maksaa eläkerahoista. Mitä olisi jäänyt käteen? Joten päätin elää niin kuin muutkin kansalaiset Kelan tuella.Olen perehtynyt hyvin asiaan.
Ylempi köyhälistö.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/225116-ylempi-koyhalisto/
Oikein mukavaa viikonvaihdetta!
p.s.Vastaan vielä dokumenttielokuvasta..! Kiitos kysymästä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos ajatuksestasi ja kysymästä!
Voit antaa vinkin ohjaajalle. Jos elämäni Nl:tossa kiinnostaisi, niin minulla ei ole mitään salattavaa ja pelättävää, että en lähtisi julkisuuteen vielä sillä tavalla. En ole kuitenkaan tehnyt siellä mitään sellaista sankaritekoa vaan suomalaisena elänyt ja selvinnyt hengissä!
Oikein hyvää tulevaa Uutta vuotta sinulle ja lähimmäisillesi!
Ilmoita asiaton viesti
Viola, hyvin mielenkiintoista. Kiitos!
Vanhemmat ihmiset puhuivat kaiholla rajan taakse jääneestä Karjalasta. Kaiki oli siellä hyvää ja paremmin.
Inkrinmaalla käytiin karhunkaadossa. Yksi ”ryssä” oli oppaana, joka tiesi kaikki karhunpesät ja kun sohasi pesään karhu ponkas ulos, johon se ammuttiin – ja tämä karhunliha janotti niin pirusti. Kalat Vuoksesta ja Laatokasta olivat isompia ja maistuivat paremmalta, tietenkin.
Vuoksen valtiaat videosto tuli mieleen, kun koko kansan Antti Rokka keskusteli synkkänä Suven Tassun kanssa sodan lopulla, kaikki näytti menetetyltä: ”Tassu, muistatko ku myö lapsena uitii Vuoksessa”? Tassu, ”myö ei sitä jokkee nähhä ennää millokaa, nyt siellä ei ui muut ku ruumiit”
Onnellista uutta vuotta kaikille
Ilmoita asiaton viesti
Matti Loikkanen kirjoittaa: [Kaikki oli siellä hyvää ja paremmin].
Vaikka olenkin vanhempi ihminen, mutta en sanonut tai kirjoittanut, että siellä Neuvostoliitossa kaikki oli ”hyvää ja paremmin”! Näihin muistelminkaan ei mahdu kaikki mitä olen nähnyt ja kokenut elämässäni ”siellä”!
Olen sen sukupolven edustaja, joka ei joutunut Stalinin terrorin aikaa vankilaan tai Gulag-leirille, mutta olen katsonut sotaa silmiin, nähnyt nälkää ja kurjuutta, köröttänyt härkävaunuissa Siperaa kohti, mutta Onneksi selvisin hengissä ja keskustelen nyt sinun kanssa, arvoisa kommentoija!
Muistelmia on myös blogeissani, jos kiinnostaa :
Operaatio Barbarossa Lempaalasta nähtynä
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/143114-operaatio-barbarossa-lempaalasta-nahtyna/
—
Sinä oletkin sitä ikäluokkaa, joka on käynyt NL:ssa tai käy edelleen Venäjällä ”karhunkaadossa” ja kalastanut Vuoksessa ja Laatokassa ja kenties juonut vettäkin Vuoksesta kun ”pirusti janotti” sehän on niin kirkasta ja puhdasta!
Oikein hyvää tulevaa Uutta vuotta sinullekin!
Ilmoita asiaton viesti
Rajanpinnassa kasvaessani, lapsena kuulin evakoilta päivittäin kuinka hyvä paikka Karjala oli. Nyt ymmärrän, että heitä kaikkia vaivasi kova koti-ikävä. Karhunkaatojuttuja kuulin taas ukkini sukupolveen kuuluvilta miehiltä, jotka tosiaa kävävät metsästysretkillä eri puolilla itä-Karjalaa. Kyse oli lokak. vallankumousta edeltävästä ajasta. Uskomattomia ja mieleenjääviä tarinoita!
Karjala on jäänyt mieleeni mystisenä ja mahtavana aikana, vaikka en ole siellä koskaan käynyt – paitsi pysähdyin pari kertaa Viipurissa matkalla Pietariin. Toivoin NL romahduksen aikoina, että Karjala palautettiasiin Suomelle.
Neuvostoliitossa olen käynyt kahdesti – Leningradissa ja Tallinnassa. Molemmista matkoista jäi huonot muistot. Olen myös tavannut pari sinun kaltaista inkeriläistä paluumuuttajaa, ja kuullut henkilökohtaisesti niistä kauheista olosuhteista ja Siperianmatkasta, joita te jouduitte kokemaan ja läpikäymään.
Kunnioitan suuresti Mauno Koiviston päätöstä ottaa inkeriläiset paluumuutajina takaisin Suomeen. Mutta syytän Koivistoa siitä, ettei hän tehnyt mitään Karjalan palauttamiseksi.
Hyvää uutta vuotta!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos paljon kertomuksesta!
Karjalan palauttamisesta!
Entä ennen Koivistoa Paasikivi… ja Kekkonen..?
Jos tykkäät, niin näin Uuden Vuoden aattona luettavaksi blogini vuodelta 2018:
Johannes Virolainen Ja Karjalan Palautus.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/259777-johannes-virolainen-ja-karjalan-palautus/
Ja vielä parempaa Uutta Vuotta!
Ilmoita asiaton viesti