Elämäni Koulut. Osa 94. Metsätyö.

Tirrasten sisarukset Pellolla seisovat Tirraset: Lempi, Tahvana, Hilda ja Varpu

Hilda Ja Hilma

Hilda Tirranen oli ollut vaelluk­sella äitini Hilma-Maria Heistosen työparina niin kauan kuin muistan. He viihtyivät yhdessä, olivat sukulaisia, puhuivat samaa kieltä ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Niin metsätöissä, uitossa kuin sahan lautojen käsittely­hommissakin tarvittiin aina toinen henkilö pariksi.

Minä Mukana Metsätöissä

Niinä aikoina koulu­ikäisille lapsille ei olut mitään toimintaa järjestetty kesäksi, mitä nyt kasa venäläisten klassikko­kirjaili­joiden, esimerkiksi Pushkinin, Lermontovin, Tshehovin jne., kirjoja luettavaksi, niin silloin me lapset pyörimme, aina kun mahdollista, siellä missä vanhem­matkin olivat töissä. Joten tiedän mistä puhun.

Klassi­koiden kirjat olivat pakollisia koulu­aineita ja niiden lukeminen tentattiin syksyllä koulussa.

Mieleeni on jäänyt Leo Tolstoin Sota Ja Rauha. Se oli luettavana joskus kansakoulun 7 – 8 luokalla. Minä tunnolli­sena oppilaana luin sen tarkasti läpi merkintöjä tehden. – Tosi rankkaa!

Suurimmaksi osaksi äitini työ metsätöissä oli puunkaatoa. Sitä tekivät naiset. Joskus sinne työmaalle pääsimme aamulla varhain, kun kuorma-auto vei työn­tekijöitä metsään. Siellä sitten kokonainen työpäiväkin oltiin, tietenkin jos sää salli ja jos meillä lapsilla oli jotain tekemistä. Jos taas tekemistä ei ollut, niin sitten seuraavan puukuorman mukana kuljettajan kopissa pääsimme pois metsästä. Puuta ajettiin Sahalle, joka oli Igomelissä aivan lähellä asuin­parakkeja.

Kerran tällaisella paluu­matkalla kopissa oli jo toinen lapsi kyydissä ja minä menin kyytiin lavalle seisomaan puukuorman ja kopin väliin. Tiessä oli iso kuoppa ja koko tukkikuorma hyppäsi ja liikahti eteenpäin koppia vasten. Kuljettaja pysäytti heti ja tuli katsomaan “olinko vielä hengissä”. – Onneksi olin! – Ja tuo onni johtui siitä, että kuormassa oli yksi pidempi tukki, joka oli kovaa tömähtänyt koppia vasten ja samalla estänyt, ettei koko tukkikuorma siirtynyt ja litistänyt minua sinne lavalle.

Metsässä me lapset keräsimme marjoja. Niistä saimme päivän ravinnon, saattoipa lisäksi olla jokunen leipä­palakin mukana.

Keräsimme kotiin ja söimme aina vuodenajan mukaan

  • kuusenkerkkiä,
  • marjoja,
  • sieniä,
  • tatteja,
  • heiniä, esimerkiksi ketunleipiä,
  • villiomenoita,
  • vaapukoita,
  • mustikoita,
  • mansikoita,
  • karpaloita,
  • tuomen marjoja syksyllä,
  • ja mitä vain syötäväksi kelpaavaa löytyi.

Kaadetuista koivuista taittelimme oksia sauna­vastoiksi.

Juotavan saimme koivun kantoihin kirveellä hakatuista kuopista, joihin nousi mahla. Ja sitä riitti. Kärpästen kanssa sitten me lapset kilpailimme mahlasta ja suoraan kannosta sitä ryystimme.

Puunkaato

Näin kuinka raskasta työtä oli se puunkaato! Äitini ja Hilda-täti sahasivat pitkällä sahalla (justeeri, двуручная пила) sellaisia paksuja puita läheltä maan pintaa. Selkä köyryssä sahasivat ja silloin tällöin selkäänsä oikaisivat ja otsahikeä pyyhkivät.

Muistan kerran, kun puu oli jo kaatumassa, niin kuului kovaa huutoa. Äitin tai Hildan hameen helma puristui kannon ja kaatuvan puun rungon väliin, mutta onneksi puu kaatui sellaiseen suuntaan, että vaara jäädä kaatuvan puun alle oli poissa. Hame päällä siellä metsässä naiset töitä tekivät. – Jälkikäteen he naures­kelivat tapaukselle!

Kaatamisen jälkeen kuului myös kirveellä hakata puusta oksat pois ja muutenkin valmistella se kuljetuk­seen.

Autokuorman Lastaaminen

Kun kuorma-auto kärryineen saapui, niin kuorman tekemiseen oli käytettä­vissä vain ihmisvoimaa. Neljä henkeä teki kuorman.

Pöllin molempiin päihin laitettiin köysi ja auton toisella puolelle kaksi ihmistä veti sitä köyttä saadakseen tukin auton lavalle. Se oli tosi raskasta ja vaarallista jopa katsella. Miehiä kun ei ollut sodan jälkeen paljon, kuljetta­jina vaan, niin nuoret pojatkin joskus joutuivat metsätöihin. Tietenkin myös kuljettajat osallis­tuivat mahdolli­suuksien mukaa siihen hommaan.

Kerran pari kolme vuotta minua vanhempi inkerin­suomalainen kaveri Igomelistä, Leo Sparre, oli laittanut tukin köyden silmukkaan ja vasta puolelta alkoivat vetämään sitä köyttä, kun jostain syystä hirsi liukui siitä silmukasta pois ja osui suoraan Leon päähän!

Se oli tosi ikävä tapaus ja järkytti kovasti. Sääli kaveria, olihan hän oman kylän poika. Hän vammautui pahasti ja loppu­iäkseen! En sen koommin nähnyt häntä Igomelissä.

Saha

Saha sijaitsi Igomelissä 1950-luvulla noin parin sadan metrin päässä parakki­asunnol­tamme, joten siinä sahan lähistöllä me lapset pyörimme. Aivan Sahan takana oli metsä ja sieltä etsittiin marjoja ja muita luonnon antimia. Sahan aluetta ei oltu aidattu, mutta itse saha­rakennuksen sisällä en muista koskaan käyneeni.

Siinä oli isot kasat lautoja, joita naiset laittelivat ja valmis­telivat niitä kulje­tukseen. Laudan molempaan päähän asettui yksi nainen ja sitten kahdestaan kantoivat ja heittivät sen notkaut­tamalla tarkasti tiettyyn paikkaan. Tässäkin työssä Hilda-täti ja Äitini nostelivat niitä työparina.

En muista miten sitten ne laudat nostettiin rekka-auton lavalle, joka kuljetti kuorman 30 kilometrin päähän Plussan rauta­tie­asemalle. Näitä kuormia kuljetta­massa oli ainakin yksi Heistosten pojista, Arvi, jonka kyydissä minäkin opiskelu­vuosina körötin syksyisin Plussan rauta­tie­asemalle ja sieltä jatkoin Pohjoiseen päin Arkangeliin.

Uitto

Uitto tapahtui Plussa-jokea (Pljussa) pitkin Beresit­sassa, noin 14 kilometriä Igomelistä alavirtaan. Igomelin saha kuului Metsä­teolliseen kombi­naattiin numero 263 (tai 264).

Rannan jyrkkään penke­reeseen oli rakennettu sellaisia uomia, joiden reunat ja pohja oli paksuista laudoista ja niitä pölkkyjä, olivatko ne nyt yhden tai puolen­toista metrin pituisia, piti raahata isosta kasasta lähemmäksi tätä liuku­laitetta ja sitten yksi kappale kerrallaan laitettiin siihen ja tönäistiin alas. Ja samalla tavalla seuraava.

Sitä oli kiva katsella, kun pölkyt liukuivat kovaa, sukelsivat jokeen ja sitten alkoivat mennä virran mukana.

Joskus pölkyt kasautuivat alhaalla sumaksi, ja niitä piti mennä erottamaan ja ohjaaman edelleen virran vietäväksi.

Kerran Hilda-täti lähti purkamaan tällaista sumaa. Hän laskeutui varovasti pitäen kiinni rännin reunasta ja minä olin ylhäällä auttamassa Äitiä. Äiti kantoi pölkyn ja laittoi sen toisen pään uomalle. Silloin minä innoissani tönäisin sen saman tien alas. Hilda täti ei ehtinyt ottamaan kättä pois alta ja sormet jäivät kahden pölkyn väliin. Pölkky satutti Hilda-tädin sormia!

Näin Hilda-tädin verta vuotavan käden, säikähdin kovasti ja itkin, koska pidin itseäni syypäänä. Mutta Hilda-täti lohdutteli minua ja sanoi olleensa itse varomaton. No, onneksi sormien luut eivät murtuneet ja haavat parantuivat. En muista saiko Hilda-täti sairaus­lomaan vai jatkoiko työtä käsi sidottuna? Luulen, että hän jatkoi työn tekemistä sen kummemmin ilmoitta­matta tapa­turmasta kenellekään, koska muuten olisi menettänyt palkan tai ainakin osan siitä.

Tällaista oli inkeri­läisten naisten elämä metsä­työ­mailla sodan jälkeisinä vuosina.

Tarina jatkuu…

Tirrasten sisarukset Pellolla seisovat Tirraset: Lempi, Tahvana, Hilda ja Varpu
Tir­ras­ten si­sa­ruk­set Pel­lol­la sei­so­vat Tir­ra­set: Lem­pi, Tah­va­na, Hil­da ja Var­pu
Kolme Tirrasta: Varpu Hilda ja Lempi ja loput Heistosia. Vasemmalta oikealle: Viljam-eno Varpu-mummo Viola Liljan pikkuveli Hilda Tirranen Einon ja Tamaran poika Vova Tamara Lyyti-täti Isoisä Simo Heistonen Aune-Amalia, Malja-täti Tolja-veli Äitini Hilma-Maria Eino-eno Arvi-Eno Lempi Tirranen Zoja, Arvin vaimo Nina, Viljamin vaimo Sylissä Ninan ja Viljamin lapsi Sveta (tai Ira)
Kolme Tirrasta: Varpu Hilda ja Lempi ja loput Heistosia. Vasemmalta oikealle:
– Viljam-eno
– Varpu-mummo
– Viola
– Liljan pikkuveli
– Hilda Tirranen
– Einon ja Tamaran poika
– Vova
– Tamara
– Lyyti-täti
– Isoisä Simo Heistonen
– Aune-Amalia, Malja-täti
– Tolja-veli
– Äitini Hilma-Maria
– Eino-eno
– Arvi-Eno
– Lempi Tirranen
– Zoja, Arvin vaimo
– Nina, Viljamin vaimo
– Sylissä Ninan ja Viljamin lapsi Sveta (tai Ira)
Työporukka Igomelin sahalla. Oikealta edessä Hilma-Maria Heistonen, inkeriläinen, Hilda Tirronen. Muut tuntemattomia.
Työ­po­ruk­ka I­go­me­lin sa­hal­la. Oi­ke­al­ta e­des­sä Hil­ma-Ma­ri­a Heis­to­nen, in­ke­ri­läi­nen, Hil­da Tir­ro­nen. Muut tun­te­mat­to­mi­a.
Työporukka sahalla. Kombinaatin johto muisti aina onnitella naisia naistenpäivän johdosta. Onnittelukortit kädessä. Ylärivi oikealta: Hilma-Maria Heistonen, Hilda Tirranen, muut tuntemattomia.
Työ­po­ruk­ka sa­hal­la. Kom­bi­naa­tin joh­to muis­ti ai­na on­ni­tel­la nai­si­a nais­ten­päi­vän joh­dos­ta. On­nit­te­lu­kor­tit kä­des­sä. Y­lä­ri­vi oi­ke­al­ta: Hil­ma-Ma­ri­a Heis­to­nen, Hil­da Tir­ra­nen, muut tun­te­mat­to­mi­a.

Muis­tan hy­vin ti­lan­teen, kun o­lin ot­ta­mas­sa tuo­ta ku­vaa. Äi­dil­lä­ni Hil­mal­la ja hä­nen työ­pa­ril­laan Hil­dall ei ol­lut on­nit­te­lu­kort­ti­a. Me­nin por­tin­var­ti­jan luo a­no­maa­n a­si­as­ta. Hän ker­toi, et­tä he ei­vät ol­leet pai­kal­la, kun kort­te­ja ja­et­tiin. Sain kor­tit, vein ne heil­le ja o­tin ku­van.
Arvi Heistonen ja tukkiauto. Tukkiautot olivat tällaisia. Niilla kuljetettiin myös valmiit laudat asemalle.
Ar­vi Heis­to­nen ja tuk­ki­au­to. Tuk­ki­au­tot o­li­vat täl­lai­si­a. Niil­la kul­je­tet­tiin myös val­miit lau­dat a­se­mal­le.
Lautakuorma lähdössä Plussa-asemalle. Viola poseeraa ratissa. Pian lähden Arkangeliin!
Lau­ta­kuor­ma läh­dös­sä P­lus­sa-a­se­mal­le. Vi­o­la po­see­raa ra­tis­sa. Pi­an läh­den Ar­kan­ge­liin!
Iso-Isäni Simo Heistonen. Igomelj. Vuonna 1950-luvun alussa.
I­so-I­sä­ni Si­mo Heis­to­nen. I­go­melj. Vuon­na 1950-lu­vun a­lus­sa.
Martta, Bertta ja Viola. Yhdessä olimme Beresitsassa. Pellolla lauloimme venäläisiä lauluja. Kaikki kehuivat meidän ääntämme. Kävimme kolmestaan mustikassa. Beresitsa. Vuosi noin 1950.
Mart­ta, Bert­ta ja Vi­o­la. Yh­des­sä o­lim­me Be­re­sit­sas­sa. Pel­lol­la lau­loim­me ve­nä­läi­si­ä lau­lu­ja. Kaik­ki ke­hui­vat mei­dän ään­täm­me. Kä­vim­me kol­mes­taan mus­ti­kas­sa. Be­re­sit­sa. Vuo­si noin 1950.
Viola kasi-luokalla Igomelissa. Vuosi 1950.
Vi­o­la ka­si-luo­kal­la I­go­me­lis­sa. Vuo­si 1950.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu