Elämäni Koulut. Osa 95. Tahvana.

Tirrasen sisarusten Hildan, Lempin ja Varpun veli Tahvana otti vaimoksensa vuonna 1933 tytön Kiiskilän kylästä, Alinan (oma suku ei tiedossa). Alina muutti miehensä kotiin Oinaalan Tirrasille. Muutama vuosi tuon jälkeen Tahvana vietiin vankilaan viideksi vuodeksi. – Silloin oli isot puhdis­tukset Neuvosto­liitossa eikä syylli­syyttä aina kovin tarkasti tutkittu.

Sen verran niiltä ajoilta on jäänyt mieleen, kun Oinaalassa juoksin Ämmälään, Tirrasille, ja siellä Alina leikkasi tukkaani. Vahingossa hän sipaisi saksilla korvaani. Säikähdin kovasti kipua ja vertakin tuli. Pitkän aikaa sen jälkeen pelkäsin tukan­leikkuuta.

Tahvana (Stepan) Tirranen.

Vuonna 1945 ilouutinen levisi keskuu­teemme.

Se oli silloin, kun meidät sodan päättymisen jälkeen oli pakko­siirretty Volossovan piiriin Putinan kylään ja aikuiset määrätty töihin Sumino-sovhoosiin.

Tuo uutinen oli, että Alinan mies Tahvana on päässyt vankilasta ja tulee joukkoomme! Eniten iloitsi tietenkin Alina!

Tahvanan saapuminen joukkoomme oli iso tapahtuma. Muistan kuinka kaikki iloitsivat! Ja Liisa-täti taisi muuttaa saunasta taloon, jossa me kaikki muutkin olimme. Näin Tahvanalle olikin sitten paikka vaimonsa luona.

Aikuiset alkoivat sopotella keskenään Tahvanasta ja sain selville, että hän ei jääkään Putinaan vaan palaa takaisin Arkangeliin.

Sittemmin aikuiset kertoivat, että vapau­duttuaan vankilasta Tahvana jäi sinne töihin ja että hän sai jopa ylennyksen vankilan johto­kuntaan. Oli niin hyvä vanki ja ahkera työntekijä, että pyysivät jäämään sinne.

Hyvinkin saattaa olla, että noilta Tahvanan Arkangelin vuosilta Tahvana Tirrasen jälkeläisiä on jossain päin maailmaa, jos ei nyt aivan Arkan­gelissa niin ainakin sillä suunnalla. Ja mistäs sen tietää mihin sitten ovat muutta­neetkin?

Surkeat ajat

Silloin meillä oli surkeat ajat. Maassa oli ollut kaksi katovuotta! Nälkä oli todellinen. Kuivuuden takia pumppu­kaivosta loppui vesi ja sitä tuotiin hevosella kylän asukkaille. Vettäkin piti säästää kovasti. Aikuiset eivät saaneet edes palkkaa työstään!

Asuimme yhdessä, Tirraset ja Heistoset, yhden ja saman talon ainoassa isossa huoneessa, mutta eri nurkissa. – Jostain syystä kuitenkin alku­vaiheessa ja vielä myöhäis­syksylläkin, Alina ja Tahvanan äiti Liisa-täti asuivat erikseen vanhassa ränsisty­neessä saunassa.

Kaiken lisäksi maassa oli noihin aikoihin jokin laaja tartunta­tautien epidemia.

Minäkin sain tartunnan.

Olin niin heikossa kunnossa, että minut vietiin porstuaan lautojen päälle makaamaan ja päälle laitettiin kevyt lakana. Olo oli heikko ja päätä särki kovasti. Meinasin silloin, että toivat minut tänne kuolemaan, mutta olin niin heikko että en jaksanut mitään sanoa ja vaivuin jonkin­laiseen horrokseen. Lopulta avasin silmät ja huomasin, että olen vielä elossa!

Kuoleman­pelko oli joka talossa.

Olikohan Tahvanan päätökseen palata Arkangeliin vaikuttanut se elämisen surkeus, joka Putinassa vallitsi. Olihan hänellä hyvät olot valtion virka­miehenä siellä Arkan­gelissa.

“Alina, sinä olet hyvä mutta se toinen nainen siellä on parempi,” oli Tahvana sanonut Alinalle. – Näin kuulin aikuisten puhuvan keskenään.

Tapaaminen Tahvanan Kanssa

Vuosia myöhemmin, kun olin opiskele­massa Arkan­gelissa, Tahvana huomasi paikallisen sanoma­lehden kirjoituk­sessa uutisen luistelu­kilpailusta. Siinä mainittiin nimeni. Ensin sain häneltä kirjeen, jossa hän tiedusteli Olenko Hilma Heistosen tytär ja muuta vastaavaa. Sitten myöhemmin luvallani tuli jonkun minulle tunte­mattoman kaverinsa kanssa minua tapaamaan sinne Teknikumin asuntolaan, jossa meitä asuikin samassa huoneessa 11 tyttöä.

Minua kovin jännitti tapaaminen. Olihan hän tulossa vankilasta! Asuntolan tytöt ja erityisesti inkeri­läiset valmis­telivat minua henkisesti ja inkeriläis­tytöt vielä saattoivat ulko-ovelle asti, kun me Tahvanan ja hänen kaverinsa kanssa lähdimme kuvaamoon!

Sitten Tahvana kaverinsa kanssa saattoi minut takaisin asuntolan asunnolle. Siellä vielä vierailu jatkui ison pöydän ympärillä ja vaihdoimme kuulumisia. Kaikki tytöt olivat läsnä ja osallis­tuivat kiinnos­tuneena keskus­teluun. En muista, että pöytää olisi katettu vieraan kunniaksi, meillä oli kuitenkin aina tarjolla kuumaa vettä “Titanikissa” ja minulla Igomelistä posti­paketissa saatuja karpaloita, joista sitten sai valmis­tettua karpalo­teetä.

Kävimme kuvaamossa ja minulla on säilynyt se kuva. Vuosi oli 1953 tai 1954! Tämä kuvaamossa otettu valokuva on varmasti säilynyt myös Tahvanan uuden perheen jäsenillä tai heidän jälke­läisillään!

Tahvana 1970-Luvulla

Viimeisen kerran tapasimme Tahvanan 1970-luvulla, kun asuimme Hatsinassa ja minä oli jo töissä Hatsinan peda­gogisella opistolla. Olimme äitini kanssa kotona ja tiesimme, että Tahvana oli tullut Siverskaan sisarus­tensa (Hildan, Lempin ja Varpun) luo ja lupasi tulla meillekin käymään.

Eränä päivänä ovikello soi ja minä menin avaamaan tietämättä kuka on tulija. Heti käytävällä sain lämpimän halauksen ja ihmeellisen iloisen huudah­duksen: Hilma! Niin paljon minä olin saman näköinen kuin äitini nuorempana, että siitä Tahvanakin niin erehtyi. Kaikki selvisi, kun äitini tuli siihen käytävälle.

Kyllä heillä oli muistele­mista. Äitini ja Tahvana olivat niin lapsuuden leikki­kavereita Oinaalassa kuin myös koulu­ikäisinä kulkivat aina yhdessä kouluun ja takaisin.

Ei tuosta tapaa­misesta monta vuotta kulunut, kun Arkan­gelista tulikin suruviesti, että Tahvana Tirranen, oli nukkunut pois.

Nyt ymmärrän, että se käynti oli hänen jäähyväis­käyntinsä sukulaisten luona, vaikka silloin päältä päin ei huomannut mitään erityistä hänen terveys­tilassaan. Jotenkin jotenkin jo silloin tuntui, että se oli hänen viimeinen käyntinsä sukulaisten luona.

Heistosen suvun haaroja, Tirrasten kautta, löytyy myös sieltä Arkangelin suunnalta.

Tarina jatkuu…