Tahvana ja Viola Arkangelissa. Vuosi on 1953 tai 1954. Tapaamisen kunniaksi valokuvaamossa ikuistettu kuva.
Tirrasen sisarusten Hildan, Lempin ja Varpun veli Tahvana otti vaimoksensa vuonna 1933 tytön Kiiskilän kylästä, Alinan (oma suku ei tiedossa). Alina muutti miehensä kotiin Oinaalan Tirrasille. Muutama vuosi tuon jälkeen Tahvana vietiin vankilaan viideksi vuodeksi. – Silloin oli isot puhdistukset Neuvostoliitossa eikä syyllisyyttä aina kovin tarkasti tutkittu.
Sen verran niiltä ajoilta on jäänyt mieleen, kun Oinaalassa juoksin Ämmälään, Tirrasille, ja siellä Alina leikkasi tukkaani. Vahingossa hän sipaisi saksilla korvaani. Säikähdin kovasti kipua ja vertakin tuli. Pitkän aikaa sen jälkeen pelkäsin tukanleikkuuta.
Tahvana (Stepan) Tirranen.
Vuonna 1945 ilouutinen levisi keskuuteemme.
Se oli silloin, kun meidät sodan päättymisen jälkeen oli pakkosiirretty Volossovan piiriin Putinan kylään ja aikuiset määrätty töihin Sumino-sovhoosiin.
Tuo uutinen oli, että Alinan mies Tahvana on päässyt vankilasta ja tulee joukkoomme! Eniten iloitsi tietenkin Alina!
Tahvanan saapuminen joukkoomme oli iso tapahtuma. Muistan kuinka kaikki iloitsivat! Ja Liisa-täti taisi muuttaa saunasta taloon, jossa me kaikki muutkin olimme. Näin Tahvanalle olikin sitten paikka vaimonsa luona.
Aikuiset alkoivat sopotella keskenään Tahvanasta ja sain selville, että hän ei jääkään Putinaan vaan palaa takaisin Arkangeliin.
Sittemmin aikuiset kertoivat, että vapauduttuaan vankilasta Tahvana jäi sinne töihin ja että hän sai jopa ylennyksen vankilan johtokuntaan. Oli niin hyvä vanki ja ahkera työntekijä, että pyysivät jäämään sinne.
Hyvinkin saattaa olla, että noilta Tahvanan Arkangelin vuosilta Tahvana Tirrasen jälkeläisiä on jossain päin maailmaa, jos ei nyt aivan Arkangelissa niin ainakin sillä suunnalla. Ja mistäs sen tietää mihin sitten ovat muuttaneetkin?
Surkeat ajat
Silloin meillä oli surkeat ajat. Maassa oli ollut kaksi katovuotta! Nälkä oli todellinen. Kuivuuden takia pumppukaivosta loppui vesi ja sitä tuotiin hevosella kylän asukkaille. Vettäkin piti säästää kovasti. Aikuiset eivät saaneet edes palkkaa työstään!
Asuimme yhdessä, Tirraset ja Heistoset, yhden ja saman talon ainoassa isossa huoneessa, mutta eri nurkissa. – Jostain syystä kuitenkin alkuvaiheessa ja vielä myöhäissyksylläkin, Alina ja Tahvanan äiti Liisa-täti asuivat erikseen vanhassa ränsistyneessä saunassa.
Kaiken lisäksi maassa oli noihin aikoihin jokin laaja tartuntatautien epidemia.
Minäkin sain tartunnan.
Olin niin heikossa kunnossa, että minut vietiin porstuaan lautojen päälle makaamaan ja päälle laitettiin kevyt lakana. Olo oli heikko ja päätä särki kovasti. Meinasin silloin, että toivat minut tänne kuolemaan, mutta olin niin heikko että en jaksanut mitään sanoa ja vaivuin jonkinlaiseen horrokseen. Lopulta avasin silmät ja huomasin, että olen vielä elossa!
Kuolemanpelko oli joka talossa.
Olikohan Tahvanan päätökseen palata Arkangeliin vaikuttanut se elämisen surkeus, joka Putinassa vallitsi. Olihan hänellä hyvät olot valtion virkamiehenä siellä Arkangelissa.
“Alina, sinä olet hyvä mutta se toinen nainen siellä on parempi,” oli Tahvana sanonut Alinalle. – Näin kuulin aikuisten puhuvan keskenään.
Tapaaminen Tahvanan Kanssa
Vuosia myöhemmin, kun olin opiskelemassa Arkangelissa, Tahvana huomasi paikallisen sanomalehden kirjoituksessa uutisen luistelukilpailusta. Siinä mainittiin nimeni. Ensin sain häneltä kirjeen, jossa hän tiedusteli Olenko Hilma Heistosen tytär ja muuta vastaavaa. Sitten myöhemmin luvallani tuli jonkun minulle tuntemattoman kaverinsa kanssa minua tapaamaan sinne Teknikumin asuntolaan, jossa meitä asuikin samassa huoneessa 11 tyttöä.
Minua kovin jännitti tapaaminen. Olihan hän tulossa vankilasta! Asuntolan tytöt ja erityisesti inkeriläiset valmistelivat minua henkisesti ja inkeriläistytöt vielä saattoivat ulko-ovelle asti, kun me Tahvanan ja hänen kaverinsa kanssa lähdimme kuvaamoon!
Sitten Tahvana kaverinsa kanssa saattoi minut takaisin asuntolan asunnolle. Siellä vielä vierailu jatkui ison pöydän ympärillä ja vaihdoimme kuulumisia. Kaikki tytöt olivat läsnä ja osallistuivat kiinnostuneena keskusteluun. En muista, että pöytää olisi katettu vieraan kunniaksi, meillä oli kuitenkin aina tarjolla kuumaa vettä “Titanikissa” ja minulla Igomelistä postipaketissa saatuja karpaloita, joista sitten sai valmistettua karpaloteetä.
Kävimme kuvaamossa ja minulla on säilynyt se kuva. Vuosi oli 1953 tai 1954! Tämä kuvaamossa otettu valokuva on varmasti säilynyt myös Tahvanan uuden perheen jäsenillä tai heidän jälkeläisillään!
Tahvana ja Viola Arkangelissa. Vuosi on 1953 tai 1954. Tapaamisen kunniaksi valokuvaamossa ikuistettu kuva.
Tahvana 1970-Luvulla
Viimeisen kerran tapasimme Tahvanan 1970-luvulla, kun asuimme Hatsinassa ja minä oli jo töissä Hatsinan pedagogisella opistolla. Olimme äitini kanssa kotona ja tiesimme, että Tahvana oli tullut Siverskaan sisarustensa (Hildan, Lempin ja Varpun) luo ja lupasi tulla meillekin käymään.
Eränä päivänä ovikello soi ja minä menin avaamaan tietämättä kuka on tulija. Heti käytävällä sain lämpimän halauksen ja ihmeellisen iloisen huudahduksen: Hilma! Niin paljon minä olin saman näköinen kuin äitini nuorempana, että siitä Tahvanakin niin erehtyi. Kaikki selvisi, kun äitini tuli siihen käytävälle.
Kyllä heillä oli muistelemista. Äitini ja Tahvana olivat niin lapsuuden leikkikavereita Oinaalassa kuin myös kouluikäisinä kulkivat aina yhdessä kouluun ja takaisin.
Ei tuosta tapaamisesta monta vuotta kulunut, kun Arkangelista tulikin suruviesti, että Tahvana Tirranen, oli nukkunut pois.
Nyt ymmärrän, että se käynti oli hänen jäähyväiskäyntinsä sukulaisten luona, vaikka silloin päältä päin ei huomannut mitään erityistä hänen terveystilassaan. Jotenkin jotenkin jo silloin tuntui, että se oli hänen viimeinen käyntinsä sukulaisten luona.
Heistosen suvun haaroja, Tirrasten kautta, löytyy myös sieltä Arkangelin suunnalta.
Tarina jatkuu…
Tirrasten sisarukset Pellolla seisovat Tirraset: Lempi, Tahvana, Hilda ja VarpuAlina Tirranen. Ennen sotaa.Alina Tirranen ja Arvi Heistonen. Ennen sotaa. Kuvaamossa otettu.Tahvana ja Viola Arkangelissa. Vuosi on 1953 tai 1954. Tapaamisen kunniaksi valokuvaamossa ikuistettu kuva.Valmennusleirillä Leningradissa. Vuosi 1955. Alma-Ata, Viola Heistonen, Leningrad ja Moskova.Vasemmalta. Alina Tirranen, Viola Heistonen, Hilma-Maria Heistonen ja Pikku-Anni Oinaalasta. Vuosi 1990-luvun alussa. Suomessa.Valmennusleirillä Leningradissa. Vuosi 1955. Arkangeli: Viola ja Vasili. Leningrad: Tuntematon. Moskova: Tuntematon. Alma-Ata: Tuntematon. Tässä kuvassa mukana miesluistelijat samoista kaupungeista.
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Huomenta taas Viola.
Luin Alinan kohtalosta , siinä kuvattiin miten inkeriläiset evakoitiin sodan alta. Monikaan täällä ei varmaan ymmärtänyt, eikä vieläkään ymmärrä, että suomalisia pakeni sotaa kahteen suuntaan, karjalaiset tänne ja inkeriläiset syvälle Venäjälle.
Hei, Elle Marketta!
Traagista ja raskasta se ”pakeneminen” oli karjalaisille ja inkerinsuomalaisille. Mutta hieman eriläista, vaikkakin molempia Kansoja kohtalo koetteli julmasti!
Karjalaiset evakuoitiin sodan jaloista valtiollisella päätöksellä, jonne ei olisi ollut pakko lähteä, mutta hyvä, että evakuointi oli järjestetty!
Inkerinsuomalaisten pakkosiirto kotiseuduilta alkoi NL:n salaisilla päätöksillä jo 1930-luvulla Siperian suuntaan ja jatkui sodan alkamisesta asti. Alempana linkki Blogiini vuodelta 2018:
”Inkeriläisten Pakkosiirto Piiritetystä Leningradista Jäämeren Rannikolle”
Neuvostoliiton korkein sotilaallinen ja poliittinen johto määritteli inkerinsuomalaiset jo 1920-luvun lopulta alkaen ”valtiolle vaaralliseksi” kansanryhmäksi. Kansan ympärille vakiintui vihamielisyyden ilmapiiri ja epäiltiin neuvostovastaisuudesta ja vakoilusta Suomen hyväksi ja riitti, että oli suomalainen, ei tarvinnut mitään sen enempään.Vankilaan joutuminen oli häpeällistä omaisille, ja siitä ei puhuttu ja syyksi kerrottiin, että ”tappelusta”. Niin kuin Alinakin oli kertonut haastattelussa (Kirkko sydämessä. Sinikka Haapaniemi. 2010 s.179,) että ” Kolhoosissa sattui tappelu, minkä kolhoosin puheenjohtaja pani Alinan miehen syyksi. Siitä seurasi viiden vuoden vankilatuomio.”
Jos kiinnostaa sen aikainen ilmapiiri Neuvostoliitossa, niin Leonid Gildin kirjan pohjalta tehty blogi:
Kiitos kirjoituksistasi! Minusta on mielenkiintoista lukea ja verrata niitä lapsuuteni samoilta vuosilta rajan lähellä Etelä-Karjalassa. — alle sata kilometria sinun kotoasi.
Neuvostoliitto oli kyllä varsin kummallinen maa. Olen lukenut monia (ehkä kymmeniä) kirjoja sen historiasta. Erityisesti Aleksandr Solzhenitsynä kirjat antavat siitä karmean kuvan. Muistelen hänen kirjoittaneen, että Lenin ja Stalinin uhrien lukumääri on kymmenissä miljoonissa!
Huomasin muutama päivä sitten uutisissa, että NLn arkistot avataan ja tutkijat pääsevät viimein selvittämään mitä tapahtui niille suomalaisille punaisille, jotkä pakenivat sidällisodan lupulla 1918 NLn Karjalan Tasavaltaan.
Kiva kun kirjoitukseni kiinnostavat!
Olisihan hyvä juttu, jos tutkijat pääsisivät NLn arkistoihin! Aika näyttää toteutuuko se käytännössä! Toivottavasti!
Kiitos kommentista!
Kyllä tutkijat ovat päässeet viime vuosikymmeninä aika hyvin tutustumaan Neuvostoliiton eri arkistoihin, muutamaa arkistoa lukuunottamatta.
Lukekaa viimeisimpiin arkistotutkimuksiin tukeutuva Oleg V. Hlevnjukin teos ”Stalin: diktaattorin uusi elämäkerta”. Siitä löytyy paljon asiaa Stalinin vainoista.
***
”Syyllisyyttä ei aina kovin tarkasti (Neuvostoliitossa) tutkittu.” Pitää paikkansa. Suurimmaksi osaksi ei tutkittu mitenkään: Ilmianto, ja sitten lähdettiin pitkälle matkalle.
Kerrotaan, että kun eräs pidätetty kyseli ihmeissään, että mistä hänet oli oikein pidätetty, niin kuulustelija totesi että olkaa huoleti kyllä syy aina löydetään kun täällä kerta olette. Ja sellainen löytyi aina rikoslain pykälästä 58 alakohtineen.
Stalinin Neuvostoliitossa ei vangittu syyttömiä, näin uskoo suuri osa nykyvenäläisistä vieläkin!?
Monet vangitut saatiin jopa itsekin itsensä syyllistämään.
***
Melkomoinen Neuvostoliittolainen paradoksi oli kun vankilassa istunut vanki ( Tahvana) pestautui vapauduttuaan vankilaansa töihin!? Tätähän tapahtui kyllä laajastikin.
En ole lukenut Oleg V. Hlevnjukin:n ”Stalin: diktaattorin uusi elämäkerta” ja kirja ei nyt löytynyt ainakaan HEILIkirjastoista”.
Wikipedian mukaan:
Oleg V. Hlevnjukin(Оле́г Вита́льевич Хлевню́к) on Moskovan Valtiollisen Yliopiston (Московский государственный университет-MГУ) professori ja paras stalinismin historian tutkija.
—
[..paradoksi…istunut vanki ( Tahvana) pestautui vapauduttuaan vankilaansa töihin!?],
– Ehkä tämä ei olekaan mikään ihme, jos ajatella ketä vietiin silloin vankilaan? Syyttömiä, rehellisiä ja ahkeria talonpoikia (ainakin Inkeristä), jotka käyttäytyivät sitten vankilassa hyvin ja tekivät ahkerasti työtä!?
Stalinin tutkija Stephen Kotkin, yksi parhaita, kertoi eräässä haastattelussa kuinka nämä NKVD arkistot dokumentit useasti olivat veren ja tai muun ihmiskudoksen tahrimat , kun kuulesteltavaa oli kidutettu. Paperissa oli aina kuulusteltavan allekirjoitus.
Stephen Kotkin, amerikkalainen tutkija. Hänellä ehkä voi olla enemmänkin ”raakaa” tietoa kuulusteluista ja kidutuksista, kuin neuvostoliittolaisen/venäläisellä historioitsijalla.Ovat molemmat samanikäisiä (60v).
En ole lukenut Oleg V.Hlevnjukia ja en Stepan Kotkia. Eikä nyt tässä vaiheessa tee mielikään ryhtyä lukemaan. Mutta, kiitos vinkistä. Hyvä, että nyt saavat Stalinin hirmuteoista kiinnostuneet tutkijat pengota NL:n arkistoja ja kirjoittaa tuleville sukupolville sen ajan NL:n historiaa!
Kiitos kommentista!
Huomenta taas Viola.
Luin Alinan kohtalosta , siinä kuvattiin miten inkeriläiset evakoitiin sodan alta. Monikaan täällä ei varmaan ymmärtänyt, eikä vieläkään ymmärrä, että suomalisia pakeni sotaa kahteen suuntaan, karjalaiset tänne ja inkeriläiset syvälle Venäjälle.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Elle Marketta!
Traagista ja raskasta se ”pakeneminen” oli karjalaisille ja inkerinsuomalaisille. Mutta hieman eriläista, vaikkakin molempia Kansoja kohtalo koetteli julmasti!
Karjalaiset evakuoitiin sodan jaloista valtiollisella päätöksellä, jonne ei olisi ollut pakko lähteä, mutta hyvä, että evakuointi oli järjestetty!
Inkerinsuomalaisten pakkosiirto kotiseuduilta alkoi NL:n salaisilla päätöksillä jo 1930-luvulla Siperian suuntaan ja jatkui sodan alkamisesta asti. Alempana linkki Blogiini vuodelta 2018:
”Inkeriläisten Pakkosiirto Piiritetystä Leningradista Jäämeren Rannikolle”
Siinä on aika raskasta tekstä näin illansuussa lettavaksi! Mutta, tämä on Inkerin suomalaisten historiaa, joka on jäämässä hämärään menneisyyteen…!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/263524-inkerilaisten-pakkosiirto-piiritetysta-leningradista-jaameren-rannikolle/
Kiitos kommentista ja oiken hyvää illanjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Oliko Tahvana poliittinen vanki?
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliiton korkein sotilaallinen ja poliittinen johto määritteli inkerinsuomalaiset jo 1920-luvun lopulta alkaen ”valtiolle vaaralliseksi” kansanryhmäksi. Kansan ympärille vakiintui vihamielisyyden ilmapiiri ja epäiltiin neuvostovastaisuudesta ja vakoilusta Suomen hyväksi ja riitti, että oli suomalainen, ei tarvinnut mitään sen enempään.Vankilaan joutuminen oli häpeällistä omaisille, ja siitä ei puhuttu ja syyksi kerrottiin, että ”tappelusta”. Niin kuin Alinakin oli kertonut haastattelussa (Kirkko sydämessä. Sinikka Haapaniemi. 2010 s.179,) että ” Kolhoosissa sattui tappelu, minkä kolhoosin puheenjohtaja pani Alinan miehen syyksi. Siitä seurasi viiden vuoden vankilatuomio.”
Jos kiinnostaa sen aikainen ilmapiiri Neuvostoliitossa, niin Leonid Gildin kirjan pohjalta tehty blogi:
” Inkerinsuomalaiset Ilmiantajien Uhrina” :
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/266925-inkerinsuomalaiset-ilmiantajien-uhrina/
p.s.Taisin kerran jo antaa linkin sinulle tähän blogiin?
Kiitos kysymästä ja hyvää päivänjatkoa!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kirjoituksistasi! Minusta on mielenkiintoista lukea ja verrata niitä lapsuuteni samoilta vuosilta rajan lähellä Etelä-Karjalassa. — alle sata kilometria sinun kotoasi.
Neuvostoliitto oli kyllä varsin kummallinen maa. Olen lukenut monia (ehkä kymmeniä) kirjoja sen historiasta. Erityisesti Aleksandr Solzhenitsynä kirjat antavat siitä karmean kuvan. Muistelen hänen kirjoittaneen, että Lenin ja Stalinin uhrien lukumääri on kymmenissä miljoonissa!
Huomasin muutama päivä sitten uutisissa, että NLn arkistot avataan ja tutkijat pääsevät viimein selvittämään mitä tapahtui niille suomalaisille punaisille, jotkä pakenivat sidällisodan lupulla 1918 NLn Karjalan Tasavaltaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva kun kirjoitukseni kiinnostavat!
Olisihan hyvä juttu, jos tutkijat pääsisivät NLn arkistoihin! Aika näyttää toteutuuko se käytännössä! Toivottavasti!
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tutkijat ovat päässeet viime vuosikymmeninä aika hyvin tutustumaan Neuvostoliiton eri arkistoihin, muutamaa arkistoa lukuunottamatta.
Lukekaa viimeisimpiin arkistotutkimuksiin tukeutuva Oleg V. Hlevnjukin teos ”Stalin: diktaattorin uusi elämäkerta”. Siitä löytyy paljon asiaa Stalinin vainoista.
***
”Syyllisyyttä ei aina kovin tarkasti (Neuvostoliitossa) tutkittu.” Pitää paikkansa. Suurimmaksi osaksi ei tutkittu mitenkään: Ilmianto, ja sitten lähdettiin pitkälle matkalle.
Kerrotaan, että kun eräs pidätetty kyseli ihmeissään, että mistä hänet oli oikein pidätetty, niin kuulustelija totesi että olkaa huoleti kyllä syy aina löydetään kun täällä kerta olette. Ja sellainen löytyi aina rikoslain pykälästä 58 alakohtineen.
Stalinin Neuvostoliitossa ei vangittu syyttömiä, näin uskoo suuri osa nykyvenäläisistä vieläkin!?
Monet vangitut saatiin jopa itsekin itsensä syyllistämään.
***
Melkomoinen Neuvostoliittolainen paradoksi oli kun vankilassa istunut vanki ( Tahvana) pestautui vapauduttuaan vankilaansa töihin!? Tätähän tapahtui kyllä laajastikin.
Ilmoita asiaton viesti
En ole lukenut Oleg V. Hlevnjukin:n ”Stalin: diktaattorin uusi elämäkerta” ja kirja ei nyt löytynyt ainakaan HEILIkirjastoista”.
Wikipedian mukaan:
Oleg V. Hlevnjukin(Оле́г Вита́льевич Хлевню́к) on Moskovan Valtiollisen Yliopiston (Московский государственный университет-MГУ) professori ja paras stalinismin historian tutkija.
—
[..paradoksi…istunut vanki ( Tahvana) pestautui vapauduttuaan vankilaansa töihin!?],
– Ehkä tämä ei olekaan mikään ihme, jos ajatella ketä vietiin silloin vankilaan? Syyttömiä, rehellisiä ja ahkeria talonpoikia (ainakin Inkeristä), jotka käyttäytyivät sitten vankilassa hyvin ja tekivät ahkerasti työtä!?
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Stalinin tutkija Stephen Kotkin, yksi parhaita, kertoi eräässä haastattelussa kuinka nämä NKVD arkistot dokumentit useasti olivat veren ja tai muun ihmiskudoksen tahrimat , kun kuulesteltavaa oli kidutettu. Paperissa oli aina kuulusteltavan allekirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Stephen Kotkin, amerikkalainen tutkija. Hänellä ehkä voi olla enemmänkin ”raakaa” tietoa kuulusteluista ja kidutuksista, kuin neuvostoliittolaisen/venäläisellä historioitsijalla.Ovat molemmat samanikäisiä (60v).
En ole lukenut Oleg V.Hlevnjukia ja en Stepan Kotkia. Eikä nyt tässä vaiheessa tee mielikään ryhtyä lukemaan. Mutta, kiitos vinkistä. Hyvä, että nyt saavat Stalinin hirmuteoista kiinnostuneet tutkijat pengota NL:n arkistoja ja kirjoittaa tuleville sukupolville sen ajan NL:n historiaa!
Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti