Elämäni Koulut. Osa 97. Varpu-Mummo.

Varpu ja Simo Heistosen pojat. Eino, Arvi, Vijam ja Sulo.

Varpu on Tirrasten sisaruk­sista van­hin (syntynyt 1898 – kuollut 3.7.1972).

Varpu Heistonen

Kun isoisäni Simo Heistosen ensimmäinen vaimo Katri-Hanna Heistonen (omaa sukua Tirranen), siis minun mummoni, kuoli vuonna 1917 ja isoisälle jäi hoidetta­vaksi neljä alaikäistä lasta (äitini Hilma-Maria ja hänen sisaruk­sensa Aune-Amalia, Lyyti ja Anni) niin hän otti samasta talosta vaimoksensa Varpu tytön, joka oli 18 vuotta häntä nuorempi.

Siis, Varpu Heistonen on minulle se mummo, jonka minä muistan.

Hapanta piimää

En minä kuitenkaan häneltä paljon hellyyttä saanut. Hän oli aika nuori, kun tuli neljän alaikäisen lapsen äidiksi ja synnytti vielä viisi lasta lisää (neljä poikaa ja tytön). Eli hänellä oli kaikkiaan 9 lasta hoidetta­vana, vaikka oli iältään aika nuori vielä.

On siis ymmär­rettävää, että ei Varpu-mummolla ollut aikaa minulle eikä hän oikein tykän­nytkään siitä, että häntä sanotaan mummoksi. Varpu olikin vasta 38-vuotias kun minä, Simo Heistosen ensimmäinen lapsenlapsi, synnyin.

Sen sijan isoisäni Simo Heistosen usein körötteli minua polvellaan “… körö, körö kirkkoon …” enempää sanoja en muista.

Vaikka niin, mutta kyllä Varpu minustakin tykkäsi ja vieläkin muistan kuinka Oinaalassa kuumina kesäpäivinä talon pihalla leikki­essäni muitten lasten kanssa, niin hän ojensi minulle kuoppa­kellarista kylmää hapanta piimää juotavaksi. Se maistui tosi hyvältä. Ehkä siitä syystä tykkään tänä päivänäkin hapate­tuista maito­tuotteista.

Varpu-Mummon Huolet

Mummolla huolia riitti muutenkin yhdeksän­lapsisessa perheessä, mutta kaiken päälle tulivat ne ankarat ajat ja alkoi pakko­karkotus Oinaalan Arvilasta, omasta turvalli­sesta kodista, pois maailmalle!

Olin liian pieni, että olisin ymmärtänyt silloin sen hädän laajuuden tai edes huomannut jokaista Heistosten perheen jäsentä siinä hetkessä, kun kylään saapuivat musta­takkiset ja NKVD:n miehet pistoolit kupeilla roikkuen ja pakottivat kaikki jättämään kotinsa ja kiipeämään kuorma-auton avolavalle ja päälle vielä valeh­telivat, että viedään vain metsään piiloon pommi­tukselta ja kohta tuodaan takaisin.

Paluuta Arvilan taloon ei kuitenkaan koskaan ollut tuleva.

Aivan alkumatkan Oinaalasta matkasimme äitini ja 2,5 kuukautta vanhan veljeni kanssa ahtau­tuneena henkilö­auton taka­penkille. Oinaala jäi kauas taakse. Ja matka vain jatkui; aina Udmurtiaan asti, Uralille.

Meidän kohdallamme junan härkävaunu oli kirjai­mellises­tikin härkävaunu. Eräs perhe, oli saanut luvan “korkeim­malta viran­omaiselta” ottaa mukaansa lehmän samaan vaunuun! Ja niin he tekivätkin.

Nälkiin­tyneet ja hätään­tyneet ihmiset vietiin suljetussa vaunussa matkalle tuntemat­tomaan. Matka kesti yli kolme viikkoa!

Joskus harvoin vaunun ovet avattiin jossain asemilla, että tuli vaunuun raikasta ilmaa ja pääsivät aikuiset hakeman jostain juotavaa vettä.

Surullinen Varpu-Mummo

Siinä härkä­vaunussa huomasinkin kuinka surullinen Varpu-mummo on tapah­tuneesta.

Vaunun ylähyllyltä, aivan katon­rajasta, usein katselin mummoa. Hän istua kyyhötti vaunun keskellä olevan laatikon päällä. Katseella etsin turvaa mummolta, koska äidilläni oli aina sylissä imetettävä pikku­veljeni.

Tähän asti se näky Varpu-mummosta on muistissani. Hän istui keskellä vaunun lattiaa jonkun laatikon kulman päällä kovin surullisena ja pahoin­voivana. Hänellä särki aina päätä siinä navetan hajussa, joka ympäröi meitä yöt ja päivät koko matkan ajan!

Sen laatikon päällä, jolla mummo istui, istui joka puolella muitakin ihmisiä tiivisti toinen toisensa vieressä. Piti pitää kovasti kiinni istum­paikasta, jonka kerran oli saanut! Monet joutuivat istumaan lattialla ahtautu­neena omien nyyttien, ja vaatteiden päälle.

Ja matka jatkui ja jatkui kunnes sitten saimme tietää, että olemme saapuneet Udmurtiaan! Se oli syyskuun lopussa vuonna 1941, kun meidät päästettiin vaunuista pois.

Tarina jatkuu…

Klik­kaa­mal­la ku­vaa saat sen nä­ky­viin täy­si­ko­koi­se­na.

Varpu Heistonen 1960-luvulla.
Var­pu Heis­to­nen 1960-lu­vul­la.
Viola. Simo Heistosen ensimmäinen lapsenlapsi. Vuosi noin 1945. Peri.
Vi­o­la. Si­mo Heis­to­sen en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si. Vuo­si noin 1945. Pe­ri.
Simo ja Varpu Heistosen ensimmäinen lapsi. Lempi Heistonen. Vuosi 1990-luvulla. Siverskan Belogorka.
Si­mo ja Var­pu Heis­to­sen en­sim­mäi­nen lap­si. Lem­pi Heis­to­nen. Vuo­si 1990-lu­vul­la. Si­vers­kan Be­lo­gor­ka.
Eino Heistonen vaimonsa Tamaran kanssa. Kenties häät? Vuosi 1946. Sarapul, udmurtia.
Ei­no Heis­to­nen vai­mon­sa Ta­ma­ran kans­sa. Ken­ties häät? Vuo­si 1946. Sa­ra­pul, Ud­mur­ti­a.
Keskellä Arvi Heistonen, oikealla vaimonsa Zoja, Vasemmalla Viola. Vuosi 1950-luvulle Ljadan kuvaamo Pihkova.
Kes­kel­lä Ar­vi Heis­to­nen, oi­ke­al­la vai­mon­sa Zo­ja, Va­sem­mal­la Vi­o­la. Vuo­si 1950-lu­vul­le L­ja­dan ku­vaa­mo Pih­ko­va.
Koulukuva. Retkellä Pietarhovissa. Arvi Heistonen vasemmassa reunassa seisomassa. Vuosi noin 1937.
Kou­lu­ku­va. Ret­kel­lä Pie­tar­ho­vis­sa. Ar­vi Heis­to­nen va­sem­mas­sa reu­nas­sa sei­so­mas­sa. Vuo­si noin 1937.
Viljam Heistonen. Vuosi noin 1935. Oinaala.
Viljam Heistonen. Vuosi noin 1935. Oinaala.
Viljam Heistonen. 1980-luku. Slantsy.
Vil­jam Heis­to­nen. 1980-lu­ku. S­lant­sy.
Sulo Heistonen. Simon ja Varpun nuorin poika. Vuosi noin 1950. Igomel.
Su­lo Heis­to­nen. Si­mon ja Var­pun nuo­rin poi­ka. Vuo­si noin 1950. I­go­mel.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu