Elämäni Koulut. Osa 98. Varpu-Mummo Udmurtiassa.

Heistosten nuorempaa sukupolvea Putinassa. Taustalla Sumino-sovhoosin pellot. Vuosi noin 1965.

Se oli syyskuun 1941 loppu kun saavuimme Udmurtiaan. Edessä odotti syksy ja pelottava talvi! Olimme lähes paljain jaloin ja ilman mitä lisä­vaatetusta; vain se, mitä oli yllämme silloin, kun tuli käsky: 15 minuuttia lähtöön! Ei mitään tavaroita mukaan!

Udmurtia

Vetovoimana joukossamme olivat tietenkin Isoisä-Simo ja Varpu-Mummo. Täältä kaukaa tule­vaisuu­desta katsoen ymmärrän nyt asian vakavuuden paremmin kuin silloin olisin pysty­nytkään viisi ja puoli­vuotiaana käsittämään.

Muistan kyllä sen nälänhädän ja kylmyyden, kun ei ollut vaatetusta sisä­tiloissa, puhumatta­kaan, että lähtisi ulos syksyllä tai talvi­pakkaseen! Usein teki mieli lähteä ulos leikkimään, mutta ei ollut housuja laittaa jalkaan.

Heistoset majoi­tettiin isoon tyhjään ja kylmään taloon, jossa oli vain penkit seinän­vierus­toilla ja korkealla katon rajassa seinästä seinään ulottuvat parvet, jotka olivatkin sitten nukkuma­paikkana. Talossa taisi olla pieni peräkammari, joka kuului sitten Heistosten pojille. Mutta yhtäkään peti­vaatetta ei ollut!

En muista että meille olisi alkanut virrata vaatetusta ja mitään muutakaan apua paikalli­silta, mutta varmasti jotain saimme.

Isoisä Simo sai jostain hankittua suutarin työkalut ja alkoi paikata kylä­läisille kenkiä. Hän käveli ne työkalut selässä lähi­kylillekin asti, kun oman Sulvain kylän asukkaiden kaikki kengät oli paikattu. Paljon ei paikkaa­mista ollutkaan, koska niin lapset kuin aikuisetkin kävelivät virsuissa. Kun isoisä sai perunoita palkaksi, niin kantoi hän ne säkissä taloon niitten suutarin tarvik­keitten lisäksi.

Perunaillallinen

Erityisesti muistan yhden nälkäisen päivän, sen täytyi olla ensim­mäisenä talvena Udmurtiassa 1941 – 1942, kun isoisä oli lähtenyt etsimään paikattavia kenkiä toisesta kylästä.

Jänni­tyksellä odotimme onko hänellä tällä kertaa perunoita kotiin tuotavaksi. Joka kerta niitä ei ollut, paikattavia kenkiä yksin­kertaisesti ei riittänyt ja kerta kerralta hänen täytyi mennä aina vain kauemmaksi hakemaan paikattavaa.

Lopulta Iso-Isä tuli keppeineen kotiin. Palkaksi hän oli saanut muutaman perunan. Varpu-mummo laittoi ne kiireesti kuorineen kiehumaan uuniin. Kuinka niitä odoteltiin­kaan! Isoisä nosti pöydälle höyryävän mustan Tsukunan (valu­ratainen kattila). Pöydän ääressä istui koko porukka ja odotteli!

Höyryävien ja tuoksuvien perunoiden jako alkoi!

Varpu-mummo otti varovasti yhden perunan kerrallaan ja laittoi sen jokaiselle eteen. Suoraan pöydälle. Lautaisia ei siihen tarvinnut­kaan ja en muista mahtoiko niitä edes ollakaan.

Jokainen aikuinen sai kokonaisen perunan ja me lapset, veljeni ja minä, puolikkaan perunasta. Pöydällä ei ollut mitään muuta ruokaa, ei edes suolaa. Kukaan ei aloittanut ennen kuin kaikki perunat oli jaettu ja isoisä siunannut ruoan!

Minulla oli kyllä paha mieli siitä, että sain vain puoli perunaa, mutta en muista, että olisin itkenyt ja pyytänyt lisää! Sen söin kuorineen – ja elämä alkoi taas tuntua paremmalta…

Tällä tavalla karaistiin myös lapsia siinä yhteis­kunnan myllerryk­sessä ja viha­mielisessä ilmapiirissä! Todellakin koettele­muksella oli myös lasten kärsimys ja kestävyys.

Varpu-Mummo Töissä

Sittemmin tilanne alkoi parantua, kun kaikki Heistoset saivat työtä ja palkkaa. Palkkana annettiin esimerkiksi pellavaa, josta sitten sai kutoa vaatteita.

Siellä oli riihi, jossa pellavaa käsiteltiin. Ilma oli täynnä pölyä. Töissä oli inkeri­läisiä naisia, ainakin Varpu-mummo ja Amalia-täti.

Muuten, Amala-tätini (Simo Heistosen lapsi ensim­mäisestä avio­liitosta) oli vain 9 vuotta nuorempi Varpu-mummoa, joten he sopivat “työpariksi” hyvin.

He hätis­telivät minua pois sieltä kovasta pölystä, mutta en minä sitä pölyä pelännyt vaan oli kiva katsella heidän työtään, kun sellaisen loukun välistä vetivät sitten sitä sileää pellavaa. Niin olivat kuin olisivat olleet ihmisen hiuksia.

Malja-täti värttinällä pyöritteli pellavasta lankaa ja porukalla sitten siitä kudottiin vaatteita. Koulun ensim­mäiselle luokalle Udmurtiassa menin uudessa hameessa.

Onneksi siinä pienessä Udmurtian Sulvai-kylässä töitä riitti. Pellavan­viljelyssä tarvittiin paljon työvoimaa. Sen lisäksi työpaikkoja kylässä tarjosi hevostalli, pellavan­puristamo ja maanviljely. Siellä oli jopa oma koulu ja päiväkoti.

Varpu-Mummon Lapsenlapset

Pääsimme sodan päättymisen jälkeen Udmurtiasta pois keväällä 1945 ja kaikki mukana olleet Heistoset ja Tirraset selvisimme hengissä, mutta kotiimme takaisiin Arvilaan emme päässeet, koko kylä oli hävitetty.

Rakkaan kotimme ovi Oinaalassa, jonka Isoisäni lähties­sämme sulki, sitä emme enää koskaan saaneet avata! Ja niin alkoi inkeri­läisten Heistosten pakko­vaellus paikasta toiseen.

Kun saimme asettua paikoil­lemme muutamaksi vuodeksi Igomeliin Pihkovan alueella, niin elämä alkoi tuntua paremmalta ja toiveet paremmasta tule­vaisuudesta virisivät. Kun vielä Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 kuulimme, että nyt voi vapaasti muuttaa, tulevaisuus ikään kuin avautui eteemme.

Olemme vapaita!

Niinä vuosina jo aikuisen ikään ehtineet Varpun ja Simon pojat ja Lempi-tyttö solmivat avio­liittoja ja Varpu-mummokin sai omia lapsen­lapsia.

  1. Lempi Heistosen ja Ivan Hokkasen (Sergejevin) tyttö Valja, Valentina, oli ensimmäinen Varpu Heistosen lapsenlapsi. Minut oli pyydetty kummiksi. Olin tosi iloinen, että Varpu-mummo hyväksyi minut siihen rooliin. Pian Valjan pikku­velikin, Kolja, syntyi!
  2. Arvi Heistosen ja Zoja Heistosen (os. ei tiedossa) kaksi lasta syntyivät myös niinä vuosina Igomelissä.
  3. Viljam Heistosen (Kresanovin) ja Niina Kresanovan Kaksi lasta syntyivät myäs Igomelissä.
  4. Sulo Heistosen ja Hilma Heistosen (os. Sistonen) kaksi lasta syntyi­vätkin jo Karjalassa.
  5. Eino Heistosen ja Tamara Heistosen (o.s. ei tiedossa) ainoa lapsi syntyi Udmurtiassa.

Oliko se sitten lopultakin Siunaus, että Heistosten suku säilyi kokonaisena hengissä vaikka meitä pakolla siirrettiin “kurjuudesta toiseen”? Iso-Isän virsikirja seurasi meitä mukana vaelluk­sella ja usein hän sanoikin, että tämä on meille koettelemus, joka täytyy vain kestää.

Nyt Heistosia on asettunut ainakin

  • Venäjän pääkaupunkiin Moskovaan,
  • Mordvan pääkaupunkiin Saranskiin,
  • Saranskin alueelle,
  • Jakutian pääkaupunkiin Jakutskiin,
  • Viron pääkaupunkiin Tallinnaan,
  • Udmurtian kaupunkiin Sarapuliin ja tietenkin
  • Leningradiin ja
  • Leningradin alueelle!

Erityisesti ansaitsevat tulevansa mainituksi ne Simo Heistosen jälkeläiset, jotka asuvat nyt Suomessa. He toki ovat nuorempaa sukupolvea kuin minä, Viola Heistonen, “Elämäni Koulut” -sarjan kirjoittaja.

Tarina jatkuu …

Video

Pellavan käsittelyn eri vaiheita lyhyesti

Klik­kaa­mal­la ku­vaa saat sen nä­ky­viin täy­si­ko­koi­se­na.

Varpu Heistonen 1960-luvulla.
Var­pu Heis­to­nen 1960-lu­vul­la.
Keskellä kummityttöni Valja.
Kes­kel­lä kum­mi­tyt­tö­ni Val­ja.
Oikealla kummityttöni Valja.
Oi­ke­al­la kum­mi­tyt­tö­ni Val­ja.
Oikealla kummityttöni Valja.
Oi­ke­al­la kum­mi­tyt­tö­ni Val­ja.
Vasemmalla kummityttöni Valja.
Va­sem­mal­la kum­mi­tyt­tö­ni Val­ja.
Sulo Heistonen ja Vaimo.
Su­lo Heis­to­nen ja Vai­mo.
Sulo Heistosen esikoinen.
Su­lo Heis­to­nen per­hei­neen.
Arvi heistonen perheineen.
Ar­vi heis­to­nen per­hei­neen.
Lapsen hautajaiset. Arkun vieressä Arvi, Soja ja lapsi. Takarivissä oikealta vasemmalle Simo Heistonen, Varpu Heistonen, Lempi Tirranen, Lyyti Heistonen, Hilda Tirranen ja Lilja Klimova.
Lap­sen hau­ta­jai­set. Ar­kun vie­res­sä Ar­vi, So­ja ja lap­si. Ta­ka­ri­vis­sä oi­ke­al­ta va­sem­mal­le Si­mo Heis­to­nen, Var­pu Heis­to­nen, Lem­pi Tir­ra­nen, Lyy­ti Heis­to­nen, Hil­da Tir­ra­nen ja Lil­ja K­li­mo­va.
Viljam Heistonen lapsineen.
Vil­jam Heis­to­nen lap­si­neen.
Viljam Heistosen vaimo Niina Kresanova.
Vil­jam Heis­to­sen vai­mo Nii­na K­re­sa­no­va.
Eino Heistonen perheineen. Udmurtia. Sarapul.
Ei­no Heis­to­nen per­hei­neen. Ud­mur­ti­a. Sa­ra­pul.
Tsugun-pata. Tällaisessa rautapadassa valmistettiin ruokaa niin uunissa kuin hellalakin. Sitä nostettiin pitkävartisella kaksihaaraisella "uhvatalla".
Tsu­gun-pa­ta. Täl­lai­ses­sa rau­ta­pa­das­sa val­mis­tet­tiin ruo­kaa nii­n uu­nis­sa kuin hel­la­la­kin. Si­tä nos­tet­tiin pit­kä­var­ti­sel­la kak­si­haa­rai­sel­la ”uh­va­tal­la”.

viovio

Syntymäpaikka Pohjois-Inkeri, Lempaalan pitäjä, Oinaalan kylä, Arvilan talo.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu