Elämäni Koulut. Osa 99. Berliinin Muuri.
Täytyy sanoa, että elämäni Neuvostoliitossa osui historiallisesti mielenkiintoiseen kauteen, kun 70 vuotta kestänyt järjestelmä, jossa olin syntynyt, kasvanut, opiskellut ja työurani tehnyt, odottamatta romahti silmieni edessä!
Yhteiskunnan Ilmapiiri
Vaikkakin jo 1980-luvulla ilmapiiri yhteiskunnassa alkoi tuoda synkkiä pilviä yllemme. Lopulta tuli aivan mahdottomaksi edes ajatella, että näin voitaisiin jatkaa eteenpäin.
Yhtäällä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen viisivuotissuunnitelmat ja media kehuivat jatkuvista saavutuksista ja kertoivat kuinka maassa on kaikki hyvin.
Vielä Leonid Brežnevin johdolla vuonna 1981 pidetyn Kommunistisen puolueen 26. kokouksen iskulause oli
Puolueen korkein tavoite on ihmisten hyvä elämä!
Toisaalla tyhjät hyllyt kaupoissa. Kuponkeja ruoka- ja kulutustavaroitten sijasta.
Vielä vuonna 1990!
Ihmiset seisovat jonoissa tuntikausia saadakseen patongin vehnäleipää (батон белого хлеба). Näissä jonoissa seisoin itsekin.
Muutosten Tuulet
1980-luvulla kansa alkoi jo rohkeammin ja jopa ääneen puhumaan siitä, että jotain muutoksia pitäisi saada aikaan, mutta mikä auttaisi nostamaan järjestelmän korkeammalle tasolle?
Ensimmäisen kerran kohtasin nämä muutosten tuulet Inturistin oppaan täydennyskoulutuksessa Moskovassa vuonna 1980. Luennoilla pohdittiin miten järjestelmää voisi muuttaa paremmaksi tulevaisuudessa, kun sain kuunnella 100 tuntia luennoitsijan pohtivan teemaa:
Kommunistisen puolueen politiikan todelliset ongelmat 26:nnen puoluekokouksen päätösten valossa.
Tuskin kuuntelin tarkkaa kaikkea, koska olin jo asennoitunut siihen, että nämä ovat vain sanoja ja asiat käytännössä ovat toisin, mutta kuitenkin piti kuunnella mistä puhutaan, koska tiesin, että jollain tavalla oppimistulos testataan. No, minä sainkin tentissä arvosanan “erinomainen”.
En oikein muista mitkä olivat ne 26:nnen puoluekokouksen “todelliset ongelmat”, mutta se jäi mieleeni, että koulutuksessa arvosteltiin leninismiä. Se oli minulle silloin ja kirjaimellisesti otettuna “ennen kuulematonta”. Mutta en ollutkaan NKP:n jäsen, että minulla olisi ollut mitään “sisäpiirin tietoa” tulevista muutoksista.
NKP:n Johtajat
Maamme pitkäaikainen johtaja Leonid Iljitš Brežnev oli jo hyvin sairas. Sen olimme huomanneet jo vuosien ajan, mutta erityisesti se näkyi lähetyksissä vuoden 1981 puoluekokouksesta.
Kuinka huonossa kunnossa hän olikaan!
Marraskuussa 1982 kun L. I. Brežnev laskettiin hautaan, alkoi uusien Kommunistisen puolueen johtajien kavalkadi maamme johtamisessa. Neuvostoliitossa Kommunistisen puolueen pääsihteeri oli Neuvostoliiton tosiasiallinen ja ehdoton johtaja!
- I. V. Stalinin kuoleman jälkeen 1953 maata johti
- G. M. Malenkov 1953 – 1955,
- N. S. Hruštšov johti maata vuosina 1953 – 1964.
- L. I. Brežnevin aikakausi 1964 – 1982
alkoi kun Hruštšov erosi “omasta pyynnöstä”!
Sen nyt tiedetään, että käytiin kova taistelu Hruštšovia vastaan. Kaksi kertaa häneltä yritettiin ottaa valta ja jopa Brežnev oli ehdottanut Hruštšovin “fyysistä eliminointia” hänen Egyptin matkallaan. Lopulta Hruštšov oli varmankin ajettu seinää vasten ja itse ymmärsi miten voisi käydä. Erotessaan hän kiitti vielä puolueen johtoa ja sanoi, että se on parhaaksi puolueelle, että näin tehdään ja että annetaan hänen erota omasta tahdostaan.
Brežnevin aikakausi olikin sitten aika pitkä mutta sen jälkeen alkoi maamme johtajistossa tapahtua yllättäviä ja nopeita vaihtoja. Kommunistisen puolueen pääsihteerit vaihtuivat tiheällä tahdilla ja poistuivat luonnollisella tavalla maamme johdosta toinen toisensa perään. Edes kansa ei ehtinyt tottua uusiin johtajiin kuten Juri Andropoviin (1982 – 1984) tai Konstantin Chernenkoon (1982 – 1984) kunnes sitten Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sihteeriksi tuli Mihail Gorbatšov (1985 – 1991) ja alkoi tapahtua kummallisia asioita.
Levotonta Maassa
Niinä aikoina olikin aika levotonta maassa. Ei oikein tiennyt, että mitä on odotettavissa ja minne olemme menossa?
Siihen aikain halutuin työpaikka oli olla kaupan myyjä tai jopa johtaja! Silloin tiesi onko tavaraa tulossa kauppaan ja mitä tavaraa.
Tiskin alta ostamisessa pitikin olla tarkkana ja toimia yhteistyössä myyjän kanssa. Takaovelta ei voinut ostaa, se oli varattu vain Kommunistisen Puolueen jäsenille. Myöskään tiskin alta tai “takahuoneesta” ei voinut saada tavaraa, koska toiset asiakkaat olisivat huomanneet.
Saappaiden ostaminen onnistui näin:
Tuttu kaupan johtaja oli ottanut äitini siivoojaksi pieneen kauppaan. Siellä hän sai tietää, jos jotain erityistä tuli myyntiin. Äitini sitten kertoi minulle, että uusia saappaita oli tullut myyntiin. Minä menin aamulla aikaisin jonottamaan kaupan eteen ja kas! siellä olikin vielä yksi pari saappaita jäljellä.
Sovitin saappaita ja kuinka ollakaan: kokokin oli sopiva! Muut asiakkaat pyörivät ympärillä ja kyselivät saappaita, mutta tämä oli ainoa pari. Ei voi mitään!
Sitten tuli Juri Vladimirovitš Andropovin kausi. Nuorisoliittolaiset Komsomolin jäsenet partioivat kaduilla ryhmissä ja kyselivät vastaantulijoilta henkilötodistuksia.
Ваши документы, пожалуйста! Где работаете? Почему не на работе?
Saammeko nähdä henkilötodistuksenne? Missä olette työssä? Miksi ette ole työssä? Kaikkien pitää tehdä työtä yhteiskunnan hyväksi!
Berliinin Muuri
Vuonna 1989 syksyllä sitten räjähti uutinen. Berliinin muuri on kaadettu!
Kaikki muuttui yhdessä yössä 9. – 10. Marraskuuta 1989. Sinä yönä kaksi Saksan osavaltiota erottanut muuri romahti. Uutinen kerrottiin Itä-Saksan keskuskomitean jäsenen Günter Schabowskin tiedotustilaisuudessa, joka pidettiin 9. marraskuuta illalla Itä-Berliinissä. Lähetyksessä kerrottiin, että DDR:n asukkaat voivat nyt matkustaa vapaasti länteen. Ja ilmoittamishetkestä alkaen!
Hatsinassa asuessani tuttavaperheestä soittivat yöllä, kun olin jo nukkumassa, että, avaa TV ja radio. Berliinin muuri on kaadettu! Se tuntui ihan pilailulta. En uskonut alussa, mutta kyllä se niin oli!
Neuvostoliiton radiossa kerrottiin asiasta ja tv-lähetyksessä näkyi kun ihmiset kyynelehtivät ja lähtivät kävellen DDR:stä Berliinin länsipuolelle tapaamaan tuttavia ja sukulaisia.
Tuhannet ihmiset ryntäsivät tarkastuspisteiden kautta länteen. Tarkastuspisteiden, jotka yli kaksi ja puoli vuosikymmentä olivat olleet avoinna vain yhteen suuntaan – lännestä itään.
Se tuntui uskomattomalta..!
Tarina jatkuu…
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkyviin täysikokoisena.
Hakemisto
Hakemisto Elämäni Koulut -sarjan kirjoituksiin löytyy tästä linkistä.
Minä kävin kokousmatkalla Länsi-Berliinissä 80-luvun puolivälin tienoilla.
Isännät järjestivät meille kiertoajelun bussilla tärkeimpiin nähtävyyksiin.
Lähtöä odotellessamme lopulta opas hyppäsi bussiin. Ensimmäiseksi hän kysyi, että onko paikalla suomalaisia. Olihan meitä kaksi ja nostimme kätemme pystyyn.
Opas huusi innoissaan, että hän rakastaa Suomea! Vaimonsakin hän löysi Kuopion torilta. Tosin hän on japanilainen.
Yksi nähtävyys oli laaja niittu, jossa oli puita siellä ja täällä. Opas kertoi, että
se oli Berliinin entinen keskusta, joka oli sodassa pommitettu maan tasalle eikä sitä vielä silloin oltu uudelleen rakennettu ollenkaan.
Ehkä mieleenpainuvin asia, minkä opas kertoi, oli tarina kahdesta nuoresta pojasta, jotka päättivät maalata leveän sinisen raidan ympäri koko Berliinin muurin.
Vaikka muuri oli jo tuolloin graffiteilla hyvin peitetty, sininen raita näkyi selvästi niiden alta.
Pojat eivät kuitenkaan ehtineet saada raitaa valmiiksi, koska muuriin oli tehty salaovia, jotka tietenkin tunsivat vain rakentajat itäpuolelta.
Yksi ovi avautui ja sieltä tuli sotilaita, jotka kaappasivat pojat itäpuolelle.
Muistaakseni kesti toistakymmentä vuotta ennen, kuin pojat pääsivät takaisiin perheidensä pariin, varmaan hyvin aivopestyinä kommunimiaatteella.
Kumma juttu, että tästä asiasta en ole koskaan nähnyt mitään mainintaa mediassamme eikä kuukkelikaan näytä tunnistavan.
Itse kuitenkin olin paikalla ja näin kyseisen raidan ja kuulin oppaan selityksen. On vaikea uskoa sitä valeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuu ihan uskottavalta tuo poikien kaappaus.
Kiva kun kirjoitukseni kiinnosti ja kerroitte kokemuksesta!
Kiitos ja tervetuloa uudelleen!
Ilmoita asiaton viesti
Olin USAssa kun Berliinin muuri kaatui ja NL romahti. Ihmiset evät oikein tahtoneet uskoa, että näin helpostiko se tapahtui – ei tarvittukaan ydinsotaa!
Kävin ensi kerran Berliinissä kesällä 1994. Check Point Charlie oli paikallaan, mutta ei siihen kukaan enää kiinniitänyt huomiota. Osa Muurista oli vielä pystyssä ja sen itäpuolella olevissa rakennuksissa oli paljon luotien tekemiä koloja.
Ja minulla on pala Muuria kirjahyllyssäni, n. parin kuutiosenttimetrin kokoinen betonipala, joka maksoi 10 saksanmarkkaa.
Ilmoita asiaton viesti
М.L. : [..Ihmiset evät oikein tahtoneet uskoa, että näin helpostiko se tapahtui – ei tarvittukaan ydinsotaa!..], –
– Niin se oli todella vaikea uskoa, että se betoniseinä (Берлинская Cтена) ihmisvoimalla oli kaadettu! Se oli tosi yllätys! Ensimmäinen ajatus oli, että ”mitä seuraavaksi tapahtuu?..”!
En minä henkilökohtaisesti ja ei moni muukaan Nl:ssa silloin tiennyt kuinka mahtava ja kovin valvottu tuo Muuri oli. Nyt kun tekstitimme videota, niin sain ”tutustua” siihen.
Sinullahan onkin sitten aikamoinen betonipala kirjahyllylläsi! Pala sen ajan Historiaa! Kiitos kertomuksesta!
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuullut kerrottavan, että Berliinin muuri olisi myyty jo kolmeen kertaan, jos kaikki ne muurin betoninpalaset. joita Check Poin Charlien museossa on myyty, laskettaisiin yhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulin sakasalaisilta ystäviltäni, että muuri olisi myyty moneen kertaan. Mutta hankin palan varahaisessa vaiheessa – silloin kun osa muuria oli vielä paikallaan, joten ….! Siinä on jopa maalin töherrystä yhdellä laidalla.
Ilmoita asiaton viesti
Maalia on niissäkin palasissa, joita yhä vielä myydään (vuosi sitten).
Ilmoita asiaton viesti
Vierailin DDR:ssä kolme kertaa työmatkalla 80-luvulla. Yhden kerran niistä olin myös Berliinissä, kaksi muuta kertaa vain Rostockissa.
Tunnelmat ja näkymät DDR:ssä olivat todella erilaiset kuin länsipuolella. Teillä putputti trabanttien jonot työntäen sakeaa sauhua pakoputkistaan. Ilma oli kitkerän hajuisena ruskohiilestä ja kaikkialla oli julisteita harpein ja vasaroin sekä banderolleja tekstein ”BRÜDERSCHAFT MIT SOVIET UNION”, ”WIR ARBEITEN FÜR UNSER LAND”, ”VORWÄRTS MIT UNSERER SOZIALISTISCHER GESELLSCHAFT” j.n.e.”
Sillä kerralla, kun kävin myös Berliinissä, vuokrasimme kolleegani kanssa auton länsipuolelta ja ylitimme rajan Check Point Charlien kautta jatkaen sitten matkaa pohjoiseen kohti Rostockia. Jouduimme rajalla tosi tiukkaan puhutteluun matkamme tarkoituksesta, alla oli tuliterä Bemari, mikä ilmeisesti aiheutti myös närkästystä rajavartijoissa.
Poistuminen vuokra-autolla DDR:stä oli myös aina aikamoinen seikkailu. Selmsdorfin raja-asemalla Lyypekin naapurissa olimme tunnin jonotuksen jälkeen päässeet tarkastusvuoroon. Verikoirat haukkuivat pelottavan näköisinä auton ympärillä ja tiukkakatseinen ikääntyneempi naisvartija tuli vaijerin kanssa tarkistamaan bensatankkimme, jotta sinne ei ollut piilotettu ketään salamatkustajaa. Olo oli aina todella helpottunut, kun viimeinen pääsi ajamaan rajan yli. Oli sellainen tunne, että ”SELVISIN HENGISSÄ!”
Ilmoita asiaton viesti
Sinullahan on kokemusta niiltä ajoilta niin DDR:sta kuin BRD:sta. On hyvä vertailla!
Minä en ole käynyt niinä aikoina niillä kulmilla, mutta Checkpoint Charlien rajanylityspaikasta paljon kertoivat radiossa ja näytettiin Nl:n TV-lähetyksessä niinä päivinä kun Muuri kaatui.
Kiitos kun piipahdit sivulleni ja kerroit kokemuksista!
Ilmoita asiaton viesti
Muistan Nikita Khrushchevn kirjasta, kun USAn ja NLn tankit olivat piiput vastakkain Check Point Charlien molemmin puolin, että Nikitan täytyi peruuttaa neuvostotakit, kun tankkikuskeille tuli pissahätä!
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän, että Hruštšov on kirjoittanut muistelmia, mutta en ole lukenut niitä. Venäläisessä kultuurissa anikdootteilla on iso paikka kertomuksissa, joten tuokin kertomus on kiva anekdootti Hruštšovista!
Ilmoita asiaton viesti
Muurin murtumisen jälkeen luin eräästä saksalaisesta lehdestä kuvauksen yhdestä niistä monista episodeista, joita muuri ja siihen liittyneet tapahtumat olivat saaneet aikaan.
Ennen muurin rakentamista kahdella metallipajaduunarilla oli tapanaan mennä Berliinissä lähikapakkaan ottamaan oluet työn jälkeen. Vuoroilloin toinen kustansi ne ja sitten seuraavana iltana taas toinen.
Eräänä aamuna vuonna 1961 ei Dieter enää saapunutkaan työpaikalleen, hän oli jäänyt piikkilankojen toiselle puolelle. Hans meni sen päivän iltana yksin ottamaan oluensa samaan kapakkaan.
Kun muuri murrettiin syksyllä 1989, niin seuraavana iltana DDR:ssä eläköitynyt Dieter käveli samaan kulmakuppilaan kaljalle muurin länsipuolelle. Hän oli bongannut Hansin, entisen työkaverinsa, istumassa kulmapöydässä ja käveli sitten hänen luokseen sanoen: ”Sinun vuorosi!”
Ilmoita asiaton viesti
Tuttu juttu. Olen kuullut itsekin.
Ilmoita asiaton viesti
No, tämäkin juttu taitaa olla niitä anekdootteja, eli vitsejä!?
Vai lieneekö totta?
Ilmoita asiaton viesti