Aika herätä: Se mikä tapahtuu Puolassa, voi aivan hyvin tapahtua Suomessa

Vuoden 2021 alkupuolella Puolasta tuli kertaheitolla seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien takapajula abortin de facto täyskiellolla. Tämä ei ole osoitus siitä, että kyse olisi jostakin puolalaisesta kansanluonteesta, vaan aivan jostakin muusta. Kyse on hyvin organisoituneen ja rahoitetun äärikonservatiiviin verkoston toiminnasta, joka on kohdannut tavoitteisiinsa nähden otolliset valtaapitävät poliitikot, Puolan tapauksessa siis johtavan Laki ja Oikeus -puolueen (PiS).

Puolasta tehokkaasti ja peräänantamattomasti ympäri Eurooppaa leviävä anti-gender -verkosto, joka on myös Puolan sateenkaarivapaiden vyöhykkeiden takana, käy taistelua naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen pyrkivää Istanbulin sopimusta vastaan. Poliittisilla suhteillaan se lisäksi pyrkii istuttamaan oman miehensä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

US Puheenvuoro: Anti-gender -liike Puola-Viro-Suomi -akselilla

Se mikä tuntuu hyvin konkreettisesti naisten ja LHBTI -vähemmistöjen elämässä Puolassa, voi olla jonain päivänä todellisuutta myös Suomessa.

EPF: Four reasons why Poland’s war on abortion should scare you

LHBTI -vähemmistöjen oikeuksista ”erityisellä tavalla” kiinnostunut Aito avioliitto -yhdistys on toiminut maassamme jo vuodesta 2015 lähtien ja on osa laajaa kansainvälistä verkostoa. Tuudittautuminen siihen uskoon, että yhdistyksen epäonnistuminen tasa-arvoisen avioliittolain torppaamisessa olisi osoitus kyvyttömyydestä saavuttaa tavoittelemansa, olisi kohtalokasta. Aito avioliitto -yhdistys teki avauksen, jolla se sai merkittävän propagandavoiton ja mittavan määrän huomiota. Kyse oli vasta koeponnistuksesta, jonka kaltaisia on ympäri Eurooppaa syntynyt melkoinen määrä vajaan kymmenen vuoden aikana.

Suomalaisen anti-gender -liikkeen ympärillä pyörivät keulakuvapoliitikot, aktivistit ja nettitrollien armeija ovat pitäneet huolta siitä, että LHBTI -vähemmistöjen vastainen vihapuhe on Suomessa lisääntynyt. Myös avoin misogynia on puhjennut kukkaansa, missä medialla näyttää olevan merkittävä rooli. Tilanne johtaa tosiasialliseen oikeuksien rajoittumiseen, sillä pelko tekee tehtävänsä.

Erityisen huolestunut pitää olla eurooppalaisten anti-gender -toimijoiden ujuttautumisesta suomalaiseen parlamentaariseen järjestelmään. Tämä on juurikin yksi anti-gender -liikkeen tavoitteista: olla läsnä siellä missä lakeja valmistellaan ja säädetään.

US Puheenvuoro: Räsästä avustava ADF osallistui eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kuulemiseen jo vuonna 2016

Suomalaisten ihmisoikeustoimijoiden on vihdoin syytä herätä laajalla rintamalla.

Aikaa ei ole hukattavaksi.

Muuta aiheeseen liittyvää:

Uusi Suomi: Suomen ”nöyryyttävä” aborttilaki nousi todelliseen syyniin – kiivas väittely eduskunnassa

Uusi Suomi: Kansanedustaja Pekka Aittakumpu panisi ruokakauppojen alkoholin ”suljettujen hyllyjen taakse” ja tiukentaisi abortin saamista – pitää lakia homoliitoista ”hirveänä”


Päivitetty Uuden Suomen aiheeseen liittyvillä artikkeleilla 28.05.2021 klo 19:06.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu