Dissosiaatiojournalismi yhteiskunnallisen polarisaation asialla

Mistä on kyse, kun sama lehti julkaisee kolumnin, missä ilmiselvän tahallisesti vääristellään todellisuutta ja melkein heti perään lehden toimitus julkaisee napakan vastakirjoituksen, missä ikään kuin palataan takaisin todellisuuteen ja painotetaan faktapohjaisuutta? Yksi kerta menee vielä sattuman piikkiin mutta saman ilmiön toistuminen tuo pakostakin mieleen johdonmukaisen toimintamallin, joka antaa todellisen aiheen pohtia kysymystä.

Dissosiatiivista tilaa heijastava journalismi voi joidenkin mielissä yhdistyä sinänsä myönteiseen pyrkimykseen moniäänisyyteen. Dissosiaatiojournalismi ei kuitenkaan kestä journalismin etiikan valoa. Kun dissosiaation yhtenä tilana on edellä mainitussa etiikassa pysyvä journalismi ja toisena ”persoonallisuutena” on vääristely, asiattomuus ja pahimmillaan journalismin etiikan täydellinen irvikuva, silloin kyse on moniäänisyyden vaatteissa kulkevista valinnoista, joihin kätkeytyy poliittinen tarkoitushakuisuus.

Dissosiaatiojournalismi näyttäytyy epävakaana värähtelynä kahden tilan välillä, jonka tarkoitus on mainostaa yhteiskunnan polarisaatiota tavoiteltavana ja yleisesti hyväksyttävänä olotilana. Samalla pyritään lietsomaan mielialoja ja reaktioita, jotka ruokkivat tavoiteltavaa kehitystä.

Dissosiaatiojournalismin levittämä polarisaatio on kahtalaista. Ensimmäinen jyrkkä jakolinja on journalismin ja journalistista vastuuta pakoilevan pseudojournalismin välillä – median sisäinen dissosiaatio. Toinen kumpuaa ”vastuusta vapaiden” tuotosten levittämistä ”sotaa käyvistä” mielikuvituspooleista.

Äärimmäisen noloa polarisaatioon tähtäävässä journalismissa median itsensä kannalta on se, että kyse on liiankin ilmeisesti ulkomaisten ”formaattien” halpatuonnista. Mediaa ei kuitenkaan pidä lähteä säälimään, sillä kyse on laskelmoiduista valinnoista, joilla saadaan aikaa paljon pahaa, kuten maailmalta tiedetään.