Iltalehden kysely miesten biseksuaalisuudesta – Journalistisessa kokonaisuudessa hyväkin tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan

Medioissa on paljon toimittajia, jotka omassa työssään toimivat hyvää tarkoittaen esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevissa jutuissaan. Hyvä voi kuitenkin hetkessä valua hukkaan ja asemoitua pikemminkin jyrkkien vastakkainasettelujen kontekstiin. Lehti saattaa esimerkiksi julkaista erittäin asiapitoisen jutun transsukupuolisuudesta mutta liki samaan aikaan ulos tulee kolumni, missä transsukupuolisuutta käsitellään täysin asiattomasti ja niin sanotun syvän päädyn tuntoja kutkutellen. Tällainen journalistinen linja, joka lehden juttujen kokonaisuudesta on hahmotettavissa, ei edistä todellista moniäänistä keskustelua, vaan pahimmillaan lietsoo vastakkainasetteluja, millä tehdään sitten rahaa.

Iltalehden toimitus on tänään julkaissut biseksuaalisille miehille suunnatun kyselyn, missä täysin asiallisesti pyydetään kohderyhmään kuuluvia kertomaan omasta seksuaalisuudestaan, mahdollisesta vaikenemisesta ja kohdatuista ennakkoluuloista. Iltalehti haluaa myös ottaa yhteyttä, mikäli siihen jollakin on halukkuutta. Tavoitteena on tehdä juttu miesten biseksuaalisuudesta, mikä kuulostaa sinänsä hienolta.

Kannattaako vastata kyselyyn, jos aihepiiri osuu kohdalle?

Monen mielestä ei.

Iltalehti on valitettava esimerkki siitä, miten hyvääkin tarkoittavat jutut voivat kääntyä itseään vastaan, kun tarkastellaan lehden journalistista kokonaisuutta.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu