Juuri nyt: Yrittääkö Kokoomus vallankaappausta Suomessa?

On ennen kuulumatonta, että Kokoomus hallituksen alkumetreillä tekee välikysymyksen valtiontalouden hoidosta. Hallitus vaihtui, koska kansa niin tahtoi. Tätä Kokoomuksen ja sen ympärillä pyörivän oikeistokerman on mahdotonta hyväksyä. Nyt on laitettu taas uutta vettä myllyyn – sitä näyttääkin riittävän – ja pääministeri Rinnettä ollaan vaatimassa Kokoomuksen toimesta tilille eduskunnan suureen valiokuntaan brexitiä koskevista lausunnoista. Vaatimuksen tehtailua on pohjustettu oikeistomediassa, varsinkin iltapäivälehti Iltasanomien toimesta.

Kokoomuksen toiminta ja rooli oppositiossa näyttää saavan sabotöörimäisen hahmon.

Välikysymys valtiontalouden hoidosta tässä vaiheessa osoittaa ylimielisyyttä. Eikö tosiaan mikään muu puolue osaa hoitaa maan taloutta ja vieläpä vastuullisesti?

Kokoomuksen ja sen ulkoparlamentaaristen liittolaisten käskevä asenne Keskustaa kohtaa entisessä hallitusasetelmassa paljastuu eduskunnassa nyt käytetyistä puheenvuoroista. Jostakin syystä Kokoomus pitää edelleen itsestään selvänä Keskustan kuuliaisuutta puolueen vaatimuksille.

Vaalit käytiin ja kansa näytti haluavan uutta suuntaa. Kokoomuksen mielestä sen ei pitäisi näkyä missään, ja jos näkyy, se on Kokoomuksen mielestä väärin ihan pienintä piirtoa myöten.

Totuus on Kokoomusta suurempi. Kokoomus on samaistunut rahavaltaan, jonka todellisissa motiiveissa ei ole Suomen etu, vaan pienen kerman etu.

Oikeistolaisen politiikan teko Suomessa on helppoa kuin heinänteko. Toimet, joilla voidaan kiristää maan tilannetta sopivaan suuntaan, tapahtuvat sormia napsauttamalla.

Tätä tukee pitkään jatkuneen oikeistovallan pumpuliin uponneet mediatalot. Juttuja kehitetään joka tarpeeseen.

Taas ovat toimet käynnissä Kokoomuksen kehittäessä skandaalia.

Pääministeri Rinteen ja Ranskan presidentti Macronin kaapinpaikan näyttö Ison-Britannian pääministeri Boris Johnsonille on siekailemattomaan spekulaatiojournalismiin, eli ei mihinkään journalismiin, turvautuen saatu Suomessa näyttämään skandaalilta, mitä se ei suinkaan ole. Iltasanomien lööpit huutavat.

”Tilille suureen valiokuntaan”, vaatii kokoomusryhmä.

Näin siis Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana.

Johnsonin diktaattorimaiset toimet parlamentarismin halvaannuttamiseksi ovat johtaneet oikeustoimiin. Mallia Johnson hakee Yhdysvaltain presidentti Trumpista, jolle sanalla vastuullisuus ei ole mitään merkitystä.

Vai voisiko Johnsonin kohdalla etsiä vertaista kenties Kokoomuksen eurooppalaista emopuoluetta edustavasta pääministeri Orbánista?

EU:n ja EU-puheenjohtajamaa Suomen vastapuolena on vallankaappaaja Johnson.

Median moittiessa pääministeri Rinnettä ”vahingollisesta puolen valitsemisesta” brexit-asiassa, on pakko rehellisyyden nimissä kysyä, että eikö EU-puheenjohtajamaan tehtävä ole nimensä mukaisesti olla EU:n puolella?

Kokoomus on valinnut puolensa, mikä EU:n näkökulmasta tarkasteltuna on juurikin pääministeri Johnson, muita EU:n yhtenäisyyttä ja vakautta häiritsemään pyrkiviä unohtamatta.

Aikamoista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu