Kansalaisaloite vaatii eheytyshoitojen kriminalisointia

Maanantaina 19.7.2021 avautunut kansalaisaloite vaatii seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtäävien ja äärimmäisen vahingollisten eheytyshoitojen kieltämistä. Aloitteen mukaan eheytyshoidot ovat perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien vastaisia. Kansalaisaloite on kerännyt vajaan kahden päivän aikana yli 15 000 kannatusilmoitusta.

kansalaisaloite.fi: Ehjänä syntynyt – loppu ”eheytyshoidoille”

Tieteellisen tutkimustiedon perusteella seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei voida muuttaa eheytyshoitojen kaltaisilla toimenpiteillä. Lisäksi on tutkimusnäyttöä siitä, että eheytyshoidot aiheuttavat pitkäaikaista haittaa sekä kuormitusta kohteena olevan mielenterveydelle. Eheytyshoitojen myötä identiteettiään pohtivat tai identiteettinsä kanssa painiskelevat jäävät ilman asianmukaista tietoa ja tukea, eivätkä voi toteuttaa perusoikeuksiaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien potilas- ja ihmisoikeusjärjestöt saavat vuosittain yhteydenottoja suomalaisilta potilailta, joille on tarjottu tai joita on painostettu eheytyshoitoihin.”, todetaan aloitteen perusteluissa.

Eheytyshoitojen toteuttamiseen osallistuvat valitettavasti myös terveydenhuollon ammattilaiset, joiden motiivit kytkeytyvät useimmiten uskonnolliseen maailmankatsomukseen.

Muun muassa Suomen psykiatriyhdistys on irtisanoutunut eheytyshoidoista niiden haitallisuuden vuoksi.

Eheytyshoidot eivät eheytä eivätkä hoida, vaan rikkovat ja pahimmillaan sairastuttavat täysin terveen kohteensa.

 

 

+11

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu