Kansanedustaja Ville Tavio maalitti 17-vuotiaan transnuoren ikävin seurauksin

Keskustanuoret julkaisivat maanantaina 16.05.2022 Elian, 17-vuotiaan transnuoren, blogikirjoituksen ”Miksi muut tuntevat minun sukupuoleni paremmin kuin minä itse?”. Elia puolusti Oikeus olla -kansalaisaloitteen tavoitetta, jonka mukaan juridinen sukupuoli olisi ilmoitusasia yli 15-vuotiaalle, ja alle 15-vuotiaat tarvitsisivat vanhempiensa luvan. Kolme päivää myöhemmin Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio otti Twitterissä kirjoituksen hampaisiinsa  ja maalitti Elian sillä seurauksella, että Elia joutui vihavyöryn kohteeksi.

Sukupuoli muka ilmoitusasia, kattia kanssa. Jättäkää nyt edes lapset rauhaan.”, vaati Tavio tviitissään.

Tavion tviitti on käsittämätön, sillä hän itse tuli maalittaneeksi alaikäisen, 17-vuotiaan, transnuoren, joka oli lisäksi tunnistettavissa.

Kiitos kun altistit minut kaikelle tälle vihalle ja kiusaamiselle. Tämä osoittaa kuinka sekaisin tämä maailma on, ja tuo voimaa taistella sinun kaltaisia ihmisiä vastaan. Älä enää lankea kiusaamaan lapsia, pyydän. Katso peiliin, Ville.”, tviittasi Elia vastauksena Tavion tahdittomaan toimintaan.

Elian puolesta otti kantaa Keskustan varapuheenjohtaja ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.

Olet Elia ihailtavan rohkea kun olet oma itsesi etkä anna näille periksi! Järkyttävää miten persut hyökkäävät ihmisarvon kyseenalaistavalla tavalla. Keskusta on ihmisyysliike ja siksi meillä jokainen saa olla sellainen kun on ja jokainen on tervetullut.”, kirjoitti Honkonen Eliaa puolustaen.

Twitteriin kommentoimaan tullut Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kävi Honkosen henkilöön ja esitti asiaan täysin liittymättömän mustamaalauksen.

Joko olet Petri lopettanut Venäjän juoksupojan hommat?”, tviittasi Mäkelä.

On @JaniMakelaFi kuvottavaa miten teidän edustajat puhuvat kauniisti koulukiusaamisesta eduskunnassa ja täällä katsotte että on aivan ok kiusata ja usuttaa persutrollit herkässä elämänvaiheessa olevan teinin kimppuun. Pyytäisitte edes anteeksi, ettekä yrittäisi vaihtaa aihetta.”, vastasi Honkonen.

Transfobinen ilmapiiri Suomessa on saamassa vaarallisia ilmenemismuotoja. Muutama päivä sitten Translasten ja -nuorten perheet ry:n varapuheenjohtaja sai pommiuhkauksen kirjoitettuaan translasten oikeuksia puolustavan kirjoituksen Helsingin Sanomiin. Uhkauksesta on tehty rikosilmoitus.

Lasten oikeuksia puolustava mielipidekirjoitus johti pommiuhkaukseen – uhkaus ei ensimmäinen transnuoren äidille. Kehrääjä, 20.05.2022

Kansanedustaja Tavion ja monen muun kaltaisensa raukkamainen toiminta on omiaan kiihdyttämään vaaralliseksi käyvää kehitystä.


Päivitetty ministeri Petri Honkosen kommentilla 22.05.2022, klo 18:20

 

+13

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu