Keskustan Savola: ”Trumpismi on tullut osaksi suomalaista politiikkaa”

Eilen Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola otti kantaa Perussuomalaisten suunnalta tulevaan hyvin erikoiseen arvosteluun, missä Keskustaa syyllistetään selkeästä vaalituloksesta tehdystä johtopäätöksestä jättäytyä oppositioon. Savolan mukaan Perussuomalaiset yrittävät rakentaa tarinaa, missä sen hallitusvastuun väistämisestä voitaisiin syyttää Keskustaa – kaiken muun edeltäneen syyttelyn päälle. Savola sanoi suoraan, että mustavalkoisuuteen ja vastustajan jatkuvaan mustamaalaukseen perustuva trumpismi on tullut osaksi suomalaista politiikkaa.

Savolan esittämä tilannekuva, missä viitataan rankan sarjan oikeistopopulismiin on pitkälti paikkansa pitävä. Seurauksena on ollut poliittisen maiseman ja mielipideilmaston vääristymä, missä ongelmista ja niiden väitetyistä syyllisistä luodaan pakkotoistona suhteettomia mielikuvia. Pakettiin kuuluvat tunnelataukset, joiden intensiteetti on käsittämätön.

Median lyöttäytyminen mukaan on luonut tilanteen, missä esimerkiksi väistyvästä hallituksesta on voitu helposti luoda mielikuva ”vasemmistohallituksena” tai ”punaviherhallituksena”, ellei jopa ”kommunistihallituksena”, jonka ”aisankannattajana” Keskusta olisi toiminut. Tosiasioiden kanssa tällaisella maalailulla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä mutta vaalit se kyllä ratkaisi Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hyväksi. Samat puolueet, jotka nimenomaan oikeistopuolueiksi julistautuen ovat kärkkyneet poliittisen keskustan hävittämistä suomalaisesta politiikasta.

On ongelmien osoittajia ja sitten on ratkaisijoita”, totesi Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tänään puoluevaltuuston kokouksessa.

Saarikko tunnusti puheessaan, että 2010-luvun Keskustan tarinaa varjostaa perussuomalaisten nousu. Tässä kohtaa hän siis yhtyy Savolan tilannekuvaan.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu