Keskustan taksonomia ei pelitä – Mahtaako olla sen kummemmin hallitus- kuin oppositioainestakaan?

Joulu lähestyy ja taas on aika jännittää, mitä Suomen Keskusta – lyhentäköön itse kukin, miten lystää – on käärinyt joululahjapakettiin. Siitähän on vain parisen vuotta aikaa, kun hallitus jätti eronpyyntönsä Keskustan kokeman epäluuloisuuden vuoksi. Pääministeri vaihtui ja saatiin uusi hallitus mutta Keskustan epäluulon tauti ei hellittänyt sapettavan kateuden heittäessä vettä myllyyn.

Oli tietty kuvio, joka piti suorittaa”, totesi nyt jo ministeri Antti Kurvinen (kesk) Apu -lehdelle joulun 2019 tapahtumista.

Kuvioita on tosiaankin suoritettu ja niistä tuoreena törröttäjänä pompsahtaa ministeri Kurvisen ennätysajassa suoritettu pöpelikköön ajo tiedepolitiikan saralla.

Mutta ei, eihän se tietenkään mitään merkitse, sillä tuskin Keskusta voi missään olla väärässä, jos lehtiä on uskominen. Kohu alkoi, kohu loppui ja kaikki noin 12 tunnissa hoideltu. Piiloon, piiloon, pois silmistä.

Sitten päästäänkin todelliseen kuvioon, missä Keskusta mediatonttuineen muistuttaa joulun pahaenteisestä lähestymisestä.

Kyse on taksonomia -”kohusta”.

Suurin osa kansasta ei tajua hölkäsen pöläystä puheena olevasta taksonomiasta mutta sehän ei olekaan se pääasia.

Se on pääasia, että Keskusta aina oikeassa olevaisena on tehnyt kansalle selväksi, että pääministeri on jälleen epäonnistunut, tässä taksonomia-asiassa.

Siis hallitus on saanut päätettyä kielteisen kantansa taksonomiaan, vaikkakin muiden kuin pääministeripuolueen, Keskustan ja RKP:n ilmaisemin nurinoin, niin pääministeri on ”epäonnistunut”.

No, tätä sitten on tuttuun tyyliin pyöritelty päivätolkulla. Juuri nyt ollaan siinä vaiheessa draaman kaarta, kun Keskusta on joutunut pyytelemään anteeksi mutta ei tietenkään periksi antaneena – sääliksi ihan käy! Oppositio riemuitsee, eikä mikään ihme, kun Keskusta syöttelee sujuvasti lapaan.

Keskustan harmiksi kateuden mustaama kuvio näkyy laskusuhdanteena gallupeissa.

Keskustan taksonomia ei näytä oikein pelittävän.

Mahtaako puolueessa olla enää sen kummemmin hallitus- kuin oppositioainestakaan, kyselevät monet huolestuneet.

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu