Luther: Ei ole pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa häistä ja avioliitosta säädöksiä ja määräyksiä

Kirkon sisäinen todellisuus on pääosin varsin rauhallista vakaissa uomissaan virtailua mutta siihen mahtuu toki kuohujakin. Eräs tällainen kuohun aiheuttaja on tasa-arvoisen pappeuden toteuttaminen, jonka tiimoilta on jouduttu toisinaan turvautumaan ankariin kurinpidollisiin toimiin. Naispappeutta koskevan jo yli kolme vuoksikymmentä vanhan kirkolliskokouksen päätöksen uhmaaminen ei ole pieni asia mutta uhma elää edelleen erilaisissa lieventyneissä muodoissaan. Tämän johdosta on osittain sopeuduttu vanhan ja uuden virkakäsityksen rinnakkaiseloon, missä kirkon herätysliikkeiden vaikutusvallalla ei ole suinkaan vähäisin merkitys. Vaalitusta elävän kristillisyyden rikkaudesta ja moninaisuudesta on tullut osin ja paikka paikoin raskas taakka, eräänlainen köyhtynyt harvain moninaisuus, mitä tavan luterilainen sukankuluttaja vierastaa. Kirkko on kuitenkin kansankirkko, joka ei sakramentteja ja muita menojaan toimittaessaan kysele sitä onko kastettu ja rippikoulun käynyt luterilainen elävässä uskossa, eli ollaanko sitä tosiuskovaisia vai ei.

Mitä kirkkokansan kelvollisuuteen ja kelvottomuuteen tulee, elämän realiteetit tunnustavilla ja selväjärkisillä pääsäännöillä on pitkät juuret uskonpuhdistuksen perinteessä. Olisihan sekin toisaalta vallan kummallista, mikäli kasteen sakramentin läpi elämän kantava vaikutus asetettaisiin kirkon toimesta kyseenalaiseksi. Ei olisi sekään liioin viisasta, mikäli kirkko kuvittelisi Kaikkivaltiasta paremmin näkevänsä alttarin sakramenttiin eli ehtoolliseen osallistuvan sydämen tilan. Edellä sanottu muistaen, mitä siitäkään tulisi, jos pappi erehtyisi vannoutunutta laitapuolen kulkijaa haudan lepoon siunatessaan viimeistä tuomiota pauhaamaan.

Selväjärkisyyttä osoitti uskonpuhdistuksen isänäkin tunnettu Martti Luther. Nimittäin häistä ja avioliitosta Luther on lausunut Vähä katekismuksen avioliittoon vihkimistä koskevassa liitteessä sanat, joiden luulisi selventävän päätä monellakin suunnalla.

Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja … Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään.”, toteaa Luther.

Lutherin sanojen hengessä lukuisa joukko suomalaisia pappeja on tullut siihen johtopäätökseen, että – kuten Lutherkin toteaa – on yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin kuuluva asia määritellä häitä ja avioliittoa koskevia säädöksiä ja määräyksiä, jolloin heidän velvollisuutensa on tehdä, mitä pyydetään.

Nykyään tämä tarkoittaa myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, joka sitä paitsi on omiaan vahvistamaan näiden parien luottamusta täysivaltaiseen osallisuuteen armosta ja pelastuksesta sekä kristittyjen yhteydestä.

Lutherin selväjärkisyys sisältää myös käsityksen siitä, että kristinuskon opetukset voivat ajan myötä muuttua. Tämä koskee esimerkiksi erilaisia säädettyjä rajoituksia, jotka kristikunta toteaa ajan myötä käytännössä rauenneiksi.

Arkkipiispa Tapio Luoman toivomus, että myös samaa sukupuolta olevien vihkiminen olisi evankelis-luterilaisessa kirkossa mahdollista, vaikuttaa varsin kohtuulliselta.

 

 

 

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu