Miespoliitikkojen tarpeessa vastustaa naisten kehollista itsemääräämisoikeutta on jokin hyvin kammottava kaiku

Aborttilain muutos oli torstaina eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä, minkä yhteydessä eduskunta hyväksyi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön sisällön. Lakiuudistuksen hyväksymisestä eduskunta äänestää ilmeisesti ensi viikolla. Valiokunnan ehdotuksena on, että oikeus raskauden keskeyttämiseen tulisi jatkossa perustumaan raskaana olevan omaan pyyntöön kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Samalla poistuu myös vaatimus kahden lääkärin lausunnosta.

Asiasta kirjoitti Uusi Suomi.

Päivi Räsänen: ”Ihan järkyttävä puhe!” – Eduskunnassa leimahti Veronika Honkasalon anti-gender-varoituksesta. Uusi Suomi, 21.10.2022

Uuden Suomen artikkeli nostaa esiin Keskustan ja Perussuomalaisten mieskansanedustajien erityisen aktiivisuuden niin valiokunta- kuin eduskuntakäsittelyssä ja nimenomaan lakiuudistuksen vastustajina. Valiokunnan myönteiseen päätökseen jätti vastalauseen viisi keskustalaista ja perussuomalaista miesjäsentä. Eduskunnan keskustelussa samoista puolueista kuultiin vastustavia puheenvuoroja, kristillisdemokraattien lisäksi. Perussuomalaisista äänessä olivat nimenomaan mieskansanedustajat. Anti-gender -retoriikka oli voimissaan, kuten Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo totesi.

Gender-ideologia -juttusarja. Politiikasta -verkkolehti, lokakuu 2020

Keskustan tilanteen taisi pelastaa kansanedustaja Jouni Ovaska, joka korosti asiantuntijanäkökulmaa.

Menemättä sen kummemmin yksittäisten kansanedustajien moittimiseen, ilmiötasolla voidaan sanoa, että erityisesti miespoliitikkojen tarpeessa vastustaa naisten kehollista itsemääräämisoikeutta on jokin hyvin kammottava kaiku.

+12

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu