Päätoimittaja: Puolimatkalla ei jatkossa edellytyksiä toimia Seurakuntalaisen blogistina

Hienohkolta kuulostavan rokotekriittisyyden taakse verhoutuva ja osin ulkomailta masinoitu rokotevastainen disinformaatiokampanja salaliittoteorioineen yrittää kovasti kolkutella myös suomalaisen herätyskristillisyyden ovilla ja ikkunoilla. Sosiaalisen median tarjonnan määrä alkaa olla aikamoinen ja osa kristityistä eksyy pahemman kerran omaa ja läheistensä terveyttä uhkaavaan utuun eli jättää rokottamatta itsensä.

Vastoin yleisiä olettamuksia herätyskristillisyyden parissa on kuitenkin tiedostettu disinformaation vaarat hyvinkin varhain koronakriisin alkaessa. Tästä verrattain tuoreen esimerkin tarjoilee konservatiivikristillinen verkkojulkaisu Seurakuntalainen, joka on päätynyt siihen, ettei professori (emeritus) Tapio Puolimatkalla ole jatkossa edellytyksiä toimia verkkojulkaisun blogistina. Syyksi kerrotaan Puolimatkan useat rokotekriittiset blogikirjoitukset, jotka ovat sisältäneet virheellisiä väittämiä.

Torstaina 9.9. julkaisemassaan blogissa Tapio Puolimatka viittaa teologian professori Douglas Farrown väitteisiin. Puolimatkan viittaamassa Farrown tekstissä esitettiin lähes pelkästään virheellisiä väitteitä, jotka ovat vastoin sitä laaja-alaista ja maailmanlaajuista lääketieteellistä tutkimusnäyttöä, mikä koronasta tiedetään. Blogin sisältämät väitteet vastustavat lähes kauttaaltaan viranomaisten ja lääketieteen ammattilaisten asiasta antamia tietoja, neuvoja ja toimintaohjeita.”, toteaa toimitus ratkaisua selventävässä kirjoituksessaan.

Seurakuntalainen: Seurakuntalainen kertoo, miksi Tapio Puolimatkan blogi poistettiin. 13.09.2021

Puolimatka on ollut tosiaankin Seurakuntalaisen yksi näkyvimmistä blogisteista, mikä on omiaan tekemään ratkaisusta hyvin silmiinpistävän. Julkaisu on myös antanut näkyvän tukensa Puolimatkalle hänen aiemmassa törmäyskurssissaan muun muassa akateemisen todellisuuden kanssa.

Ottamatta kantaa Puolimatkan tapaukseen, on pelkästään myönteinen seikka, että koronakorotuksiin liittyvälle disinformaatiolle näytetään sen ansaitsema paikka.

 

 

 

+11

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu