Tapaus Vornanen horjuttaa turvallisuutta ja luottamusta parlamentaariseen järjestelmään

Jos on peräänkuuluttanut vastuullista journalismia Suomen pääministerinä toiminutta Sanna Marinia (sd) koskien, osoittanee hyväksyntää sille havainnolle, että jopa juorulehti Seiska on löytänyt suoranaisen asiajournalismin tapaus Timo Vornasen (ps) uutisoinnissa. Marinia ei rikoksesta epäilty mutta mediat leimasivat ajojahdillaan Marinin ja hänen ystävänsä potentiaalisiksi rikollisiksi, täsmällisesti sanottuna huumausainerikollisiksi, joukossa jopa täysin yksityinen kansalainen.

Siinä missä mediatalot onnistuivat Marin -uutisoinnilla horjuttamaan kansalaisten luottamusta parlamentaariseen järjestelmään, perjantain 26.4. tapahtumat Helsingin yössä ovat jo itsessään omiaan tekemään saman. Hallituspuolue Perussuomalaisten tapauksessa mieleen nousevat myös entisen puheenjohtajan ja nykyisen eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon asevideot Youtubessa. Samoin viime kesänä paljastuivat puolueen nykyiseen puheenjohtajaan ja valtiovarainministeriin Riikka Purraan väitetysti yhdistyvät aseenkäyttöfantasiat. Ampumisesta fantasioi aikanaan myös Halla-aho.

Vaikka mediat eivät näitä ”samankaltaisuuksia” esiin nyt nosta, tuskin suomalaiset täysin muistittomia ovat.

Jussi Halla-ahon uusi aluevaltaus: YouTube-videot patruunoiden lataamisesta – ”Ainoa motivaationi on, että haluan ampua näillä aseilla” – Politiikka – Ilta-Sanomat

Riikka Purra näyttää kirjoittaneen uhkaavan aseviestinsä 2 päivää koulusurmien jälkeen (iltalehti.fi)

Koska Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi, on väistämätöntä, että yksi jos toinenkin on alun järkytyksestä selvittyään sen kysymyksen edessä, että minkälaiset ihmiset turvallisuudestamme oikein vastaavat? Tähän yhdistyy ikävällä tavalla poliisitoimen sisällä jopa päällystötasolla paljastuneet äärioikeistokytkökset. Myös turvallisuusala laajemmin on joutunut uskottavuuskriisiin.

Ei tämä tilanne vaikenemalla ja kaunistetulla parane, jos ei sitten ylettömällä värittämiselläkään.

Turvattomuuden tunteet tulevat väistämättä, vaikkakin viiveellä. Se on osa ihmisyyttä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu