Yhtäällä väläytetään sotaa rokotuksia vastaan ja toisaalla spekuloidaan 115 vuoden rokotusvauhdilla

Ei käy hallitusrintamaa kateeksi mitä tulee koronakriisin hoitoon. Aina on kaikki pielessä, mikäli oppositiota ja sitä tavalla tai toisella tukevia ulkoparlamentaarisia vaikuttajia on uskominen.

Tänään Iltalehti spekuloi lukijoidensa laskelmiin perustuen, että koronarokotukset tulisivat kestämään 11,5 vuodesta 115 vuoteen. Syntyi tuttu paheksuntateatteri, mihin Iltalehdellä ei tietystikään ollut osaa eikä arpaa, niin kuin ei koskaan aiemminkaan.

Toisaalla taas perussuomalainen kansanedustaja Ano Turtiainen on julistamassa sotaa, mikäli pakolla meinataan rokottaa. Vaan kun ei meinata pakolla rokottaa, vaikka yksittäinen kansanedustaja sellaista kenties ensimmäistä kertaa elämässään kuohuksissaan meni esittämäänkin.

Turtiaisen avautuminen löytyy US Puheenvuorosta. En linkitä.

Täytyy sanoa, että kaikki on suhteellista ja tässä mielessä Iltalehden spekulaatiot parhain päin ajatellen ajavat sentään oikean asian kirittämistä.

Mutta että oikein sodasta puhutaan.

 

vmlouek

Yksityishenkilö. Poliittinen kanta: yksityisasia. Puhelinnumero: salainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu