Nato-optio on Suomen suurin turvallisuuspoliittinen harhakuvitelma

Hyvät naiset ja herrat, kerron teille salaisuuden: Nato-optiota ei ole olemassakaan. Asioista jotain ymmärtäville se ei tietenkään ole minkään sortin yllätys ja onhan tätä varovasti yritetty saattaa suomalaisten tietoon jo jonkin aikaa, mutta suuri osa suomalaisista on vuosikausien jahnailulla ja hokemisella saatu uskomaan, että olisi olemassa jonkinlainen Nato-optio – mahdollisuus liittyä sotilasliittoon tarpeen tullessa. 

Todellisuudessa Nato-optiota ei ole olemassa. Me voimme liittyä sotilasliittoon vain hyvän sään vallitessa. Nato-jäsenyys ei ole mikään automaatti ja me emme ole minkään sortin erityisasemassa.  Suomen kannalta ainoa potentiaalinen merkittävä sotilaallinen uhka tulee Venäjältä ja on selvää, että jos vakavasti kiristyneessä tilanteessa – pahemmasta puhumattakaan – hakisimme jäsenyyttä, jokainen Nato-maa joutuisi miettimään, haluavatko he jäseneksi maan, jonka takia he voisivat joutua konfliktiin Venäjän kanssa.

Maat Norjasta Italiaan, Kanadasta Turkkiin, raskaasti varustautuvasta Puolasta Atlantin rannikon keskieurooppalaisiin vapaamatkustajiin joutuisivat miettimään, onko Suomen jäsenyys riskin arvoinen. Yksikin ei kaataisi jäsenyytemme. Tiukan paikan tullen maat voisivat myös kiristää meiltä myönnytyksiä, joita emme osaa ehkä nyt edes kuvitella. Kreikkalaiset saattaisivat vaikkapa muistutella eurokriisin ajoista. Käytännössä optiota ei siis ole, sillä yhdenkin parlamentin kielteinen kanta kaataisi hakemuksemme. Kaikki asioita oikeasti ymmärtävät tietävät sen.  

Nato-optiosta kuitenkin puhutaan ja sen olemassaolosta muistutetaan tämän tästä. Tuorein valheenylläpitotilaisuus järjestettiin vast´ikään Paasikivi-seuran toimesta. Paikalla oli muun muassa yhteistyöpuolue Keskustan presidenttiehdokas – viiden prosentin haamurajaa kohti pyrkivä Matti Vanhanen. Ilkka Kanerva oli tilaisuudessa verrannut Nato-optiota hihassa olevaan ässään. Melkoinen ässä, kun se on täysin pelikelvoton.

Mutta miksi ihmeessä Nato-optiosta puhutaan?  Syitä on itse asiassa monia.

Ensinnäkin meillä on aitoa turvallisuuspoliittista naivismia ja sinisilmäisyyttä, jossa ei ymmärretä realiteetteja. Oman puolueeni presidenttiehdokas vaikuttaa kuuluvan tähän kaartiin, jota meillä on hämmästyttävän paljon ottaen huomioon sen, että maamme maantieteellisen aseman, sotilaallisten näkökulmien ja historian luulisi opettaneen tälle kansalle hiukan reaalipolitiikkaa. Jos maailman hahmottaminen perustuu  reaalipoliittisen ymmärtämättömyyden, idealismin, denialismin ja fatalistisen pasifismin vaihtelevalle yhdistelmälle, voi Nato-optio-keskustelun antaa jatkua. Katsontakannasta riippuen välillä voi toppuutella Nato-intoilijoita tai uskotella, ettei huolta ole, mutta kun maailmankuva joko perustuu epärealistisiin kuvitelmiin Naton halusta ottaa meidät jäseneksi tai ruusuisiin kuvitelmiin maailmasta, jossa sotilaallinen varautuminen on historiaa, lopputulemana on kylmän sodan jälkeisen jahnailupolitiikan aktiivisempi tai passiivisempi tukeminen.

Toiseksi on selvää, että Nato-optio-puheet tukevat Venäjän intressejä. Venäjälle ainoa keskeinen kysymys on se, että olemmeko me Naton jäsen vai emme. Heillä on myös option lunastamisen teoreettisen mahdollisuuden mitätöintiin vuorokaudessa-parissa riittävä sotilaallinen valmius, minkä olemme nähneet Ukrainassa ja Georgiassa. Itse asiassa kyseiset esimerkit ovat aivan yliampuvia. Vain uskottava konfliktin riski riittäisi, sillä vain yhden Nato-maan kielteinen kanta riittäisi. Venäjälle tilanne on sitä edellisempi, mitä vahvempi se on suhteessa meihin. Sotilasliiton jäsenyys veisi maalta tosiasiallsiesti mahdollisuuden käyttää sotilaallisia keinoja, tai niiden uhkaa meitä vastaan. Toisin sanoen Nato-jäsenyys rajoittaisi Venäjän toimintamahdollisuuksia ja onhan maa doktriineissaankin toistuvasti tuonut esille sen, että lähiulkomailla Venäjän on pyrittävä saavuttamaan sotilaallisesti ylivertainen asema. Nato-jäsenyytemme ei lisää millään tavalla Venäjään kohdistuvaa sotilaallista uhkaa, vaan nimenomaan vähentäisi Venäjän toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa suhteessa meihin. 

Tästä seuraa se, että Venäjän intressien mukainen Nato-optiosta puhuminen on poliittisesti korrekti tapa näytellä hiukan länsimielistä – sillä kysehän ei ole avoimen kielteisestä Nato-kannasta – samalla kun tosiasiassa ajetaan politiikkaa, joka palvelee vankasti Kremlin etuja. Yhteistyöpuolue Keskustan poliitikkoja onkin päässyt oikein hyväpalkkaisiin virkoihin itänaapurimme suunnalla. Sattumaa vaiko ei, mutta kyllä makoisimpien palkintokarkkien ja ajetun politiikan välillä näyttäisi olevan yhteys. Keskustalaisilla on pitkät perinteet siitä, että jo poliittisen uran lakipisteen vaiheilla aletaan laatia suunnitelmia sen varalle, kun kansansuosio ei enää kanna. Hyvät suhteet Tehtaankadun väkeen auttavat kummasti. 

Lisäksi Nato-optio on tehokas tapa vastustaa sotilasliiton jäsenyyttä kuitenkaan tekemättä siitä liian isoa numeroa. Suomalaiset eivät – ja monelta osin ihan hyvistä syistä niin perusta sotilasliitoista. Edellisestä kerrasta jäi kauniisti sanoen paha maku suuhun ja näihin päiviinkin jatkuva denialistinen asennoituminen natsien kanssa tehtyyn sotilasliittoon. Kun tähän yhdistää amerikkalaisvastaisuuden ja vahvan Kremliä ymmärtämään ja parhain päin selittämään pyrkivän pohjavireen, on Nato-vastaisuudelle vahva tilaus. Avoin Nato-vastaisuus on oma lukunsa, mutta tosiasiallsiesti optiopolitiikalla voivat myös länsimielisten puolueiden edustajat ajaa Naton vastaista linjaa vaikuttamalla kuitenkin tekevän jotain ihan muuta.   

Erityisen ikäväksi tilanteen tekee kuitenkin se, että tällainen toiminta haittaa realiteettien ymmärtämistä. Jos me emme liity sotilasliittoon, meidän on varauduttava siihen, että olemme todellakin yksin. Nato-optioajattelu luo monille valheellista turvallisuudentunnetta ja välttelemme vastaamasta todella kysymykseen siitä, että haluammeko olla yksin Venäjän lähiulkomaana, vai emme. EU-jäsenyys tuo toki turvaa, mutta mikään sotilaallinen selkänoja se ei ole. Valitettavasti näyttää kuitenkin sille, että jatkamme yhä vanhalla perinteisellä linjalla: hyvän sään aikaan me ajattelemme, ettei tarvetta sotilasliiton jäsenyydelle ole ja tilanteen kiristyessä olemme hiljaa toivoen parasta jäsenyyden mahdollisuuden etääntyessä. Nato-optio ei ole enää – jos se on edes koskaan ollut – mikään ässä hihassamme pelattavaksi tilanteessa, jossa Kreml käyttäytyy ikävästi, vaan siitä on tullut rasite ja asemaamme heikentävä hokemalla todeksi hoettu poliittinen harhautuskeino. 

 

 

 

—————————————–

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

0
vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu