Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Blogisti, oletko aluevaltuutettu tai kuntapoliitikko? Saat asiasta merkinnän profiiliisi tekemällä ilmoituksen ylläpidolle: Ota yhteyttä

Anna Kontula on oikeassa- Venäjä ei ole hyökkäämässä lähiaikoina yhtään minnekään

Tervehdys toverit!

Edellisistä Kitinöistä on jo tovi aikaa ja paljon on vettä Kajaaninjoessa virrannut, joten hampaankoloon on ehtinyt kertyä kaikenlaista. Mutta koskapa ajankohtainen aihe suorastaan hyppäsi silmille, on aloitettava siitä.

Tänään lueskelin aamusella Findlandskaja Pravdaa, jossa kansanedustaja Anna Kontula vastusti pontevasti Suomen tulevaa Nato-jäsenyyttä. Olihan sitä lukiessa vuoroin pidäteltävä naurua ja vuoroin itkua, mutta sitten pääsin kohtaan, jossa Kontulan raudanluja turvallisuuspoliittinen osaaminen kirkastui kristallinkirkkaaksi lausahdukseksi:

 ”Tiedetään, että Ukrainan jälkeen Venäjä ei ole lähiaikoina hyökkäämässä yhtään mihinkään”

Minä tällaisena turvallisuuspolitiikkaa työn ja vapaa-ajan merkeissä harrastavana amatöörinä olin hetken äimän käkenä – kuinka Kontula voi noin sanoa! Mutta sitten minä ymmärsin.

Vuosina 1979 – 1989 Venäjä soti Afganistanissa syyllistyen sotarikoksiin. Tätä seurasi sosialistisen diktatuurin romahdus ja kammottava krapula. Sitten Moskovaa ei sodituttanut.

Tilaisuus teki varkaan ja Moskovan alamaisten keskuudessa liikehdittiin Kaukasuksella. Kun hienovaraisempi toiminta ja väkivalta eivät riittäneet, käytiin ensimmäinen Tšetšenian sota  vuosina 1994 – 1997. Edelleen neuvostokrapulaa potenut punatähtitunnusten alla taistellut armeija sai selkäänsä, joskin ehti siinä sivussa syyllistymään koko joukkoon sotarikoksia ja julmuuksia. Sitten Moskovaa ei taas sodituttanut.

Kaukasuksen hankaluudet eivät kuitenkaan estäneet venäläisiä vapaaehtoisia tukemasta serbinationalistien sotarikoksia Balkanilla eikä Moldovaan kuuluvan Transnistrian miehitystäkään. Vuosikymmenen lopulla Moskova asettui luonnollisestikin Serbian tueksi serbien puhdistellessa Kosovoa onnistuen tällä kertaa ns. polttamaan hihat niin kutsutulta Länneltä. Mutta hiukan humanitaarisia pommituksia ja köyhdytettyä uraania myöhemmin Serbia ymmärsi yskän ja vetäytyi Kosovosta.

Moskovan yritykset leikkiä liberaalia demokratiaa ja markkinataloutta kaatuivat korruptioon, kleptokratiaan ja silovikeihin. Tämän tuhon perusta laskettiin jo 1990-luvulla ja tilanne oli Anna Politkovskajan ja muiden itseäni fiksumpien ihmisten mielissä selvä jo 2000-luvun alussa.

Vuosikymmenen lopulla presidentiksi nostettu Vladimir Putin nousi maineeseen, kun vielä pääministerinä ollessaan tämä käynnisti toinen Tšetšenian sodan. Intensiivistä sotaa käytiin 1999 – 2000 ja laaja sissisota jatkui vuoteen 2004 hiipuen sittemmin. Sitten Venäjä ei taaskaan sotinut. Jossain välissä Moskova oli sijoittanut ̶m̶i̶e̶h̶i̶t̶y̶s̶j̶o̶u̶k̶k̶o̶j̶a̶ ̶ rauhanturvaajia Georgiaan kuuluvaan Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan. Syystä eli toisesta Kaukasuksen järjen jättiläinen, Georgian presidentti M. Saakashvili päätti elokuussa 2008 kokeilla onneaan ja georgialaiset lähtivät vapauttamaan Venäjän miehittämiä alueita. Vaikka riemu loppui lyhyeen, Moskova pääsi taas sotimaan. ̶P̶u̶n̶a̶-̶a̶r̶m̶e̶i̶j̶a̶ – anteeksi Venäjän armeija oli edelleen neuvostokrapulassa, mutta holtiton ylivoima ja georgialaisten tupeltaminen saattelivat lyhyen sodan Moskovan voittoon sinetöiden Abhasian ja Etelä-Ossetian tilanteen. Sitten Venäjä ei enää hetkeen sotinut, vaan keskittyi toden teolla asevarusteluun ja sotavoiman vahvistamiseen, sillä asevoimien tosiasiallinen jälkeenjääneisyys oli ilmeistä. Öljyrahaa myös riitti.

Kun asevoimiin ja kleptokraattien taskuihin oli kaadettu miljardi poikineen, tuli tilaisuus ja teki Kremlistä varkaan. Vallan vaihduttua Kiovassa Moskova provosoitui masinoiden sodan Itä-Ukrainaan ja miehittäen Krimin alkuvuonna 2014. Itä-Ukrainassa Venäjän asevoimat pääsivätkin näyttämään vähän vähemmän krapulaista suorittamista, kun vapaaehtoiset, lomalaiset, ”vapaaehtoiset” ja ukrainalaiset maanpetturit taistelivat Kiovan joukkoja vastaan alkaen saada selkäänsä pahemman kerran. Seurasi intensiivisempää sotimista 2014 – 2015 ja sen jälkeen matalan intensiteetin sotaa sekä asevoimien miljardivarustelua aina helmikuuhun 2022 saakka, jolloin Venäjä aloitti entistä laajemmat sotatoimet, joita ryyditettiin sotarikoksilla ja kansanmurhalla – tutuilla keinoilla siis. Krimin valloituksen hybriksessä Moskova lähti Syyriaan pelastamaan Assadin diktatuuria ja vuodesta 2015 alkaen kyytiä ovat saaneet niin sairaalat ja koulut kuin leipomot ja jihadistitkin. Tällainen on siis Moskovan valtakunnan lähihistoria mitä sotimiseen tulee.

Summa summarum:

1979 – 1989 Venäjä sotii ja sotarikostelee Afganistanissa. Johtajana Gorba ja häntä ennen seniilien sarja.

1992               venäläiset joukot taistelevat Transnistriassa Moldovaa vastaan tuettuaan sitä ennen separatisteja. Venäläismiehitys jatkuu tänäkin päivänä.

1992 – 1993:  venäläiset aseistavat ja tukevat abhaasi- ja osseettiseparatisteja sodassa Georgiaa vastaan. Venäläiset jäävät ̶m̶i̶e̶h̶i̶t̶t̶ä̶m̶ä̶ä̶n̶ ̶ turvaamaan rauhaa.

1994 – 1997 Venäjä sotii ja sotarikostelee Tšetšeniassa. Johtajana Jeltsin.

1999 – 2004 Venäjä sotii ja sotarikostelee Tšetšeniassa. Johtajana Putin.

2004  – 2009: matalan intensiteetin sotaa Tšetšeniassa.

2008 Venäjä sotii Georgiassa ja tosiasiallisesti valloittaa Abhasian ja Etelä-Ossetian.

2014 Venäjä miehittää ja sittemmin aneksoi Krimin.

2014 – 2015 Venäjä syöksee Itä-Ukrainan sotaan ja federaation joukot hyökkäävät avoimesti Itä-Ukrainaan. Venäjä perustaa Itä-Ukrainaan kaksi mielikuvitustasavaltaa.

2015- Venäjä osallistuu sotaan Syyriassa. Sota jatkuu edelleen tunnetuin keinoin.

2015- 2022: matalan intensiteetin sota Ukrainan ja Venäjän välillä.

2022- : Venäjä aloittaa täysmittaisen hyökkäyksen.

Tällaisen historian pohjalta Anna Kontula toteaa: [lihavoidut kohdat Helsingin Sanomien toimituksen]:

”Putin on seitsemänkymppinen jäbä, ja biologian perusfaktat antavat olettaa, että hän ei ole enää pitkään sellainen tekijä, joka vaikuttaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan millään tavalla.”

Siksi Kontulan mielestä argumentaatio Putinin henkilön kautta ei ole pätevä vaan skenaarioita pitäisi pohtia Venäjän kautta.

”Tiedetään, että Ukrainan jälkeen Venäjä ei ole lähiaikoina hyökkäämässä yhtään mihinkään.”

Tiedetäänkö?

”En ole tavannut yhtään asiantuntijaa, joka olisi sanonut, että meillä olisi akuuttia hyökkäämisen uhkaa.”

Tavallaan ymmärrän Anna Kontulan päätelmän, mutta katsoakseni se on perinjuurin nurinkurinen. Juuri siksi, että Venäjä on ollut lähes jatkuvassa sodassa naapureidensa kanssa yli neljänkymmenen vuoden ajan Suomen paikka on Natossa.

Moskova miehittää laittomasti alueita kolmessa maassa ja vuosikymmenestä toiseen Kreml on osoittanut piittaamattomuutta sodankäynnin lakeja kohtaan.  Nyt Putin on aloittanut suurimman sodan Euroopassa sitten toisen maailmansodan aiheuttaen valtavat materiaaliset tuhot samalla kun viisinumeroinen määrä ihmisiä on menettänyt diktaattorin takia henkensä ja miljoonat kotinsa. Kyse ei ole Putinista, vaan siitä, että näin Venäjä sotii ja toimii.

Johtopäätös on ilmeinen. Suomen paikka on Natossa, sillä vaikka on historian perusteella selvää, että uuden sodan riski juuri nyt on pieni, niin sotaa voidaan pitää erittäin todennäköisenä keskipitkällä aikavälillä, jos Ukraina ei voita tavalla, joka johtaa Moskovan valtakunnan läpikotaiseen uudistumiseen. Koska ei ole nähtävissä muutosta, jossa Venäjä ja venäläiset tekisivät pesäeron imperialistiseen historiaansa ja Stalin sekä Putin sysättäisiin historian häpeälliseen romukoppaan Hitlerin ja kumppaneiden kanssa, on meidän varauduttava siihen, että Venäjä tulee aloittamaan ennemmin tai myöhemmin uuden sodan, jos se vain suinkin uskoo voivansa väkivallalla saavuttaa haluamansa.

Venäjä ei totta tosiaan ole lähiaikoinen hyökkäämässä yhtään minnekään, koska se on jumissa verisessä sodassa Ukrainassa. Mutta jos se sille sallitaan, Moskova kyllä varustautuu uuteen sotaan sitten myöhemmin. Siinä vaiheessa meidän turvallisuusratkaisuiden on oltava sellaisia, että sodan hinta on niin korkea, ettei Moskovan kannata edes harkita. Vain puolustusliitto Naton jäsenenä se toteutuu.

Lisäksi on ymmärrettävä se, että koko hyökkäys Ukrainaan ja sodan eskaloiminen oli järjetöntä ja tuhoisaa, eikä perusteltavissa ei-imperialistisilla selityksillä. Sellainen meidän naapurimme on. Imperialistinen väkivaltakunta, jolle järjetön ja tuhoisa sota on keino ajaa poliittisia päämääriä ja Putinin ympärillä pörräävän klikin ummehtuneita ambitioita. Luotapa siinä sitten tulevaisuuten.

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.

 

 

 

 

 

 

+39
vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (38)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. tapani-lahnakoski

    Jassoo, Venäjähän yrittää kovasti hyökätä koko ajan. Kommunisti Kontula ei ole ole vieläkään huomannut, että Neuvostoliitto on romahtanut. Taitaa Leivokin olla samassa uskossa.

    +1

    Ilmoita asiaton viesti

    • Juha Hytönen
      Juha Hytönen #3656252
      Vastaus kommenttiin: #3656238

      Luitko nyt ihan tarkasti, mitä blogisti kirjoitti? Nimittäin Leivo käy varsin osuvasti läpi imperialistisen roistovaltio Neuvostoliiton/Venäjän sodankäyntihistorian 40 vuoden ajalta ja tulee johtopäätökseen Nato-jäsenyyden tarpeesta.

      +11

      Ilmoita asiaton viesti

          • MikaLamminp
            Vastaus kommenttiin: #3656265

            Minäkin olen joskus huvitellut otsikoilla jotka saavat lukijat raivon partaalle ja paljastanut jutun jujun vasta viimeisessä lauseessa.

            0

            Ilmoita asiaton viesti

          • MattiVillikari1
            Matti Villikari #3656811
            Vastaus kommenttiin: #3656265

            Osaatko sanoa miksi vasemmistoliiton kansanedustajat eivät pidä Naton jäsenyyttä Suomelle tarpeellisena?

            Perusteena pidetään sitä, että 5.artila tuo Suomelle sitoumuksen auttaa muita jäseniä. Jos se tarkoittaa (Kontulan mukaan) ettei Venäjä hyökkää lähiaikoina minnekään, niin mikä valtio olisi se, joka hyökkää Natomaan kimppuun ja minne?

            Jos sitten lähiajan kuluttua, Venäjä kuitenkin hyökkäisi, niin mikä olisi todennäköinen kohde. Sitä 5.artiklaa pitää peilata todennäköisyyden perusteella. Oma käsitykseni on se, että Venäjän kohde olisi rajanaapuri ja niistäkin kärkisijoilla ovat Baltian maat.

            Jos kohteena on EU:n jäsenmaa, (emmekä olisi natossa) voisiko Suomi vaan sanoa, ettei se Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 merkitse yhtään mitään kun Erkki Tuomioja sai siihen sellaisen lausuman ettei se sido Suomea, vai miten se nyt meni?

            Jos sinulla on jäsenenä suhteita puolueenne kansanedustajiin, voisit kysylle heiltä tuota 42.7 artiklan sitovuutta suhteessa Naton artikla 5.

            0

            Ilmoita asiaton viesti

  2. PekkaNrnen
    Pekka Näränen #3656254

    Hienoa että Veli-Pekka Leivo on tullut takaisin Puheenvuoroon! Muuten, harvalta kokoomuslaiseltakaan saa lukea yhtä terävää Venäjän hallinnon kritiikkiä kuin vasemmistoliittolaiselta Veli-Pekka Leivolta.

    +14

    Ilmoita asiaton viesti

  3. TeppoSyvril

    Jep. Siksi Suomen pitää nyt liittyä Natoon.

    +3

    Ilmoita asiaton viesti

  4. MikaRiik
    Mika Riikonen #3656289

    Argumentit vaihtuvat tai uusia pitää keksiä! Kontulan perustelu on varsin selvä sepitys, jolla yritetään tukea omaa kantaa. Ei siis siten, että perustelu tuottaisi kannanoton, vaan toisinpäin.

    Vielä alkuvuodesta 1340 km oli peruste pysyä poissa Natosta – nyt se on samoille henkilöille peruste liittyä Natoon.

    0

    Ilmoita asiaton viesti

  5. Marko Suutari
    Marko Suutari #3656295

    Venäjä ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään maahan eikä tehnyt sotarikoksia eikä tappanut siviilejä, Venäjä on demokraattinen työläistenparatiisi. Kuu on juustoa ja Aku Ankka asuu pikkumetsässä.

    Eli tottahan se on että Venäjä on tehnyt juuri niinkuin tässä blogissa kerrotaan. Tekee hirmuisia asioita, mikään ei ole muuttunut imperialistisessa Venäjässä.

    +7

    Ilmoita asiaton viesti

  6. hrautomaki

    Tietenkin Venäjä hyökkää lähiaikoina itä-Ukrainassa, josta se aikoo lohkoa venäjänkieliset alueet hallintaansa.

    0

    Ilmoita asiaton viesti

  7. andreas
    Andreas Pyy #3656312

    Kannattaa muistaa, että NATO:oon liittyessä Suomi myös tukee imperialistista roistovaltioita, eli Yhdysvaltoja, joka on syyllistynyt kaikkiin niihin rikoksiin kuin Putinin Venäjäkin, mutta moninkertaisesti laajemmalla mittakaavalla. NATO:n jäseninä on myös valtioita, jotka eivät ole millään määritelmällä mitään todellisia demokratioita, kuten sen johtajamaan lisäksi Puola, Unkari ja Turkki, mitkä ovat kaikki totalitaarisia ja ihmisoikeuksia polkevia valtioita sekä NATO:n riippakiviä.
    https://en.wikipedia.org/wiki/United_States_involvement_in_regime_change

    0

    Ilmoita asiaton viesti

    • vpleivo
      Veli-Pekka Leivo #3656339 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #3656312

      Tulihan sieltä ensimmäinen entäsitkuilija ja maalinsiirtelijä. Tuo mitä sanot on aivan yhdentekevää tässä yhteydessä. Sen lisäksi toki suurelta osalta ihan potaskaa.

      +17

      Ilmoita asiaton viesti

    • Asko Rantala
      Asko Rantala #3657216
      Vastaus kommenttiin: #3656312

      Näillä käräjillä on nyt syytettynä… tai epäiltynä sotarikoksista ja sodan aloittamisesta Putin ja hänen rosvojoukkonsa. Viedään nyt nämä käräjät loppuun ja tuomitaan tämä rosvojoukko.

      – Sitten seuraavat käräjät noita muita mainittuja roistoja vastaan. Heidän rikoksensa eivät lievitä Putinin tuomitsemista.

      0

      Ilmoita asiaton viesti

    • MattiVillikari1
      Matti Villikari #3657299
      Vastaus kommenttiin: #3656312

      Andreas Pyy ei ilmeisesti ole lukenut, tai ainakaan ole ymmärtänyt mihin Naton jäsenyys velvoittaa. Olisi yhtä typerää väittää että Suomi YK:n jäsenenä hyväksyisi muiden jäsenten sananvapauden ja ihmisoikeusrikkomukset. Tyhmä ajatus, eikö vain Andreas?

      0

      Ilmoita asiaton viesti

  8. JukkaKarasti
    Jukka Karasti #3656344

    Määrittele lähiaika?.

    0

    Ilmoita asiaton viesti

  9. MattiJuhani
    Matti Loikkanen #3656416

    Terve toveri! Mistä Kontula niin varmasti tietää mitä
    Putinin päässä liikkuu?

    0

    Ilmoita asiaton viesti

    • MarkkuJrvinen1
      Vastaus kommenttiin: #3656416

      Kyseessä on kommunistien käyttämästä menetelmästä. Tämä tällainen retoriikka puree juuri niihin, joille viesti on tarkoitettukin. Lisäksi ”toivotaan, toivotaan” porukka alkaa ajatella samoin.
      Hän käyttää sanaa ”tiedetään”, tarkoittamaan sitä, kuin suurikin joukko olisi tätä mieltä. Asiantuntijat ilman muuta. Ehkäpä jopa eurooppalaiset poliitikot.
      Joukko, joka on vain Kontulan aivoituksissa. Aate on syönyt naisen ajattelukyvyn.
      Kontulan anti maailman tieteelle ja seksielämälle on se, että Kontula on tehnyt Treen yliopistossa väitöskirjan nimeltä Punainen eksodus. Tämä yli 300-sivuinen kirjan kerrotaan olevan perustutkimus seksityöstä Suomessa.

      0

      Ilmoita asiaton viesti

      • MattiJuhani
        Matti Loikkanen #3657236
        Vastaus kommenttiin: #3656784

        Hyödylliset idiootit on aika hyvä kuvaus tästä porukasta! (Ei Lenin tyhmä ollut.)
        Martti J Karin luennossa oli kuvakin näistä idiooteista, Tuomioja oli kuvassa päällimmäisenä. Kohta saamme lopullisesti paiskata tämän porukan historian roskakoriin.

        +1

        Ilmoita asiaton viesti

  10. MarttiHaverinen

    Voi olla että Putinille tulee vielä kiire hyökätä Valkovenäjän kimppuun. Sotasuunnitelmat Ukrainassa sisälsivät Valkovenäläisten hyökkäyksen ja vahvan panoksen, mutta aikomukseksi jäi. Valkovenäläiset sotilaat kieltäytyivät ja komentajakin loikkasi länteen. Enteilee sitä, että Lukasenkon aika maansa johdossa tulee olemaan vaakalaudalla ja Putin haluaa tietenkin puuttua vallanvaihtoprosessiin, oli resursseja tai ei.

    +5

    Ilmoita asiaton viesti

  11. Jari Rusanen
    Jari Rusanen #3656528

    Erinomainen blogi. Panee mm. pohtimaan, onko Venäjän/Neuvostoliiton jatkuva aggressio johtunut a) kommunismista, b) maan kulloisestakin johtajasta vai c) sikäläisestä kansanluonteesta.

    A-vaihtoehtoa vastaan sotii ainakin se, että itänaapurimme aggressiivisuus on pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt kommunsimin siellä kaaduttua. Kommunsimin levittämispyrkimyksellä naapurimme toimia ei siis voida selittää, vaikka juuri sillä se monet vuosikymmenet selitettiin.

    B-vaihteohtoa eli johtajasta johtuvaa aggressiivisuutta vastaan sotii ainakin se, että maa on hyökkäiillyt sinne tänne niin monen johtajan aikana. Vaikka Putin ja Stalin ovat toki omassa luokassaan, muutkaan eivät ole olleet mitään pulmusia. Gorba ehkä muita lähempänä, mutta hänhän ei venäläisille kelvannutkaan.

    C-vaihtoehto eli kansanluonne jää siis ehkä tärkeimmäksi selittäjäksi. Venäläiset tuntuvat olevan kansa, joka hurraa sitä enemmän, mitä törkeämpää politiikkaa sen johtajat harrastavat. Esittävät kyllä, että Venäjä ei ole Putin, mutta silti häntä äänestävät. Eivät ota mistään vastuuta, vaan antavat kulloisenkin johtajan tehdä mitä lystäävät. Missä tahansa muussa maassa Putinin kaltainen johtaja olisi jo likvidoitu – tai aloitettu vallankumous.

    +4

    Ilmoita asiaton viesti

    • MikaLamminp
      Vastaus kommenttiin: #3656528

      Venäläinen runoilija ja filologi Olga Sedakova sanoo kirjassaan Veštšestvo tšelovetšnosti (Ihmisyyden aine, 2019), että Krimin kaappaaminen vei häneltä viimeisetkin illuusiot. Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä saattoi ajatella, että Venäjän kansa ja valta ovat vastakkaisia. Nyt vallitsee täysi pimeys: on paljastunut, että valta ja kansa ovat militaristisessa hysteriassa yhtä. Stalinia ihailee 80 prosenttia venäläisistä. Miettikääpä miltä kuulostaisi jos 80 % saksalaisista olisi sitä mieltä että pohjimmiltaan Hitler oli hyvä jätkä.

      Saksassa ulospääsyä natsismin shokista etsittiin oman syyllisyyden tunteesta. Venäjällä taas ei ole syntynyt oman syyllisyyden teemaa lähimenneisyyden käsittelyssä. Neuvostoliiton romahduksen syitä ei koskaan kerrottu kansalle, mikä jätti tilaa tulehtuneelle populismille. Jos aikoinaan olisi hyväksytty valtiollinen päätös ja arvio maan menneisyydestä, kollektiivinen tajunta olisi ehkä kirkastunut.

      Valheesta on tullut tärkein Venäjän valtiota ja yhteiskuntaa yhdistävä tekijä. Voima sanelee, mikä on ”totuus” (pravda – toden totta, venäläisillä oli otsaa laittaa Neuvostoliiton ykköslehdelle näin pateettinen nimi), ja kansa uskoo innoissaan. Kaikki tietävät, mikä on totuus Litvinenkon murhasta, Skripalien murhayrityksestä ja malesialaisen MH17:n pudottamisesta, mutta venäläiset toistelevat valtiollisten tiedotusvälineitten hämärtämisversioita.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/illuusioiden-loppu/

      +1

      Ilmoita asiaton viesti

    • ollivaisala
      Vastaus kommenttiin: #3656528

      Aika masentava johtopäätös. Ehkä ei kuitenkaan välttämättä jouduta siihen rasistiseen johtopäätökseen, että valehtelu, öykkäröinti ja väkivaltaisuus ovat venäläisten geneettisiä ominaispiirteitä (jos moista väitettäisiin, kukaties tulisi tuomio kiihottamisesta). Röyhkeyshän on suurvalloille yleensäkin ominaista, ja alemmuuskompleksista kärsivässä suurvallassa se saa erityisen pahanlaatuisia muotoja.

      Ja vaikka Putinin kaltainen johtaja on outo lintu nyky-Euroopassa, kyllä yhtä häijyjä on pysynyt pitkään vallassa monessa muussa ei-vapaassa, ei-kansanvaltaisessa maassa, joissa kuitenkin asuu suuri(n) osa maailman väestöstä.

      0

      Ilmoita asiaton viesti

      • Jari Rusanen
        Jari Rusanen #3656833
        Vastaus kommenttiin: #3656608

        Hieman provokatiivinen kehäpäätelmäni johti siis kansanluonteeseen Venäjän hyökkäilyhistorian tärkeänä selittäjänä. Kuten Mika Lamminpääkin tuossa ansiokkaasti siteeraa ja pohtii, käsitys on laajempikin. Vaikka venäläisyydellä voidaan jotain ilmiöitä selittääkin, se ei saa johtaa ryssänvihaan. Se puolestaan on vältettävissä tosiasioiden tunnustamisella, hyssyttelyn välttämisellä sekä median itsekritiikillä. Valtoimeksi pääsevän ryssänvihatien päästä voivat löytyä uudet Summat, Kollaat ja Taipaleenjoet.

        Suomessa on ilman rasismiakin nähtävä nykyvenäläisten laajasti harrastaman käsienpesupolittikan taakse ja lakattava toistamasta mantraa, että vain Putin yksin on syyllinen kaikkeen. Hänhän ei olisi edes vallassa Ilman venäläisten laajaa tukea.

        0

        Ilmoita asiaton viesti

          • Jari Rusanen
            Jari Rusanen #3657150
            Vastaus kommenttiin: #3656993

            Siinäpä se. Tunnen itsekin monta venäläisiä, joita ei millään uskoisi Putinin kannattajiksi. Näiden vähemmmistövenäläisten kunnollisuus kuitenkin hämää, sillä venäläisten enemmistö on iso osasyyllinen Putinin valtaannousuun ja siellä pysymiseen.

            0

            Ilmoita asiaton viesti

  12. jgagarin56
    Juha Kuikka #3656636

    Loistava analyysi! Lähetä tämä suoraan myös puolutoverillesi Kontulalle perehdyttäväksi.

    Eihän Venäjä ”lähiaikoina” Ukrainan jälkeen (todennäköisesti) ole hyökkäämässä, mutta kyse on vain aikaperspektiivistä. Mikä on se ”lähiaika”. Tuskinpa Kontulakaan on ”Kremlin nainen”, joten hänkin saattaisi olla aivan tyytyäinen Suomen nykyiseen asemaan, jos Suomi olisi joskus vuosikymmeniä sitten liittynyt puolustusliittoon. Jos Venäjä ei ”lähiaikoina” tule hyökkäämään, niin sitä suuremmalla syyllä juuri nyt on se tuhannen taalan paikka liittyä Natoon suoraan paraatiovesta.

    +3

    Ilmoita asiaton viesti

  13. MattiVillikari1
    Matti Villikari #3656792

    Erinomainen analyysi ja perustelu Kontulan väitteelle ” Venäjä ei ole hyökkäämässä lähiaikoina yhtään minnekään”. Hmm, siis lähiaikoina.

    Jos Suomi pääsee Naton jäseneksi myös lähiaikoina, niin uhkailut Venäjän ”vasta-askelista” jäsenyyden käsittelyaikana eivät Kontulan mukaan pidä paikkaansa. Kun Kontula vielä sanoo tietävänsä tämän, se on erinomainen uutinen. Kontula kumoaa vasemmiston pääargumentin.

    +2

    Ilmoita asiaton viesti

    • MikaLamminp
      Vastaus kommenttiin: #3656792

      Facebookissa näin hyvän päivityksen pitkän linjan venäjän tuntija Aimo Ruususelta, jonka keskeinen viesti on, ettei hänkään voi tietää nykyisistä tapahtumista yhtään mitään varmaa. Hän oli kirjoittanut Anna Kontulalle sähköpostissaan näin: ”Helsingin Sanomien jutun mukaan olet sanonut Venäjään liittyen mm. näin: ”Tiedetään, että Ukrainan jälkeen Venäjä ei ole lähiaikoina hyökkäämässä yhtään mihinkään.”
      Jo tuo ensimmäinen sana sai niskakarvat pystyyn ja herätyskellon soimaan. Miten joku voi sanoa Venäjästä, että ”tiedetään”?
      Itse olen ollut itänaapurin kanssa tekemisissä vuodesta 1971, muun muassa ollut Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana Moskovassa 1986-1988 ja vuodesta 2000 puolittain olen asunut Pietarissa, enkä ikipäivänä päästäisi suustani, että tiedän jotakin Venäjästä. Nytkään en esimerkiksi tiedä, onko Venäjällä jokin rooli Moldovan räjähdyksissä.
      Tietämisen julistaminen on amatöörimäistä viisastelua. Me emme voi tietää, mitä Venäjän nykyinen johto tekee seuraavaksi. Seuraavasta johdosta puhumattakaan. Sen ”tiedon” varaan me emme voi rakentaa yhtään mitään.
      Monesti olen ihmetellyt, jo monia vuosia ennen näitä nykyisiä sotatilanteita, miksi Venäjää kantapään ja perslihasten kautta tuntevia vasemmistoliittolaisia ei omassa porukassa pidetä oikein minään. En tarkoita vain itseäni vaan esimerkiksi Lehtosen Pekkaa, edeltäjääni ja seuraajaani Moskovassa, jonka juuri ilmestynyt kirja Venäjästä avaa paljon myös nykyisyyden ymmärtämiseen. Meitä on muitakin, jotka olemme asuneet ja muuten tunnemme naapurin. Meitä, jotka joka kerta hätkähtävät, esimerkiksi, kun tajuavat, että jossakin facebookissa joku joka ei edes osaa venäjää eikä ole maassa juurikaan liikkunut kuitenkin tekeytyy asian tuntijaksi.
      Haloo! Jos kyseessä on mikä tahansa osaaminen, pitää varmistaa että asiantuntijaksi tekeytyvä todella on sellainen. Mielipiteitä voi esittää kuka tahansa, mutta se ei ole puolen sentin arvoista.
      Tapani esittää asia on ehkä hieman kärkevä, mutta ymmärtänet, että asiakin on aika vakava. Meillä on niin tärkeä ja suuri ja epävarma naapuri, että ei siihen liittyen kannattaisi heittää ihan mitä tahansa.”

      +1

      Ilmoita asiaton viesti

  14. janikorhonen
    Jani Korhonen #3657467

    Juurikin noin! Ironiseen sävyyn voisi tiivistää, että tosiaan, Kontula on oikeassa siinä, että Venäjä ei vähään(!) aikaan Ukrainan jälkeen ole hyökkäämässä mihinkään, mutta juuri se on syy liittyä NATOon ja nopeasti. Tuo vähä aika on se, jona voimme NATOon päästä. Kun Venäjä taas on hyökkäämässä johonkin, niin sillä todennäköisesti on voimaa estää Suomen natojäsenyys.

    0

    Ilmoita asiaton viesti