NATO-Suomen Venäjä-linja: ei ryhtiä, ei rotia

Suomen päätös liittyä puolustusliitto Natoon on parasta mitä maallemme on hetkeen tapahtunut. Turvallisuuspoliittisesti ratkaisu on parantanut asemaamme ja viimein olemme tilanteessa, jossa tiukan  paikan tullen emme olisi yksin. Moskovan väkivaltakunnan naapurissa on varauduttava pahimpaan ja Venäjän viime vuonna valloitussodaksi laajentama sota Ukrainaa vastaan on osoittanut, että pahin on edelleen yhtä pahaa kuin vuosikymmeniä sitten. Sotarikokset, kansanmurha ja tuhoamissota ovat edelleen osa Moskovan repertuaaria.

On kuitenkin hyvin valitettavaa, ettei Nato-jäsenyys ole saanut ulkopoliittista johtoamme kasvattamaan selkärankaa, vaan uussuomettunut hyssyttely ja nahjusmainen toiminta Venäjän edessä jatkuvat aivan ennallaan. Vaikka Vihreitä ei Venäjä-myönteiseksi voi yleisesti moittia, ulkoministeri Pekka Haavisto on toteuttanut melkoisen ryhditöntä linjaa  samalla kun Venäjää sen kehityksestä kohti diktatuuria onnitellut tasavallan presidenttimmekin on hiljaa. Tuossa hän ei toki eronnut valtavirrastamme lainkaan.

Vilkaistaanpa siis tapahtunutta.

Venäjä de facto varastaa Fortumin miljardiomaisuuden: ei vastatoimia, vaikka maassamme on paljonkin venäläisten omistamaa yritystoimintaa, kiinteistöjä ja niin edelleen.

Venäjä irtisanoo sotilaallisia arviointikäyntejä koskeva sopimuksen: ei vastatoimia. Toki tässä on syytä muistaa, että todennäköisesti selityksiä on kaksi. Yleisen salailun ja itänaapurimme lisääntyvän vainoharhaisuuden ohella se, ettei Moskova halua paljastaa rajantakaisten sotavoimiensa kurjaa tilannetta. Ukraina on onnistuneesti demilitarisoinut suurelta osin Suomea uhkaamaan rakennetut sotilasyksiköt.

Venäjä sulkee Suomen diplomaattisia toimipisteitä sekä jäädyttää tilejä: ei vastatoimia. Ahvenanmaan konsulaatille on aika pistää loppukaneetti ja Venäjän suurlähetystöön kohdistettava vastaavat toimenpiteet.

Venäjä on alkanut mitätöidä suomalaisten viisumeita: ei vastatoimia.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että Venäjä itse tuhoaa suhteiden rippeitäkin ja Suomen ulkopoliittinen johto vain levittelee käsiään. Voi ollakin, ettei meillä ole työkalupakissa keinoja vastata Moskovan toimiin, mutta tällaisessa tilanteessa ulkopoliittinen johto voisi edes näön vuoksi johtaa. Jos Moskovalle ei uskalleta puhua, niin ainakin omille voisi. Nyt Niinistö on pääosin hiljaa ja Haavisto levittelee käsiään.

 

P.S. Tässä video, jolla käsittelen tavallisimpia puolustusliittoon liittyviä harhakäsityksiä

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.

vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu