Tehtävä Syyriassa

Tehtävä Syyriassa. Matkakertomus Venäjän virallisen tarkkailijadelegaation matkasta Syyriaan 19.-26.11.2011.

Kun Naši-komissaari Mark Siryk soittaa ja ehdottaa matkaa
Syyriaan Venäjän lähettämässä tarkkailijadelegaatiossa, olen lähinnä
kauhuissani. Syyriassahan on meneillään sisällissota.

Tarkistan Suomen ulkoministeriön nettisivut. Siellä suomalaisia kehotetaan poistumaan Syyriasta. Presidentti Bašar Al-Assad
kuulemma murhaa omaa kansaansa tuhatmäärin ja maan yllä leijuu Naton
pommitusten uhka. Kaikkialla ammutaan väkijoukkoihin ja päivittäin
kuolee kymmeniä.

Syyria on uusi etappi niin sanotussa arabikeväässä, jonka tarkoitus on
ainakin länsimedian mukaan vapauttaa arabikansat eli syöstä johtajat
vallasta ja lisätä Yhdysvaltain ja Naton vaikutusvaltaa.

Mutta missä ovat todisteet? Irakiinkin hyökättiin väärillä tiedoilla
olemattomista joukkotuhoaseista. Olisiko Syyriakin joutumassa
harhatiedon uhriksi?

Venäjä haluaa liennyttää tilannetta lähettämällä tarkkailijadelegaation
Syyriaan. Aluksi kaikki on huippusalaista: osanottajat, ohjelma ja
lähtöpäivä. Mark kuitenkin kertoo, että tehtävämme on levittää Syyriassa
näkemämme ja kokemamme maksimaalisesti sosiaaliseen mediaan ja muualle.

Syyrian matkan ohjelma kolahtaa sähköpostiin vasta lähdön aattona. Se on
vaikuttava kokoelma tapaamisia ja kiertueita ympäri Syyriaa.

***

Varhain aamulla Vnukovon lentokentällä Moskovassa näen matkakumppanini,
joista moni on entuudestaan tuttu: Naši-komissaareja, nuoria venäläisiä
arabisteja eli arabimaiden asiantuntijoita ja venäläisiä toimittajia,
joista moni työskentelee Venäjän Äänen arabiankielisessä toimituksessa.

Naši on vuonna 2005 perustettu Vladimir Putinia tukeva
nuorisojärjestö, jonka päätarkoitus on estää Ukrainassa 2004 tapahtuneen
värivallankumouksen toistuminen Venäjällä. Naši-komissaareja
valmistetaan vaativiin tehtäviin Venäjän valtion palveluksessa. Osa
tehtävistä on salaisia.

Delegaatioomme kuuluu Venäjän valtakunnallisen Seliger-nuorisoleirin johtaja Ilja Kostunov,
joka kertoo olevansa koulutukseltaan viestiupseeri. Myös Venäjän
oppositiopuolueet, kommunistit ja liberaalidemokraatit, ovat lähettäneet
nuoria kaadereitaan. Moni kuuluu niin sanottuun nuorison
kansankamariin, eräänlaiseen poliitikonalkujen hiekkalaatikkoon.

***

Kun kone laskeutuu Damaskokseen, meidät ohjataan nopeasti
passintarkastuksen läpi VIP-saliin. Poliisit ja toimittajat piirittävät
meidät ja passit kerätään pois. Ehdin antaa neljä tv-haastattelua jo
ennen kuin pääsen edes maahan.

Säikähdän kun kuulen, että Syyrian laki kieltää maahantulon Israelissa
käyneiltä. Israelin leima passissa mitätöi matkustusasiakirjan. Syyria
on ollut sodassa Israelin kanssa vuodesta 1948 eikä tunnusta Israelia
valtioksi. Israelissa käyneitä pidetään vakoojina.

Sisällissodasta ei näy merkkejä matkalla kaupungin parhaaseen
Omayad-hotelliin. Meitä pidetään hyvänä, saan kolmen huoneen ja kahden
kylpyhuoneen sviitin. Netti toimii, paitsi Facebook, YouTube ja
blogspot-blogipalvelu. Niihin pääsy on ilmeisesti estetty mellakoihin
lietsomisen pelossa. Kovasti yrittämällä saan kuitenkin Facebookin auki
ja kirjoitan pikaisia raportteja.

Iltapalalla saamme kuulla, että länsimedioissa väitetään Syyrian
estäneen delegaatiomme maahanpääsyn. Maailma alkaa näyttää
kaksijakoiselta: yhtäältä on olemassa länsimedian kuva Syyriasta ja
toisaalta meidän oma todellisuutemme, jota ei pitäisi olla olemassa.

Jotain pelottavaa Syyriassa silti on. Päivällä Lähi-idän kirkas aurinko
säteilee ihanasti, mutta illalla laskeutuu sysimusta pimeys, jonka
turvin terroristit ja ihmiskaappaajat liikkuvat, meille kerrotaan.

Damaskos on kuitenkin turvallinen, sukellamme sen muinaiseen hämärään,
askellamme samoilla katukivillä kuin Raamatun apostolit. Kaupunki on yli
9 000 vuotta vanha, täällä on vaikuttanut yli 30 sivilisaatiota.
Venäjänkin historia, tuhat vuotta, on sen rinnalla lyhyt. Käymme Johannes Kastajan pienessä hautakirkossa Omayad-moskeijan sisällä.

***

Ensimmäisenä aamuna käsityksemme informaatiosodasta vahvistuu, kun
länsimedia toitottaa kranaatti-iskusta Baath-puolueen päämajaan
Damaskoksessa. Emme kuitenkaan kuulleet mitään, vaikka yövyimme päämajan
vieressä.

Käymme tutkimassa myös itse päämajaa, mutta mitään merkkejä
kranaatti-iskusta ei ole. Seuraavana päivänä uutisankka perutaan, mutta
länsimedia ei tee peruutuksesta enää mitään numeroa.

Venäjän käsityksen mukaan Syyriassa ei ole mitään selvää oppositiota.
Arabikeväässä on kysymys tyypillisestä värivallankumouksesta eli
ulkomailta masinoidun ”hallitun kaaoksen” luomisesta. Mediaan syötetään
selvästi joko totuuden vastaisia tai vääristelyjä tietoja. Olennaisista
tosiasioista vaietaan.

Alan ymmärtää Syyrian vastaisen informaatiosodan mekanismeja. Syyriaa
1970-luvulta terrori-iskuilla piinannut muslimiveljeskunta esitelläänkin
nyt oppositiona. Olennainen jätetään kertomatta, kuten kaikkialla
Syyriassa vellovat jättiläismäiset, nykyhallintoa ja presidentti
Al-Assadia tukevat mielenosoitukset.

***

Kiertueemme virallinen järjestäjä on Syyrian Opiskelijaliitto, lähellä
hallitusta oleva nuorisojärjestö, joka pitää valtion yhtenäisenä vähän
kuten Venäjän Naši. Venäjän puolelta emme saa tarkkaa tietoa
järjestäjästä, mutta kuulen, että delegaation on suunnitellut Venäjän
presidentin hallinto.

Kun Venäjä johonkin ryhtyy tosissaan, se tehdään perusteellisesti.
Delegaatiomme on tästä hyvä esimerkki. Venäjä ei tyydy lähettämään yhtä
edustajaansa pääkaupunkiin pariksi päiväksi, vaan 30 tarkkailijaa
kiertämään toista viikkoa koko maata. Mutta mikä mahtaa olla kaiken
tarkoitus?

Ohjelma jatkuu aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Lepäämiselle tai tietojen
päivittämiselle nettiin ei löydy aikaa. Alkoholia ei tarjoilla koko
matkan aikana ollenkaan, eikä sitä ehtisikään juoda.

Alan ymmärtää miksi delegaation keski-ikä on niin matala. Vanhempi ja mukavuudenhaluinen ei ehkä selviäisi.

***

Historiallinen kiertue Damaskoksen lähivuorilla keskeytyy, kun näen
televisiosta kuvaa kaupungin keskustan presidentti Al-Assadia tukevasta
jättimielenosoituksesta. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ainakin
satatuhatta. Vaadin päästä paikalle ja retkemme keskeytetään. Bussit
kiitävät kohti Damaskoksen keskustaa.

Kun astumme bussista alas keskustorilla, mielenosoittajat piirittävät
bussimme ja huutavat: Kiitos Venäjä! Mekastus jatkuu presidentti Assadia
tukevilla iskulauseilla, kuten: Allah, Syyria, Assad ovat kaikkemme!

Luikertelemme pitkänä jonona valtavan väkijoukon halki kaupungintalolle.
Parvekkeelta avautuu hämmästyttävä näkymä: kymmeniä tuhansia, ehkä yli
sata tuhatta syyrialaista on kokoontunut keskustorille ja sille
johtaville kaduille kannattamaan presidenttiään. Kaikkialta henkii
yleinen riemu ja innostus. Ulkomaiden painostus on saanut kansan
varpailleen.

Jokainen delegaation jäsen saa puhua parvekkeelta. Oppaamme Naowaf Ibrahim antaa sanoille hyvin tunteikkaan tulkkauksen, ja kansa hurraa. Irina Filatova,
moskovalainen asianajaja ja kommunistipuolueen ehdokas duuman
vaaleissa, hankkii nyt kokomusta puhumalla massoille. Puheenvuoron saa
myös Venäjän Komsomol-päällikkö Aleksandr Ivatšev, joka ylistää sosialistista Baath-puoluetta Venäjän kommunistien nimissä.

Laskeudumme alas parvekkeelta takapihalle, jossa seuraamme šokeeraavaa
näytelmää. Suurelle lakanalle kirjoitetaan verenpunaisella Syyrian
kansan uskollisuuskirjettä presidentille ja armeijan komentajalle.
Ruutia kirjeelle antaa se, että käytetty väri on mielenosoituksen
osallistujilta kerättyä aitoa ihmisverta. Näen ensi kertaa elämässäni
kansan verellä kirjoitetun kirjeen. Ainahan voi kysyä, moniko
suomalainen antaisi vertaan Tarja Haloselle kirjoitettavaan kirjeeseen.

***

Meille näytetään tietysti se mitä halutaan näyttää. Mutta toisaalta
viikossa ehtii myös lukea rivien väleistä. On asioita joita ei voi
lavastaa: yleinen ilmapiiri, kaupunkien ja maaseudun tunnelmat, ihmisten
katseet ja ilmeet, auki olevat kaupat, työmatkalaisten liikenneruuhkat,
täydet katukahvilat.

Kaikissa kaupungeissa, kylissä ja kaduilla on presidentti Al-Assadia
tukevia mielenosoituksia. Leikkikoululaisetkin huutavat Allahia, Assadia
ja Syyriaa.

Syyrian nykyhallintoa vastustavia mielenosoituksia emme näe, mutta
meille kerrotaan, että niitäkin on ollut, kuitenkin noin 50 henkilön
mittakaavassa.

Virallisen selityksen mukaan Syyriaa jo vuosikymmeniä piinannut
muslimiveljeskunta on käyttänyt näitä hallintoa vastustavia
mielenosoituksia hyväkseen lietsoakseen levottomuutta. Tarkoitus on
juuri ollut lietsoa ulkomaille käsitystä siitä, että Syyrian armeija
hyökkää omaa kansaansa vastaan. Kiinni saadut terroristit ovat
tunnustaneet saaneensa aseita ja rahaa kauhun lietsomiseen maassa. Väite
Syyrian kansannoususta on joka tapauksessa erittäin kyseenalainen.

Oikeastaan Syyriassa ei mikään ole muuttunut. Muslimiveljeskunta on
lietsonut terroria myös siviilejä vastaan jo 1970-luvulta saakka.
Samalla turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet ylilyönteihin torjuessaan
uhkaa. Terrorismin vastainen operaatio on tietysti aina vaikea ja vaatii
usein myös siviiliuhreja. Juuri niihin terroristit pyrkivät.

Selvää ainakin on, ettei Syyriassa mitään sisällissotaa ole. Damaskoksen
tilanne näyttää erittäin rauhalliselta. Kaupat ovat kaikkialla auki,
ruuhka tukkii keskustat, kahvilat ovat täynnä ihmisiä. Sitä olisi
mahdotonta lavastaa. Venäläiset sanovat, että Syyria on selvästi
turvallisempi kuin Venäjä. Itselle tulee mieleen, että Helsingin
Rautatieasema on paljon vaarallisempi paikka.

***

Syyrian armeijan upseerikerholla poliittista osastoa johtava kenraali,
politrukki siis, pitää meille kolmituntisen tilannekatsauksen. Sanat
informaatiosota ja salaliitto toistuvat. Syyllisiä eivät kuitenkaan ole
vain länsimedia ja Nato, vaan erityisesti Qatar ja sen rahoittama
Al-Jazeera-satellittikanava. Sitä pidetään Syyrian suurimpana
vihollisena. Kotiin vietäväksi saamme nipun asiaa valottavia dvd-levyjä
ja kirjallista materiaalia.

Kuten 1970- ja 1980-luvuillakin, muslimiveljeskunnan terroristit iskevät
poliisiasemille, sotilasvartioihin ja mielenosoituksiin. Syyriassa
pelkkä muslimiveljeskunnan jäsenyys riittää hirttotuomioon.

Sotilassairaalassa makaa terroristien hyökkäyksissä vaikeasti
haavoittuneita. Sairaalaa johtava kenraali antaa yllättävän korkeita
uhrilukuja: maaliskuusta 2011 lukien Syyriassa on haavoittunut ainakin 4
500 sotilasta, yli 700 on kuollut. Sairaalan mukaan siviilejä on
kuollut runsas sata ja haavoittunut puolentuhatta. Annan ensi kertaa
elämässäni tv-haastattelun Hizbollahin tv-kanavalle.

Maallistunut Syyria herättää Qatarin ja Saudi-Arabian kaltaisissa
konservatiivisissa arabimaissa paheksuntaa. Täällä naiset saavat ajaa
autoa, opiskella ja käydä työssä. Naisia on kansanedustajina ja
ministereinä, jopa varapresidentti on nainen.

Vieraan miehen autoon istuminen ei ole täällä aviorikos. Laki sallii
neljä vaimoa, mutta tosiasiassa syyrialaisnaiset eivät sitä salli.
Naiset pukeutuvat kuten Suomessa ja näyttävät vaaleahipiäisiltä. Mustat
kaavut ovat harvinaisuus.

***

Kaupunginjohtajat ja yliopistot ottavat meidät hienosti vastaan. Virsi
on aina sama: Syyria on ulkomaiden informaatiosodan uhri, eikä
pelkästään länsivaltojen. Sana informaatiosota esiintyy joka puheessa.

Joka paikassa meitä odottaa myös iso mielenosoitus, jossa huudetaan:
Kiitos Venäjä! Venäjän liput liehuvat ja Syyrian nuoriso muistaa kiittää
myös Putinia ja Medvedeviä.

Matkaseurueen arabisti Leonid Isajev on valmistunut Kairon
yliopistosta ja tekee nyt väitöskirjaa Arabiliiton historiasta. Hänen
mukaansa Arabiliitto on konfliktien ratkaisuun kykenemätön Egyptin
ulkoministeriön jatke, jota Qatar tällä hetkellä dominoi. Qatar käyttää
siis sekä Arabiliittoa että Al-Jazeeraa Syyrian vastaiseen propagandaan.

Nimi Sykiäinen yhdistää venäläisiä arabisteja ja suomalaisia. Kaikki venäläiset arabistit tuntevat professori Leonid Sykiäisen, kuuluisan arabimaiden kielien ja kulttuurin asiantuntijan, joka työskentelee Venäjän presidentin neuvonantajana. Hänen isänsä Rudolf Sykiäinen muistetaan Stalinin henkilökohtaisena avustajana Suomen asioissa.

***

Aika yleinen käsitys delegaatiossamme on se, että Syyria on vain yksi
etappi ennen varsinaista päämäärää eli Venäjän hajottamista. Ensin
hajotettiin Neuvostoliitto ja Jugoslavia, sitten hyökättiin Irakiin ja
Libyaan. Seuraavana ovat vuorossa Syyria ja Iran, ja sitten Venäjä.

Venäjällä on perinteisesti läheiset suhteet Syyriaan. Suuri osa
yliopistokoulutuksen saaneista syyrialaisista on opiskellut Venäjällä
tai Neuvostoliitossa. Moskovan Patriarkka Kirill kävi täällä vain
hetki ennen vierailuamme, sitä ennen käynnin ovat tehneet Venäjän
parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ja Venäjän kirjailijaliiton
delegaatiot.

Meitä seuraa joukko kameraryhmiä, jotka ottavat kaikilta delegaation
jäseniltä haastatteluita. En pysy laskuissa, montako haastattelua annan.

Venäjän delegaatiota esitellään Syyrian televisiossa joka päivä. Sana
leviää ja se näkyy esimerkiksi kaupoissa, jotka kieltäytyvät ottamasta
meiltä maksua. Hämmästyn kun levykaupassa myyjä antaa minulle haluamani
levyt ilmaiseksi. Shukran Ruusiia, hän sanoo. Kiitos Venäjä.

***

Illalla kehotetaan pukeutumaan hyvin, koska olemme menossa katsomaan ”oikein hyvää ystävää”. Kuka se mahtaa olla?

Aamulla bussi kiitää kohti Damaskoksen korkeimmalla vuorella seisovaa
huvilaa. Se on presidentin palatsi. Valokuvaaminen kielletään, kamerat
ja kännykät pyydetään jättämään autoon.

Presidentti Bašar Al-Assad on vastassa jo ovella ja hymyilee iloisesti.
Pitkä, hoikka mies vaikuttaa henkilöltä, joka tekee erittäin vaativaa
toimistotyötä. Hän kättelee kaikki ovella ja istuttaa meidät
vastaanottosaliin.

Palatsi ei ole pröystäilevä. Meille annetaan 50 minuuttia, mutta lopulta
keskustelu venyy yli kolmen tunnin mittaiseksi. Al-Assad keskustelee
jokaisen delegaatiomme jäsenen kanssa ja vastaa kaikkiin hänelle
esitettyihin kysymyksiin.

Kuunnellessaan Al-Assad nyökyttelee välillä kiinnostuneesti päätään. Puhuessaan hän liikuttelee sormiaan arabien tapaan.

Presidentin analyysit ovat valaisevia ja tiiviitä, hän on selvästi hyvin
informoitu henkilö. Al-Assad on 45-vuotias silmätautien erikoislääkäri,
vallassa hän on ollut jo 11 vuotta. Presidentti on opiskellut Lontoossa
ja puhuu sujuvasti myös venäjää. Tyylikäs brittivaimo Asma on ollut
presidentin rinnalla jo kymmenen vuotta ja heillä on kolme lasta.

Al-Assadin mukaan Syyriassa on nyt kolmenlaisia terroristiryhmiä:
Al-Qaida-solut, muslimiveljeskunnan ryhmät ja huumekauppiaiden joukot.
Libyan skenaario tuskin toteutuu Syyriassa, presidentti sanoo. Syyria ei
ole Libya. Edesmennyt Muammar Gaddafi oli pelannut kaksinaamaista peliä
länsimaiden kanssa jo pitkään.

Pravdan toimittaja Sergei Balmasov hämmästyttää kysymällä
suoraan, miksei muslimiveljeskuntaa virallisteta puolueeksi. Presidentti
vastaa sanomalla, ettei uskonnollisia puolueita voi olla olemassa.

Presidentti kertoo, että vielä muutama vuosi sitten hänen maineensa
länsimediassa oli erinomainen, mutta nyt hänestä onkin tehty diktaattori
ja oman kansan murhaaja. Omasta mielestään hän ei ole muuttunut
miksikään.

Omassa puheenvuorossani tuon esille Suomen kansan kovan
Nato-vastustuksen. Palestiinaa ja Syyriaakin tuetaan suomalaisissa
älymystöpiireissä laajasti, joskaan ei kovin avoimesti.

Al-Assad kuuntelee kysymykset erittäin tarkkaan. Tuntuu siltä, että
hänellä on ulkomaisista kysyjistä pulaa. Kysymykset kertovat hänelle
enemmän kuin vastaukset meille.

Al-Assad tuntuu ottavan nykyisen tilanteen rauhallisesti. Hän ei ole
edes puolustuskannalla, vaan toteaa rauhallisesti tilanteen.

Lähtiessä presidentti kävelee rauhassa ryhmän kanssa kohti ovea kuin
yksi meistä. Mitään turvatoimia ei ole. Lopuksi kuninkaallinen
valokuvaaja räpsäyttää ryhmäkuvan ja otoksen jokaisesta seisomassa
presidentin rinnalla.

***

Matka jatkuu, bussi kiidättää meitä Syyrian halki aseistettujen
vartijoiden saattamina. Hamsin kautta ajamme Hamaan, jossa tilanne on jo
kireämpi. 500 sotilasta vartioi kaupunkia kadunkulmissa ja ammuskelua
on päivittäin.

Meille esitellään terroristien seulaksi ampuma ja polttama Haman entinen
poliisiasema, jonka poliisit tapettiin julmasti ja ruumiit viskattiin
läheiseen jokeen. Tekijät saatiin kiinni. Muutoinkin saamme päivittäin
kuulla kymmenistä uusista terroristien pidätyksistä.

Aleppo on Syyrian toiseksi suurin kaupunki ja talouselämän keskus.
Asukkaita on ainakin kuusi miljoonaa, melkein yhtä paljon kuin
Damaskoksessa. Syyrian suurmufti Ahmad Badr Al-Din Hassoun ottaa meidät vastaan ja puhuu pitkään radikaalin islamin ongelmasta.

***

Jotkut saavat ruokamyrkytyksen, minäkin kaadun sängyn pohjalle. Pian
hotellihuoneeseeni tulee kolme arabilääkäriä ja kaksi hoitajaa antamaan
kolmet piikit ja tabletit. Olen hetkessä tolpillani ja tunnen oloni
melkeinpä paremmaksi kuin koskaan.

Jatkamme kahdella lentokoneella Damaskoksen kautta rannikon Latakiaan.
Suora tie olisi lyhyempi, mutta vuoristossa voi olla vaarallista.
Latakia on hieno turistikohde, mutta täällä ei ole yhtäkään turistia.
Sisällissodan maine pitää heidät loitolla. Kaikkialla kasvaa
appelsiinipuita ja oliiveja.

Joka aamu kohtaamme uuden uutisankan. Latakiassa kuulemme länsimedian
uusimman väitteen, jonka mukaan Yhdysvaltain lentotukialus George WH
Bush lähestyy Syyriaa. Naureskelen uutiselle ja kiikaroin merelle. Josko
laiva näkyisi?

Kommersant-lehden toimittaja Uljana Malaškina suututtaa isäntämme
kysymällä kenraalitason kommenttia sotalaivauutiseen. Uljanan mielestä
hänellä on oikeus saada uutiseen kommentti, mutta isäntiemme mielestä
kyse ei ole uutisesta vaan propagandasta, jonka tarkoitus on herättää
Syyriassa pelkoa ja sekaannusta.

Toisaalta näköpiirissä ei liioin ole venäläismedian lupaamaa Amiraali
Kuznetsov -lentotukialustakaan. Kuulemme kuitenkin, että Yhdysvallat ja
Venäjä neuvottelevat kulissien takana Syyrian tilanteen rauhanomaisesta
ratkaisemisesta.

Latakian hotellin terassille järjestetään kaksituntinen
televisiopaneeli. Auringon laskiessa sää muuttuu hyytävän kylmäksi. Joku
alkaa narista, mutta heidät vaiennetaan. Terassilla hytiseminen on
vähintä mitä voimme tehdä maailmanrauhan hyväksi, narisijoille sanotaan.

Libya-Syyria tukiryhmän aktivisti Jelena Gromova uhoaa
tv-kameralle, että Venäjä on valmis taistelemaan Syyrian rinnalla vaikka
viimeiseen saakka. Mikäli Venäjän hallitus ei sitä halua, Jelena
ehdottaa, että Syyrian presidentti kutsuu Venäjän kansaa apuun. Kutsukaa
meitä, me tulemme, hän lupaa. Kansainvälisten suhteiden opiskelija
Alisa Sishkina Moskovasta neuvoo tv-kanavalle Syyrian presidenttiä
säilyttämään tasapainon Syyrian eli uskontokuntien välillä.

Illalla puhumme Latakian kaduilla paikalliset ihmettelevät Al-Jazeeran
ja länsimedian uutisia Latakiassa muka riehuvasta sisällissodasta.

***

Vielä on jäljellä yksi kohde, soma rannikkokaupunki Tartus, missä
Venäjällä on laivastotukikohta. Siellä meitä tervehtii jälkeen
monituhatpäinen mielenosoitus ja puhumme massoille nyt viimeisen kerran.
Myös syyrialainen marttyyriprikaati esiintyy mielenosoituksessa.
Otsassa on musta nauha, joka kertoo, että he puolustavat Syyriaa ja
presidenttiä kuolemaansa saakka.

Tartusissa tapaan Syyrian uskontoministerin, jolta tiedustelen, miten pitäisi vastata perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Freddy van Wontergehmin
islamin vastaiseen vihapuheeseen. Kerron ministerille, että Halla-aho
on tuomittu profeetta Muhammadin solvaamisesta ja Freddy on syytteessä
kirjoitettuaan nettiin kehotuksen murhata muslimitytöt, vaikkei Suomessa
edes ole paljoa muslimeita. Ongelma on lisäksi yleiseurooppalainen.
Ministeri valistaa minua kuvaamalla islamin uskoksi, joka oikein
noudatettuna ratkaisee kaikki ongelmat ja poistaa uskontojen väliset
rajat.

Bussi kiidättää meidät iltamyöhällä Damaskokseen. Vielä on jäljellä
viimeinen haastattelu. Syyrian englanninkielinen satelliittikanava antaa
minulle peräti 40 minuuttia aikaa puhua eetteriin. Toimittajan mukaan
hän on haastatellut aikaisemmin Tarja Halosen ja Alexander Stubbin. Toimittaja tokaisee, ettei hän pitänyt Stubbista tämän ylimielisen käytöksen takia.

Sanon haastattelussa, että todellinen kriisi on Euroopan unionissa, joka
ennen pitkää hajoaa ja vetää mukanaan euron. Naton pommittajia on siis
turha odottaa. Lisäksi Venäjän tulossa olevat duuman ja
presidentinvaalit keskittävät länsimedian informaatiosodan Venäjälle,
joten Syyria saa olla ainakin kevääseen saakka rauhassa.

***

Kotona luen hämmästyneenä ulkoministeri Erkki Tuomiojan laatiman tiedotteen Syyrian tapahtumista. Hän ei selvästikään ole perillä asioista. Lähetystöneuvos Riikka Eela
ulkoministeriöstä tyrmää lehdissä matkaraporttini vedoten Arabiliiton
asiantuntemukseen. Mutta eihän Eela tiedä Arabiliitosta mitään.

Hauskin uutisankka on väite siitä, että joku muslimijärjestö vaatisi
Syyrialta yhteistyötä Arabiliiton kanssa. Mutta miten se on mahdollista,
kun Arabiliitto juuri erotti Syyrian? Syyriaa siis syytetään
yhteistyökyvyttömyydestä samalla, kun sitä aktiivisesti eristetään.

Suomessa ei tiedetä Syyriasta mitään, mutta mitä se meille kuuluukaan.
Venäjä sen sijaan on kaapannut itselleen aimo annoksen valtaa ja
karismaa ottamalla Syyrian tilanteen haltuun. Amiraali Kuznetsov saapuu
Syyrian rannikolle ensi vuonna maailmanrauhaa puolustamaan, uutiset
kertovat.

Dosentti Johan Bäckman osallistui Venäjän lähettämän tarkkailijadelegaation matkaan Syyriassa 19.-26.11.2011.

Kuvia Syyrian matkalta:
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150395423673719.360289.585693…

Videoita Syyrian matkalta:
http://www.youtube.com/pronssisoturi

wahrman
Suomen Työväenpuolue Porvoo

Kommari joka ei ole takkiaan kääntänyt.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu