Lasten äänioikeus on ihmisoikeuskysymys: 15-vuotiailla tulee olla oikeus äänestää kaikissa vaaleissa

Lasten kategorinen rajaaminen keskeisen perusoikeuden ja demokraattisen vaikutusmahdollisuuden ulkopuolelle on lapsen oikeuksien sopimuksen vastaista. Suomen tulisikin nopeasti korjata tilanne ja ulottaa ensimmäisessä vaiheessa äänioikeus 15-vuotta täyttäneille. 

Demokraattisissa yhteiskunnissa äänestäminen on yksi keskeisimmistä osallistumisen muodoista ja tasaveroisen kansalaisuuden kulmakivi. Suomessa on perustellusti tunnettu ylpeyttä siitä, että Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, jossa naiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vuonna 1906. Naiset olivat saaneet äänioikeuden Uudessa Seelannissa 1893, Australiassa 1902 ja eräissä USA:n osavaltioissa 1890-luvulla.

Kunnallisen äänioikeuden naiset olivat saaneet jo aiemmin, mutta tämä ei toki koskenut kaikkia. Äänioikeuta ei ollut naimisissa olevilla naisilla, koska heitä edusti heidän aviomiehensä, eikä ns. ”isäntävallan alaisilla” eli työväestöllä.

Vielä vuonna 1897 Lakivaliokunnan mielestä oli ”sopimatonta vetää nainen valtiolliseen elämään, varsinkin kun kokemus naisen kunnallisen äänioikeuden käyttämisestä toistaiseksi on niin vähäinen, ettei siitä voida mitään varmoja johtopäätöksiä tehdä”. Porvarissäädyn ruotsalainen konservatiivinen enemmistö puolestaan torjui naisten naisten äänioikeuden sillä perusteella, että ”nainen ei ollut luotu julkiseen elämään, naisten maailma oli kodin ja perheen piirissä”.

Äänioikeutta on aina haluttu rajata jonkin yksilön ominaisuuden perusteella.  Ja aina kun jonkin ryhmän äänioikeutta on haluttu rajoittaa – esimerkiksi varallisuuden, yhteiskuntaluokan, sukupuolen tai iän perusteella – ovat argumentit olleet hämmästyttävän samanlaisia.  Haluttiinpa äänioikeutta rajata sitten sukupuolen tai iän perusteella, kulkevat argumentit yleensä seuraavasti (sanan ”lapsi” voi korvata haluamallaan ryhmällä):

1. Lapsilla ei ole riittäviä älyllisiä valmiuksia äänestää, lapset eivät ymmärrä tekojensa seurauksia ja heidän omaa parastaan (tämä on jokaisen paternalistin suosikkiargumentti rajata myös aikuisten oikeuksia).
2. Lapsilla ei ole riittävää elämänkokemusta niistä asioista, joihin äänestettäessä otetaan kantaa. Tämän argumentin mukaan lapset eivät tunne riittävän hyvin päätettäviä asioita ja ymmärrä niiden yhteiskunnallisia seurauksia.
3. Lapset ovat helposti manipuloitavissa. Lapset tekevät päätökset auktoriteettien mielipiteiden mukaisesti ja siten heidän vanhempansa tai ”nuorisoidolit” voisivat vaikuttaa helposti lasten päätöksiin.
4. Lasten äänioikeus olisi haitallista demokraattiselle päätöksenteolle: poliittisesta kampanjoinnista tulisi populistista lapsiin vetoamista ja asioiden äärimmäistä yksinkertaistamista.

Ongelma jokaisen yllä esitetyn argumentin kanssa on se, että niiden perusteella useimmilla aikuisillakaan ei pitäisi olla äänioikeutta. Ne myös missaavat varsinaisen pointin: äänioikeus ei ole jokin lisenssi, joka pitää ansaita, vaan kansalaisoikeus. Jokaisella kansalaisella on äänioikeus vaaleissa riippumatta siitä, arvioiko joku hänen olevat siihen riittävän fiksu.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta.  Kyseessä on maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus.  Sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä.   Yksi sopimuksen keskeisistä periaatteista on lasten näkemysten huomioon ottaminen. Jokaisen lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja lasten näkemyksiin on suhtauduttava vakavasti. Sopimuksen mukaan lapsen mielipide on otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Tämä ei tarkoita, että näkemyksen arvo tai merkitys riippuisi kehitystasosta, vaan että kuulemisen tavoissa on huomioitava myös lasten kehitystaso.

Lasten kategorinen rajaaminen keskeisen perusoikeuden ja demokraattisen vaikutusmahdollisuuden ulkopuolelle on yksiselitteisesti lapsen oikeuksien sopimuksen vastaista. Tilanne vertautuu täysin keskusteluun naisten äänioikeudesta viime vuosisadan vaihteessa.

Tällä kertaa Suomi ei kuitenkaan ole valitettavasti etujoukoissa. Lukuisissa maissa eri puolilla maailmaa lapsilla on jo äänioikeus. Euroopassa äänestysikärajaa on laskettu mm. Itävallassa, Skotlannissa  ja Saksassa. Osassa maita äänioikeus koskee vain paikallisvaaleja (sama kehityskulku käytiin myös naisten äänioikeuden osalta), mutta esimerkiksi Itävallassa otettiin jo vuonna 2007 käyttöön laki, joka antaa 16-vuotiaille äänioikeuden kaikissa vaaleissa.

Suomessa rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana. Miksi ajattelemme, että ihminen voi olla vastuussa teoistaan lain edessä, mutta emme anna hänelle kuitenkaan mahdollisuutta vaikuttaa näiden lakien sisältöön?

Oikeusperusteinen ajattelu ei ole ollut suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun vahvuus, pikemminkin löydämme aina helpommin argumentteja rajata yksilöiden oikeuksia ”heidän omaksi parhaakseen”. Lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta tilanne on kuitenkin yksiselitteinen: kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten kategorinen rajaaminen äänioikeuden ulkopuolelle, on vastoin lasten demokraattisia osallistumisoikeuksia.

Suomen tulisikin nopeasti korjata tilanne ja muuttaa ensimmäisessä vaiheessa vähintään äänioikeus (vaalikelpoisuus voidaan erottaa äänioikeudesta) vastaamaan rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa. Mikä olisikaan parempi hetki tämän muutoksen käynnistämiselle kuin lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuosi.