Hei Greenpeace, voisitteko löytää meille suomalaisille loskattoman kodin?

Tuore Greenpeacen lehdistötiedote "radiologisesta hätätilanteesta" Japanissa johtaa selvään johtopäätökseen: koko Suomi pitäisi evakuoida säteilyvaaran vuoksi. Kysynkin siis, ja kehotan muitakin kysymään, esimerkiksi Greenpeacen Suomen-osastolta, mistä mahtaisimme löytää uuden kodin joko kaikille meille suomalaisille tai ainakin niille yli puolelle miljoonalle, jotka joutuvat elämään Fukushiman evakuointialueen säteilytasot vähintään kaksinkertaisesti ylittävässä säteilyhelvetissä? 

Ja jos saan toivoa: voisimmeko saada uuden kodin, jossa olisi lämmintä eikä lainkaan loskaa?

Greenpeacen tuore, 21.2.2017 päivätty lehdistötiedote kertoo, että säteilytasot Fukushiman vuoksi evakuoiduilla mutta nyttemmin asutukselle jälleen avatuilla alueilla ovat "radiologinen hätätilanne". Perusteluina hätätilanteelle Greenpeace pitää omia mittauksiaan, joiden mukaan Iitaten kylässä voidaan ulkona saada 2,5 millisievertin vuotuisia säteilyannoksia, ja sisätiloissa jopa 10,4 millisievertiä. 

Koska (milli)sievert on säteilyn vaarallisuutta mittaava yksikkö, joka huomioi erot eri säteilylajeissa, eri säteilylähteissä (esimerkiksi luonnollinen vs. keinotekoinen) ja eri altistumisreiteissä (esim. ulkoinen altistus tai ruoan mukana tuleva altistus), voimme verrata suhteellisen helposti radiologista hätätilannetta Japanissa radiologiseen hätätilanteeseen Suomessa. Vertailu on yksinkertainen: mitä korkeampi millisievertlukema, sitä suuremmat riskit.

Säteiluturvakeskuksen eli STUKin mittausten mukaan keskimääräinen suomalainen altistuu vuodessa noin 3,2 millisievertille radioaktiivista säteilyä. Mutta tämä ei kerro likimainkaan koko totuutta, ehei! Isänmaamme kamara on radioaktiivisen radonin kyllästämä, ja tämän radioaktiivisen kaasun aiheuttamat altistukset vaihtelevat liki nollasta hyvinkin korkeisiin: radonin osuus annoksesta on keskimäärin puolet, 1,6 millisievertiä, mutta suurin asuintalosta mitattu radonpitoisuus on vastannut 340 millisievertin (kyllä, kolmesataaneljäkymmentä) vuosiannosta (Muikku ym., 2014, s. 12). 

Vain harvat altistuvat näin hirmuisille annoksille – vertailun vuoksi, kaksi pahiten säteilylle altistunutta Fukushiman työntekijää sai arviolta yhteensä 600 millisievertin annoksen – mutta verrattain korkeita annoksia saavia on tuhansia. STUK:in laskelmien mukaan vähintään viiden millisievertin yhteisannoksen (radon + muut lähteet) saavia ihmisiä asuu Suomessa noin 549 000, ja heistä noin 70 000 saa vuodessa vähintään saman annoksen kuin Greenpeacen korkein Iitatesta löytämä annos on – 10,4 millisievertiä (Muikku ym. 2014, s. 15).  

Pyydänkin siis Greenpeacea löytämään pikimmiten paikan edes näille 70 000 onnettomalle. Mieluiten lämpimän.

Loppukaneettina totean myös, että Fukushiman onnettomuus oli hirmuinen, aivan turha katastrofi. Se raastoi rikki kokonaisia yhteisöjä eikä sen vaikutuksia tulisi vähätellä. Mutta murhenäytelmän pitkittäminen tämänkaltaisella pelonlietsonnalla on vastenmielistä ja alhaista. On alhaista lietsoa tällä tavoin pelkoa aikansa eläneen, 1970-luvulla kiveen hakatun ja ilmastonmuutoksen pahentuessa päivä päivältä riittämättömämmäksi käyvän energiapolitiikan ajamiseksi, ja on erityisen alhaista lietsoa pelkoa julkisuuden ja rahalahjoitusten toivossa – kuten Greenpeace tekee. 

Lähteet

Muikku ym. (2014). Suomalaisten keskimääräinen efektiivinen annos. STUK-julkaisuja A259. PDF-linkki