Satakunnan Kansa 3.12 1939… 82- vuotta sitten.

Lyhyitä otteita Satakunnan kansasta:

”Neuvostoliiton entiset ystävätkin tuomitsevat jyrkästi sen menettelyn. Se taistelu, jota täällä nyt käydään, on rauhanhaluisen kansan taistelua olemassaolonsa puolesta. Itsenäisyydestä emme suostu tinkimään eikä oikeudesta määrätä omista asioistamme”.
Puheen piti Amerikan suurimman yleisradioyhtymän pyynnöstä osastopäällikkö Urho Toivola. Pääministeri Risto Rytin ollessa sinä lauantain vastaisena yönä klo 1 Suomen aikaan tärkeitten virkatoimiensa vuoksi estynyt puhetta pitämään”.

”Neuvostoliitto paljastaa todelliset pyrkimyksensä. Molotov kieltäytyy neuvottelemasta Suomen laillisen hallituksen kanssa.
USA:n suurlähettiläälle yritetään uskotella, että Suomen kaupunkeja ei ole pommitettu. Moskovan jutut eivät näytä tehoavan Atlantin toiselle puolella.”

Itäisen naapurimme poliittiseen kulttuuriin on kuulunut aina väittää mustan valkoiseksi, ja niinhän se on jatkunut näihin päiviin saakka. Putinin ja Lavrovin tiukat ilmeet ja puheet jatkavat samaa linjaa Stalinin perintöä noudattaen.

Sodan ensimmäinen kuukausi olikin kahden täysin erivahvuisen armeijan yhteenotto. Suomen armeijan riveissä oli noin 300 000 miestä, joille kaikille ei voitu jakaa edes henkilökohtaista asetta. Tykistö oli yli-ikäistä ja ammuksia oli vain vähän. Suurtaistelujen aikaan neuvostoliittolaiset ampuivat jopa päivässä enemmän, kuin mitä suomalaisilla oli yhteensä. Meillä lentokoneita oli 114 ja vastapuolella niitä oli 1000.

Ja tämäkö huonosti aseistettu pieni Suomi olisi ollut hyökkääjänä mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan? Näin monet suomalaiset kommunistit edelleenkin väittävä. Joulukuun puolivälissä Kansainliiton yleiskokous tuomitsi hyökkäyksen, mutta Suomi jäi kuitenkin yksin taistelussaan, vaikkakin sai kuitenkin onnekseen jonkin verran materiaaliapua. Paras ase Suomelle olikin tuo kuuluisa ”Talvisodan henki”, joka kertoi ennen kaikkea suomalaisten hyvästä yhteishengestä ja lujasta tahdosta pysyä itsenäisenä kansakuntana. Mustin ja pahin pilvi leijui uhkaavana Suomen päällä kokea Viron, Latvian ja Liettuan kohtalo.

Jo vuosia olen aina marraskuun lopulla ajatellut näitä Suomen vaaran vuosia ja kiitollisuudella muistellut veteraaneja heidän urheuttaan taistella suurta ylivoimaa vastaan ja niiden kaatuneiden omaisten tuskaa, jotka menettivät isänsä, veljensä tai poikansa tämän hyökkäyksen hintana. Koen surua myöskin vastapuolen kaatuneille uhreille tämän turhan sodan kaikille kärsineille ihmisille.

Tapani on myöskin aina lukea joku isäni kirjoittama kirje, niin talvi- kuin jatkosodastakin. En halua unohtaa. Tässä niistä yksi lyhennetty versio, jonka isäni kirjoitti sieltä jostakin, 15.1.1940.

Rakas kotiväki!

Parhain tervehdykseni taas täältä. Kiitos kirjeistä, jotka sain sinulta ja Tyyneltä. Sain kaikkiaan 6 kirjettä, Astalta 3 ja Liisalta 1. Kyllä jo niitä odotinkin. Täällä sitä ollaan metsässä teltoissa. Vilu näissä ei sentään tule, kun on aina kaikki vaatteet päällä ja kamina porottaa keskellä. Pakkasta on nyt lähes 40 astetta. Jalat meinaavat paleltua mutta tänään sain täältä hupatossut, joten niitä ei tarvitse lähettää.
Syöminen täällä maittaa, vaikka ruokaa saa hyvin. Satakunnan kansaa ei kannata enää tilata, kun ne tulevat niin epäsäännöllisesti ja tänne tulee 5 kpl porilaisille osoitettuna. Uusi Suomi varmaankin sinun kannattaa osoittaa itsellesi.
Ikävä on perhettäni ja teitä, mutta ei auta. Toivotaan vaan aikaa parempaa ja Korkeimman apua ja suojelusta.
Rakkaat terveiset taas teille siskoni ja isälle. Voikaa hyvin.
Syd.terveisin.

Toisessa kirjeessään 28.1.1940, hän kertoo kuinka aamulla velliä tuodaan kello 6. ”Pitkin päivää sitten syödään leipää mustan kahvin tai teen kanssa. Iltapäivällä tuossa 16 aikaan tuodaan sitten hernesoppaa. Kyllä me täällä pärjäämme, mutta toisin varmaan on noilla iivanoilla toisella rannalla. Saimme tässä myöskin valmiiksi rinteeseen kaivamamme korsun, jossa nyt tuntuu paljon turvallisemmalta levätä kuin teltassa.”

Joka kirjeen kohdalla ihmettelen miten valituksia ei niissä näy koskaan ja enemmän isä on huolissaan miten vaimo ja muu perhe jaksaa. Liekö se juuri sitä talvisodan kuuluisaa henkeä?

Samalla tulee väistämättä miettineeksi kuinka tämä nykypolvi mahtaisi valittaa joka asiasta, kun jo korona-kiristyksetkin ahdistavat ja jopa koronapassin näyttäminen olisi itsemääräämiselle suuri loukkaus.

+13
zzz333
Sitoutumaton Espoo

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään.
Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu