Suomen lehdistönvapaus eilen ja tänään? Muisteloita vanhoilta ajoilta.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kysyi tänään 3.5.2021 ”Kaikki Sittenkään hyvin Suomessa?”.

”Tänään vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää ja samalla peilaamme lehdistönvapauden tilannetta maailmalla huhtikuussa ilmestyneen Toimittajat ilman rajoja-järjestön listauksen kautta. Sen avulla on mahdollista havaita, kuinka valtavia eroja Suomen lähialueilla vallitsee. Norja, Suomi ja Ruotsi sijaitsevat maailman kärkikolmiossa, mutta Venäjä sijoittuu listauksen loppupäähän sija luvulla 150” . Se tosin ei liene kellekään meille yllätys.

Kaius Niemen mukaan Pandemia on kiihdyttänyt digitaalista kehitystä ja toimitusten resurssien ajamista yhä ahtaammalle ja journalismin määrän vähentymistä. Toinen kasvava ongelma Suomessa on verkkohäirintä. Se ei tosin koske vain toimittajia ja heidän työtään, vaan myöskin politiikkojen jatkuva päänsärky. Aktiivinen ja innokas mediakritiikki, vaikkakin se pysyisi asialähtöisenä on välillä varmasti myöskin kohtuuton journalisteille ja itse journalismille. Lehdistönvapaus on merkkipäivä koko Suomelle, mutta sen pitäisi koskea myöskin sosiaalisen median kirjoittajia, joilla sanansäilä on usein liiankin solvaava ja tahallisen ilkeä.

En malta olla kertaamatta Suomenkielisen sanomalehtikirjallisuuden alkuajoista, mikä sekin oli vaikeuksia täynnä. Snellmanin toimittama ruotsinkielinen, vaan liian suomenmielinen ”Saima” lakkautetiin v. 1847 ja saman kohtalon sai samana vuonna Hannikaisen toimittama ”Kanava”. Vihdoin myöskin julkaistiin kuuluisa kieliasetus v. 1850, joka kielsi suomenkieltä käyttämästä muissa kuin uskonnollisissa ja taloudellisissa aineissa, jotka lähinnä koskivat maanviljelystä ja niiden hoitoa.

Kokonaan eivät pimeyden voimat pystyneet sammuttamaan kokonaan ihmishengen valoa ja suomenkielisten tarvetta saada enemmän tietoa Suomen asioista. Vaikeudet olivat suuret, toimitusvoimat heikot ja aineellinen kannatus heikko kun lukijakuntaa oli tuskin nimeksikään. Myös uusia lehtiä syntyi ja vähitellen sekin kasvoi siksi voimaksi mitä se on tänään. Kansa oli köyhää, mutta tiedonjanoista.

Kesällä vuonna 1860 alkoi Porissa toimensa ”Porin kaupungin Sanomia” niminen ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti, jonka tomittajina olivat hra O.Palander ja kollega A.Lindgren. Kuten huomaa monessa asiassa tänäänkin, niin porilaiset kunnostautuvat hyvin edelläkävijöinä monessa asiassa.

”Porin kaupungin Sanomia”, joka oli pieni ja mitätön lippunen, kuoli kannatuksen puutteeseen jo vuonna 1863. Samoin kävi toisenkin suomenkielisen lehden ”Lännettären” kohdalla. Tämän jälkeen sai Porin kaupunki ja Satakunnan maakunta olla 8-vuotta ilman suomenkielistä äänenkannattajaa. Kaupungissa julkaistiin vuoteen 1872 ainoastaan kerran viikossa ruotsinkielistä ”Björneborg Tidining” nimistä sanomalehteä. Heikkoa olivat silloiset markkinat sanomalehdille.

Meurma, Lounasmaa, Jalava. Mietteitä ja hajanaisia muistopiirteitä.
”Auteret haihtuvat, aate elää,
elävät ikuiset ihanteet”.

Sanomalehtimiesliiton Albumi 1, Hki 1910.

Ensimmäisessä luvussa jo todetaan kuinka tärkeää meidän aikanamme on oivaltaa, että sanomalehdistö yleisen mielipiteen ohjaajana on suuri ja tärkeä tekijä koko kansan elämässä, jopa sen kohtaloiden suuntaaja usein pitkiksikin ajoiksi. ”

”Mutta mimmoisiksi ne suuntautuvat, se riippuu niiden henkilöiden maailmankatsomuksesta, jotka määräävät vaikutusvoimaisen sanomalehdistön kannan, ei vain kansan suurissa elinkysymyksissä, vaan myöskin niissä monissa pienemmissä asioissa, päiväntapahtumissa, joiden siveysperäinen laatu joutuu julkisen maininnan alaiseksi.
Jos tämä kanta on siveellisyyden, isänmaallisuuden ja vakaumuksen leimaama, yhtä paljon hyvän sydämen kuin hyvän älyn ilmaus, se epäilemättä kaltaisekseen kasvattaa sen yleisönkin, joka julkisen sanan välityksellä muodostaa ajatus-ja toimintatapansa niihin kysymyksiin ja asioihin nähden.
Sikäli myöskin ratkaisevasti vaikuttaa koko kansakunnan kehitykseen joko rakentaen tai repien, aina sen mukaan mitä laatua julkisen sanan sävy on ollut: kokoovaa vaiko hajottavaa, kansan siveellistä ryhtiä vahvistavaa ja terästävää vaiko heikentävää ja herpaisevaa. Se on hyvän- ja pahantiedon puu. Kansan historia on sen sanomalehdistön historiaa”.

Tuolloin lauseet olivat todella pitkiä ja kielikuvat runsaita, joka sinänsä antaa tekstille oman säväyksensä. Ehkä juuri se on yksi syy, miksi niin mielelläni näitä vanhoja kirjoja myöskin luen.

Kuka toimittaja tänään noudattaa näitä isänmaallisia ohjeita ja siveellisyyden perusajatuksia, mitä tuolloin vuosisadan alun toimittajilta odotettiin? En ainakaan minä ole useinkaan törmännyt edes vähäisessäkään määrin viimeaikoina isänmaallisiin toiveisiin, sillä nykyään ne katsotaan lähinnä kuuluvan rasismiin ja natsien aatemaailmaan. Ikävä kyllä.

Muuten yhdyn täysin siinä sanomalehdistön kehuihin, että sillä on valtavan suuri ja tärkeä rooli koko kansakunnan sivistyksen- ja tiedonjulkistamisen pääarkkitehteinä. Ilman kahisevaa ja vienosti tuoksuvaa sanomalehteä en haluaisi aamujani koskaan alkaa. Tänään se on Helsingin Sanomat ja aikaisemmin siihen kuului myöskin lisänä Uusi Suomi. En nyt halua puuttua tämän enempää niihin puutteisiin, mitä kuitenkin silloin tällöin koen aamulehteäni lukiessani, että kaikkea ei meille kerrota rehellisesti niin kuin asia ovat ja urheiluakin on ihan liikaa uhrattu sivuja kulttuurin sijaan.

+7
zzz333
Sitoutumaton Espoo

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään.
Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu