Talvisotaan varauduttiin syksyllä 1939. Sokerista se alkoi.

Kansanhuolto perustettiin. Lain mukaan ministeriön tehtävänä oli väestön toimeentulon turvaamista sodan tai muun poikkeuksellisen tilanteen aikana. Päätöksen allekirjoittajana olivat tasavallan presidentti Kyösti Kallio ja pääministeri A.K. Cajander. Ensimmäinen kansanhuoltoministeri oli Pohjoismaiden Yhdyspankin pääjohtaja Rainer von Fieandt.

Näin Suomen kansa alkoi pelata korteilla, jota se tekikin pitkään. Kulutustavaroiden säännöstelystä päästiin lopullisesti irti vasta vuoden 1953 lopulla. Täällä ei taida olla enää montaakaan kirjoittajaa, jotka muistavat tämän ajan? Minä muistan heikosti sen, että se oli niin hienoa mennä kauppaan ostamaan leipää, kun ensin sai valita äidin avustuksella oikean kupongin mukaansa.

Kansanhuolto paisui kuin pullataikina, kun kansalla oli pahin puute vähän kaikesta. Aina ei ollut aina edes kortilla oikeutta saada mitään, kun kaupan hyllyt olivat tyhjiä. Pahimmillaan jokaisella suomalaisella oli samanaikaisesti 51 erilaista korttia. Vieläkin joskus niitä tulee divarista ostetuissa vanhoista kirjoista mukaan, kun niitä pidettiin joskus kirjanmerkkeinäkin.

Kansanhuolto korttipeleineen oli perusta, joka auttoi kestämään. Monilla oli kylläkin käsitys, että niitä sääntöjä noudattamalla olisi kyennyt säilymään hengissä, mutta ei se niin ollut. Kävi kuin mustalaisen hevoselle. Sekin lopetti syömisen ja kuoli.

Ensimmäisenä kulutustavarana määrättiin sokeri takavarikkoon ja säännöstelyyn lokakuun 7.päivänä 1939. Valtion ostokortilla sai ensimmäisessä jakelussa kilon sokeria henkeä kohden neljän viikon ajaksi. Siis makean leivän päivät loppuivat ensimmäiseksi, vaikka harva taitaa nykyään kiloa sokeria kuukaudessa tarvita? Seuraavana olikin kahvin vuoro. Kahvin vaihtoehtona oli korvike, joka sisälsi 25% kahvia ja 75% viljaa. Sitä saatiin neljänneskilo kuukautta kohden. Sokeri ja kahvi olivatkin ainoat kulutustavarat, jotka talvisodan aikana pantiin kortille.

Niiden säännöstely olikin oli välttämätöntä sen vuoksi, että saataisiin säästetyksi ylen niukkoja ulkomaan valuuttavarojamme, vielä tärkeämpien hankintojen varalle. Hyvin kakki menikin, kun kulutus supistui puoleen. Ulkonaisen sekasorron ja epävarmuuden, mutta sisäisesti yhtenäisyyden aikaan kun elettiin. Kaikki aavistelivat, että pian lyödään arpaa kansan kohtalosta. Seisottiin yhteisessä rintamassa, talvisodan henki oli jo käden ulottuvilla.

Salakauppa on kansan pettämistä, niin kuin myöhemmin jatkosodan aikana. Moraalinen ryhti oli ehdoton, salakauppiaat ja kiskurit olivat kansan vihollisia. Sen ajan, jolloin ihmiset kilvan riensivät vaihtamaan vihkisormuksensa rautasormukseen auttaakseen armeijaamme saamaan lentokoneita. Muistan minäkin pitäneeni ylpeänä äitini rautasormusta vielä keski-ikäisenäkin, kunnes se kului melkein puhki.

Vaaran vuodet olivat liian lähellä ja talvisodan kynnyksellä, jopa perheenäidit luopuivat vaikka viimeisistä lakanoistaan, että armeija saisi niistä lumipukuja. Sen ajan, jolloin sosiaalidemokraatit5 saivat johtajiltaan luvan liittyä suojeluskuntiin, joka järjesti aseharjoituksia paikkakuntien työväentalolla.

Talvisodan päättyminen ei suinkaan merkinnyt huoltotilanteen helpottumista. Päinvastoin se jatkuvasti kiristyi suursodan laajentumiseen. Vilja ja viljatuotteet määrättiin kortille toukokuussa 1940. Sen jälkeen ravintorasvat ja lihatuotteet. maito ja kerma joulukuussa 1940. Näiden tuotteiden säännöstely synnytti tykkänään uuden asetelman, joka tuotti viranomaisille paljon päänvaivaa ja tavallaan jakoi kansan kahteen leiriin. Vastakkain olivat tuottajat ja kuluttajat.

Ihannetilan toteuttaminen oli mahdotonta. Maatalousväestön oikeudet olivat vähän suuremmat kuin muun väestön, mutta kuka niitä pystyi niin valvomaan. Onnellinen oli se kaupunkilainen, jolla oli sukua maalla ja edes joku lehmänkanttura turvanaan. Kukaan ei pystynyt niitä määriä niin tarkkaan arvioimaan ja se lisäsi kansan katkeruutta.

Totuus oli kuitenkin se, että pahimpaan pula-aikaan 40-60 prosenttia peittivät korttiannokset vain puolet ihmisen kaloritarpeesta. Näin syntyi musta pörssi eli vapaa huolto, jota varsinaisesti yleisen käsityksen mukaan oli kiitäminen, että Suomen kansa yleensä säilyi pulavuosien yli. Saippuat, vaatetustarvikkeet, jalkineet kananmunat, kalat ym. seurasivat 1941 ja jatkosotavuoden eväillä 1942 säännösteltiin peruna ja juurikasvit. Tupakka, sakariini ja makeiset olivat vuorossa vuoden lopulla. Esimerkiksi leipäkortteja oli viidenlaisia. lapsille, henkisen työn tekijöille, raskaanpuoleisen ja erittäin raskaan työn tekijöille omansa.

Nyt tästä tulee jo liian pitkä juttu, mutta itse innostuin kovin Tästä Aake Jermon kirjasta, joka Otavan kustantamana ilmestyi 1974. Sivujakin kirjassa on lähes 400 ja yksityiskohtaisia kansan kirjeitä ja paljastuksia vääryyksistä, joita Kansanhuoltoministeriö sai runsaasti luettavakseen. Oli henkilökuntaa pahimpaan aikaan kenttähommissa 6000-7000 palkattuna ja pääkallopaikallakin 800 toimihenkilöä.

Se oli sitä aikaa, mitä nykyihmisen on vaikea ymmärtää, kuinka köyhää ja puutteellista suomalaisten elämä enimmäkseen oli. Ei ollut vitsiä sekään, että isovanhempanne kertoivat teille omista leluistaan, ”että oli käpylehmät, kivet ja sammaleet, joilla leikittiin ja kaiken kukkuraksi vielä liian pieni pipo ja saappaat”

zzz333

Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään. Albert Einstein

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu