Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Seuraa Yhdysvaltain presidentinvaaleja – kaikki uutiset täällä!

Ohjeita ja tietoa blogipalvelusta


Tietoa palvelusta:

Uusi Suomi ylläpitää kahta toisiinsa linkittyvää blogipalvelua: Puheenvuoroa ja Vapaavuoroa. Kummatkin blogipalvelut ovat käyttäjilleen ilmaisia ja toimivat samalla Alma-tunnuksella.

Bloggaajat julkaisevat itse kirjoituksensa omalla nimellään ja kuvallaan. Uusi Suomi toimii blogipalveluiden ylläpitäjänä ja valvoo sääntöjen noudattamista palveluissa.

Vuonna 2010 perustettu Puheenvuoro on kehittynyt Suomen johtavaksi yhteiskunnalliseksi verkkokeskusteluareenaksi ja sellaisena sitä halutaan jatkossakin kehittää. Palvelussa esiintyvät lukuisat Suomen johtavat poliitikot ja aktiivisimmat kansalaiskeskustelijat.

Marraskuussa 2011 avattu Vapaavuoro puolestaan on blogipalvelu, jossa käydään kansalaiskeskustelua kulttuurista, viihteestä, urheilusta ja muista vapaa-ajan aktiviteeteista. Tässä palvelussa kuka tahansa voi olla kirjailija, taiteilija, kriitikko tai minkä tahansa harrastusalueen – vaikka käsitöiden, tv-ohjelmien, elokuvien, tietokonepelien tai muodin osaaja tai asiantuntija.

Painotamme Uuden Suomen palveluissa oman nimen ja tunnistettavan kasvokuvan käyttöä. Tämä linjaus on tehty, koska uskomme fiksuun keskusteluun yhteiskunnasta, politiikasta ja kulttuurin sekä vapaa-ajan aiheista. Harva asia on sellainen, jota ei voisi sanoa ilman, että seisoo sanojensa takana omalla nimellään ja kuvallaan.

Blogit toimivat WordPress-alustalla.


Kirjautuminen ja tunnuksen luonti:

Kirjaudu sisään Alma-tunnuksellasi ja sinulle muodostuu Uuden Suomen blogien sivuille blogiprofiili. Tämä profiili tarvitsee vielä kirjoitusoikeudet, jotta pääset kirjoittamaan.

Kirjoitusoikeus eli tunnistautuminen ylläpidolle:

Blogeissamme keskustelut käydään omalla nimellä ja kuvalla. Hae kirjoitusoikeus palveluun tällä lomakkeella: Kirjoitusoikeushakemus

Jos sinulla ei ole Alma-tunnusta:

Voit luoda uuden Alma-tunnuksen blogien kirjautumissivun kautta. Voit halutessasi käyttää siihen Facebookia tai Google-tunnuksiasi. Tällöin sinulle luodaan näiden somekirjautumisten yhteydessä uusi Alma-tunnus sometunnuksen käyttämän sähköpostin nimiin.

Ongelmatapauksissa ota yhteys ylläpitoon: Ota yhteyttä

Kirjautuessasi hyväksyt palvelumme säännöt, käyttöehdot ja tietosuojaselosteen.

Lisätietoja kirjautumisesta ja Alma-tunnuksesta: Lue lisää


Blogipalvelun käyttö:

Katso tästä pikaohje: Tervetuloa! – Pikaohje Uuden Suomen blogipalveluihin

WordPress-hallintanäkymä:

Kirjautumisen jälkeen sivun ylälaitaan ilmestyy WordPressin-hallintapalkki. Voit mennä hallintanäkymään klikkaamalla palkin vasemman laidan W-ikonia. Hallintanäkymästä voit muokata tai julkaista blogejasi, kommenttejasi, mediasisältöjäsi ja profiiliasi.

Klikkaa tästä päästäksesi Puheenvuoron hallintanäkymään

Klikkaa tästä päästäksesi Vapaavuoron hallintanäkymään

Uuden blogitekstin luominen:

Voit julkaista uuden blogikirjoituksen joko hallintanäkymän Artikkelit-sivulta tai hallintapalkin ylälaidasta kohdasta: +Uusi -> Artikkeli. Seuraavaksi sinulle aukeaa tekstieditori uudelle kirjoitukselle. Teksi julkaistaan sinisestä Julkaise-painikkeesta.

Voit upottaa kirjoituksiisi kuvia blogieditorin Lisää media -kohdasta. Tätä kautta lisätyt kuvat tallentuvat tunnuksesi mediakirjastoon, josta voi käyttää niitä jatkossa uudestaan. Voit myös asettaa kirjoitukselle artikkelikuvan (Aseta artikkelikuva) eli kuvan, joka näkyy kirjoituksen alussa. Vapaavuorossa artikkelikuva näkyy myös profiilikuvasi tilalla etusivun blogilistalla.

  • Muistathan, että sinulla tulee olla oikeus käyttää niitä kuvia jotka julkaiset. Ylläpito voi ilman ilmoitusta poistaa kuvat, jotka vaikuttavat ilman lupaa julkaistuilta. Toistuva välinpitämättömyys kuvien tekijänoikeuksista johtaa kirjoituskieltoon. Vastaat täysimääräisesti Uudelle Suomelle tai kolmansille osapuolille ehtojen rikkomisesta aiheutuvista vahingoista ja mikäli Uuteen Suomeen kohdistetaan vaatimuksia toimittamaasi aineistoon liittyen, voimme luovuttaa yhteystietosi vaatimuksen esittäneelle taholle asian selvittämistä varten.

Muilta sivuilta upotettavat sisällöt toimivat pelkän linkin tai upotuskoodin lisäämisellä tekstiin. Suosittelemme tarkastamaan upotuksen toimivuuden kirjoituksen esikatselusta.

Kirjoituksen voi tallentaa luonnoksena, esikatsella ja ajastaa editorin oikean laidan Julkaise-laatikosta.

Pääset muokkaamaan kirjoitustasi hallintasivun Artikkelit-kohdasta tai ollessasi itse kirjoituksen sivulla, yläpalkin Muokkaa artikkelia -kohdasta.

Valitse asiasanat-laatikosta sopivat asiasanat kirjoitukseesi. Jos valitset enemmän kuin yhden asiasanan, valitse myös minkä asiasanan haluat näkyvän myös kirjoituksen ohessa etusivulla. Vapaavuorossa toimivat aihekategoriat löydät myös editorisivulta.

Luo uusi kirjoitus Puheenvuoroon klikkaamalla tästä

Luo uusi kirjoitus Vapaavuoroon klikkaamalla tästä

Miten muokkaan jo julkaistua kirjoitusta?

Pääset muokkaamaan jo julkaistua blogikirjoitusta menemällä kyseisen kirjoituksen sivulle ja valitsemalla sivun yläpalkista Muokkaa artikkelia -kohdan. Muokkaamaan pääset myös hallintanäkymän Kaikki artikkelit -kohdasta, jossa voit valita tekstin oheen ilmestyvän Muokkaa-painikkeen.

Näistä pääset takaisin kirjotuksen tekstieditoriin. Tallenna muokkaus painamalla editorin Päivitä-näppäintä.

Miten poistan kirjoituksen?

Mene kirjotuksen tekstieditoriin ja valitse Siirrä roskakoriin -kohta. Voit myös siirtää kirjoituksen roskakoriin hallintanäkymän Kaikki artikkelit -sivulta. Roskakorissa kirjoitus on piilotettuna. Kun haluat poistaa sen pysyvästi, siirry Kaikki artikkelit -sivulla roskakoriisi ja poista se sieltä.

Kommentointi:

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille, joilla on kirjoitusoikeus palveluun.

Ilman kirjoitusoikeuksia kommenttisi jäävät piiloon, kunnes olet saanut oikeudet.

Omia kommentteja voi nyt muokata ja poistaa. Kommenttia pääset muokkaamaan sen ohessa olevaa Muokkaakohtaa klikkaamalla. Kommentin poisto tapahtuu samaiselta muokkaussivulta Siirrä roskakoriin -kohtaa painamalla.

Profiilin muokkaus:

Omaa profiilia pääset muokkaamaan hallintasivun profiili-kohdasta tai klikkaamalla nimeäsi hallintapalkin oikeasta yläkulmasta. Muistathan, että tunnistettuna käyttäjänä, sinun on esiinnyttävä palvelussa omalla nimellä ja tunnistettavalla kuvalla sinusta.

Klikkaa tästä profiilin muokkaussivulle

Oman blogin moderointi:

Kommenttien poiston ja hyväksymisen hoitaa jatkossa ylläpito, mutta toivomme bloggaajilta aktiivisuutta oman bloginsa keskustelujen seuraamiseen ja moderoimiseen. Sinulla on mahdollisuus pitää kirjoitustesi kommenttikenttä joko auki tai kiinni.

Voit piilottaa blogistasi kommentteja ylläpidon tarkastettavaksi blogikirjoituksen muokkaussivun kommenttilistasta tai WordPress-hallintasivun kommenttivalikosta, kommentin ohessa olevasta hylkää-painikkeesta. Kommentti menee silloin ylläpidon tarkastettavaksi ja asiattomat kommentit poistetaan.

Ilmoita asiaton sisältö myös ylläpidolle, sisällön ohessa olevalla ilmoituspainikkeella.

Blogin kirjoittaja on vastuullinen kirjoitustensa kommenttien seurannasta ja asiattomuuksien ilmoittamisesta. Ylläpito seuraa ja moderoi keskusteluja, mutta toivomme blogisteilta aktiivisuutta asian suhteen.

Sitaatilla jakaminen:

Uudella sivullamme voit jakaa kirjoituksia Twitterissä ja Facebookissa valmiin lainauksen kera. Korosta hiirellä blogista haluamasi kohta tekstiä, niin sinulle ilmestyy somejakonäppäimet, joita klikaamalla valittu teksti on valmiiksi mukana somejaossasi.

Palvelun käyttöehdot ja tietosuojaseloste:

Kirjautumalla sisään hyväksyt palvelumme käyttöehdot. Lue ehdot klikkaamalla tästä

RSS-syöte blogiin:

Voit yhdistää tunnukseesi RSS-syöteen muista palveluista, kuten kotisivuillasi olevan blogin. Ota tällöin yhteys ylläpitoon, niin lisäämme syötteen tunnuksellesi.

Tunnusten poisto:

Jos olet jo luonut Alma-tunnuksen, voit pyytää tunnuksen poiston Alma-tunnuksen itsepalvelusta. Löydät poistopyynnön Tietopyynnöt-välilehdeltä.

Jos et ole luonut Alma-tunnusta, ota yhteys ylläpitoon: Ota yhteyttä

Kysymyksiä ja ongelmatilanteita:

Tarkasta alkuun UKK-sivumme: Usein kysytyt kysymykset

Jos et löydä UKK-sivulta vastausta, ole yhteydessä ylläpitoon. Teknisten ongelmien kohdalla pyydämme, että kuvailet mahdollisimman tarkkaan tilanteen, jotta voimme auttaa nopeasti. Uusi Suomi muistuttaa käyttäjiään siitä, ettei mikään tekninen järjestelmä toimi aukottomasti.

Uusi Suomi kehottaa sisällöntuotantoon osallistuvia käyttäjiä ottamaan lähettämästään aineistosta itselleen varmuuskopiot. Uudella Suomella ei ole velvollisuutta säilyttää käyttäjän lähettämää tai muulla tavalla toimittamaa aineistoa.


Asiaton sisältö ja säännöt:

Uusi Suomi tarjoaa maksuttoman areenan julkiselle keskustelulle ja mielipiteiden vaihdolle. Jotta keskustelupalstan ilmapiiri pysyisi kaikille käyttäjille sopivana ja asiallisena, on kirjoittajien noudatettava keskusteluosiota koskevia sääntöjä. Jos havainnoit sääntöjä rikkovaa tai muuten asiatonta sisältöä palvelussamme, ilmoita se välittömästi ylläpidolle sisällön ohessa olevan ilmoituspainikkeen avulla.

Blogin kirjoittajalla on myös velvollisuus valvoa ja moderoida bloginsa kommentteja. Uudessa palvelussa bloggaaja ei voi poistaa kommenttia, ainoastaan piilottaa sen odottamaan ylläpidon tarkistusta.

Sääntöjä rikkovasta tai muusta asiattomasta käytöksestä voi seurata varoitus tai kirjoituskielto. Asiattomasta sisällöstä ja kirjoituskielloista saat ilmoituksen sähköpostiisi. Lievää asiatonta sisältöä ylläpito voi poistaa ilman ilmoitusta.

Ylläpito voi poistaa ilman erillistä ilmoitusta oikeutesi kirjoittaa ja kommentoida, jos se epäilee että et esiinny omalla nimelläsi tai olet ilman tunnistettavaa profiilikuvaa.

Blogipalveluissa jokainen keskustelija on vastuussa omista kirjoituksistaan ja niiden sisällöstä. Kirjoittajaa sitoo Suomen laki, jonka nojalla esimerkiksi henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksia koskevia lakeja vastaan rikkovien viestien kirjoittaja voi joutua oikeudelliseen vastuuseen.

Ylläpidolla ja toimituksella on aina oikeus harkintansa mukaan olla julkaisematta tai poistaa kokonaan tai osittain käyttäjätunnus tai käyttäjän lähettämä kirjoitus ja/tai kuvat mistä tahansa Uuden Suomen sivun palvelusta. Lisäksi palvelun käyttäjä myöntää Uudelle Suomelle oikeuden muokata uutiskeskustelussa taikka blogipalvelussa käyttäjän julkaistavaksi tarkoitettua tai jo julkaistua kirjoitusta sopivaksi katsomallaan tavalla tai julkaista kirjoitus vain osittain.

Keskustelun säännöt:

  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä asiattomia viestejä.
  • Älä solvaa ihmistä tai yhteisöä. Älä puutu luvatta toisten ihmisten yksityiselämään.
  • Älä haasta riitaa.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Valheellisen tai perättömän tiedon ja haitallisten huhujen levittäminen on kiellettyä.
  • Rikokseen tai väkivaltaan kehottavat viestit ovat kiellettyjä.
  • Älä lietso vihaa ja aiheetonta pelkoa.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan, harhaanjohtavaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käyttäydy häiritsevästi.
  • Älä huuda eli käytä isoja kirjaimia.
  • Älä otsikoi pelkillä isoilla kirjaimilla.
  • Älä jankkaa. Tarkoituksellista keskustelun pilaamista ei suvaita.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.
  • Voit julkaista toisen ottaman kuvan vain, jos tiedät sinulla olevan lupa käyttää kuvaa blogissasi.
  • Älä jaa materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeuksia.