👇Kun media keskittyy – kuka enää vartioi tiedon valtaa?🤔

Suomessa puhutaan paljon  sananvapaudesta. Paljon vähemmän puhutaan siitä, kuka omistaa ne kanavat, joiden kautta suomalaiset muodostavat käsityksensä maailmasta.

Minä olen seurannut suomalaista mediaa jo vuosikymmeniä. 1990-luvun alussa mediakenttä näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Oli vahvoja itsenäisiä maakuntalehtiä, erilaisia kustantajia, Yleisradio ja Suomen Tietotoimisto. Toimituksilla oli erilaisia omistajia ja erilaisia näkökulmia.

Oman Katinkulta-tapaukseni aikana huomasin tämän konkreettisesti. Yleisradio teki minusta ja Katinkullasta juttuja ja käsitteli tapahtumia näkökulmista, joita muualla ei välttämättä tuotu esille. Minulle jäi tuolta ajalta käsitys mediasta, jossa myös valtavirrasta poikkeavalle kertomukselle oli enemmän tilaa.

Sen jälkeen suomalainen mediakenttä on muuttunut perusteellisesti.

Tutkimuksessa median omistuksen keskittymisen katsotaan lähteneen Suomessa voimakkaaseen kasvuun jo 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä maakuntarajat ylittävät lehtiketjut vakiintuivat. Vuonna 1998 Aamulehti-yhtymä ja MTV yhdistyivät Alma Mediaksi ja seuraavana vuonna Sanoma ja WSOY muodostivat SanomaWSOY:n. Sittemmin lehtiketjuuntuminen on jatkunut ja sanomalehtien määrä samalla vähentynyt. (Trepo)

Tässä kehityksessä on tärkeää ymmärtää yksi asia.

Suuri määrä lehtiä ei automaattisesti merkitse suurta määrää toisistaan riippumattomia ääniä.

Saman konsernin sisällä voi olla sanomalehtiä, aikakauslehtiä, verkkopalveluita, radioita ja televisiokanavia. Sisällöt voivat olla journalistisesti erilaisia ja toimituksilla on oma päätösvaltansa, mutta omistus, talous, investoinnit ja strategiset päätökset ovat lopulta saman yritysrakenteen sisällä.

Sanoman nykyinen tavoittavuus kertoo tämän mittakaavasta poikkeuksellisen hyvin.

Sanoman omien syyskuussa 2026 julkaisemien KMT-lukujen mukaan sen uutismediat tavoittavat viikoittain 85 prosenttia yli 15-vuotiaista suomalaisista. Kun mukaan lasketaan uutis- ja aikakausmediat, Sanoma ilmoittaa tavoittavansa 90 prosenttia suomalaisista. (Sanoma Media)

Se on hämmästyttävän suuri peitto.

Saman mediakonsernin tuotteet voivat olla ihmisen elämässä mukana lapsuudesta vanhuuteen – lasten sisällöistä päivälehtiin, iltapäivälehtiin, aikakauslehtiin, radioon, televisioon ja digitaalisiin palveluihin.

Onko tämä aivopesua?

Sana on tarkoituksella provosoiva.

Minä en tarkoita sillä sitä, että jossakin huoneessa istuisi ryhmä ihmisiä päättämässä, mitä suomalaisten huomenna pitää ajatella.

Vaikutus voi syntyä paljon hienovaraisemmin.

Jos ihminen kohtaa vuosikymmenten ajan samoista suurista mediaympäristöistä aihevalintoja, uutiskriteereitä, näkökulmia, arvoja ja käsitteitä, media väistämättä osallistuu siihen, millaisena hän ympäröivän maailman näkee.

Media ei ainoastaan kerro meille, mitä ajatella jostakin asiasta. Vielä suurempi valta on päättää, mistä asioista ylipäätään keskustellaan – ja mistä ei.

Tähän ei tarvita salaliittoa.

Se on mediavallan rakenteellinen ominaisuus.

Siksi todellinen kysymys ei ole, ovatko toimittajat hyviä tai pahoja. Suurin osa tekee varmasti työnsä journalistisen etiikan mukaisesti. Kysymys kuuluu: kuinka paljon tiedonvälityksen rakenteellista valtaa terve yhteiskunta haluaa keskittää samoihin käsiin?

Sitten tulemme STT:hen

Suomen Tietotoimiston merkitys tässä kokonaisuudessa on paljon suurempi kuin yhden yrityksen liikevaihto.

STT on yli satavuotias kansallinen uutistoimisto. Sen perusuutisia ovat käyttäneet hyvin erilaiset suomalaiset tiedotusvälineet. Se on ollut eräänlainen suomalaisen uutisjärjestelmän yhteinen infrastruktuuri.

Myös STT:n omistus alkoi kuitenkin keskittyä.

Kesäkuussa 2018 tapahtui ratkaiseva muutos. Alma Media ja TS-Yhtymä myivät STT-osakkeensa Sanoma Media Finlandille. Sanoman omistus nousi 33,4 prosentista 75,4 prosenttiin. Sanomasta tuli näin STT:n selvä enemmistöomistaja. (STT)

Samana vuonna Sanoman enemmistöomistuksen syntymisen jälkeen STT:n toimintaa ja strategiaa uudistettiin. Kimmo Pietinen, jolla oli pitkä tausta Helsingin Sanomissa, tuli ensin muutosjohtajaksi ja myöhemmin STT:n toimitusjohtajaksi. Hänen aikanaan laadittiin uusi tuote- ja asiakkuusstrategia sekä uusi hinnoittelumalli. (STT)

Tuolloin Sanoman johto sanoi uskovansa, että suomalaiselle perusuutistoimistolle on tarvetta.

Kahdeksan vuotta myöhemmin tilanne on aivan toinen.

Sanoman omat uutismediat lopettivat STT:n palvelujen käytön vuodenvaihteessa 2025–2026. STT ilmoitti 30. syyskuuta 2026, että uutis- ja kuvatoimistotoiminta on ollut pitkään tappiollista ja että suunniteltu uudelleenjärjestely voi johtaa nykyisen toiminnan päättymiseen. (STT Info)

Tästä pitäisi Suomessa nyt keskustella paljon enemmän.

Mitä tapahtuu, jos STT katoaa?

Sanoman kaltaisella valtavalla mediatalolla on resurssit omaan uutistuotantoon.

Mutta entä pienemmillä lehdillä?

Entä paikallisilla medioilla?

Entä suomalaisella uutiskentällä kokonaisuutena?

Reuters-instituutin vuoden 2026 Suomen-katsauksessa STT:n tilannetta kutsuttiin jo ennen nyt julkistettua uudelleenjärjestelyä eksistentiaaliseksi kriisiksi. Katsauksessa Suomen uutismarkkinoita kuvataan samalla markkinaksi, jossa kansallisia laajasti luettuja sanomalehtiä on vain pieni joukko. (reutersinstitute.politics.ox.ac.uk)

Jos yhteinen kansallinen uutistoimisto katoaa, suuret toimitukset pystyvät jatkamaan.

Pienemmille se voi olla paljon vaikeampaa.

Silloin paradoksi on ilmeinen: suomalaisella kuluttajalla saattaa edelleen olla edessään valtava määrä lehtiä, verkkosivuja, radioita ja muita kanavia – mutta niiden takana oleva itsenäisten uutislähteiden määrä voi samalla pienentyä.

Juuri tämän vuoksi STT:tä tarvitaan.

Ei Sanoman kilpailijaksi.

Ei Yleisradion kilpailijaksi.

Vaan siksi, että terve tiedonvälitys tarvitsee useita toisistaan riippumattomia rakenteita.

Yle sanoo nykyisissä journalistisissa periaatteissaan tehtäväkseen vallankäytön seuraamisen ja vallankäyttäjien vastuuseen saattamisen sekä suomalaisen elämän moninaisuuden näyttämisen. (Yle.fi) Myös tällaisella vahvalla julkisen palvelun medialla on siksi tärkeä vastapainon tehtävä kaupallisessa mediaympäristössä.

Mutta mikään yksittäinen Yle, STT, Sanoma tai muu mediatalo ei yksin riitä.

Sananvapauden todellinen turva ei ole se, että meillä on sata eri nimistä lehteä.

Se on se, että niiden takana on riittävästi toisistaan riippumattomia omistajia, toimituksia, uutislähteitä ja tapoja nähdä maailma.

Suomi tarvitsee STT:tä juuri nyt ehkä enemmän kuin pitkään aikaan.

Sillä kun riippumattomia tiedon lähteitä menetetään, niitä ei välttämättä saada takaisin.

Ja silloin emme menetä vain yhtä uutistoimistoa.

Menetämme osan siitä tilasta, jossa suomalainen voi muodostaa oman mielipiteensä.

Median keskittymisen suurin vaara ei ehkä olekaan vain vallan keskittyminen.

Vielä vaarallisempaa on se, jos yhä useampi ihminen alkaa kokea, ettei kukaan enää puhu hänen kielellään, hänen kokemuksistaan tai hänen ajatuksistaan.

Jos suuri osa mediasta alkaa näyttää maailmaa samoista näkökulmista ja samat käsitykset toistuvat kanavasta toiseen, kaikki ihmiset eivät sitä hyväksy. Osa alkaa kokea, ettei heidän oma todellisuutensa mahdu enää julkiseen keskusteluun.

Silloin syntyy vastareaktio.

Ihmiset hakeutuvat niiden luo, jotka puhuvat heidän kieltään ja tunnistavat heidän kokemuksensa. Vähitellen muodostuu omia leirejä, omia tietolähteitä ja omia käsityksiä siitä, mikä on totta.

Siinä vaiheessa ongelma ei enää ole vain median keskittyminen. Yhteiskunta itse alkaa jakautua.

Yhteinen keskustelu vähenee, luottamus rapautuu ja pahimmillaan eri ryhmät eivät enää luota samoihin instituutioihin, samoihin uutisiin eivätkä edes samaan todellisuuteen.

Siksi aidosti moniääninen media ei ole yhteiskunnalle häiriötekijä vaan turvaverkko. Ihmisten pitää voida tunnistaa julkisesta keskustelusta myös sellaisia kokemuksia ja näkökulmia, jotka poikkeavat enemmistön tai suurimpien medioiden näkemyksistä.

Moniarvoinen media ei ole vain sananvapauskysymys. Se on myös yhteiskuntarauhan kysymys.

PS. 🇷🇺Oletteko seuranneet, miten venäläinen media muuttui? Riippumattomat äänet vähenivät vähitellen ja valta keskittyi. Suomi ei ole Venäjä – mutta siksi samaan suuntaan vievät merkit kannattaa tunnistaa ajoissa.

👉Laadin tämän tekstin yhdessä ChatGPT:n kanssa, joka auttoi minua kokoamaan faktoja ja ajankohtaista tietoa median kehityksestä 1980-luvulta tähän päivään. Näin hahmottuu paremmin se kokonaisuus, jossa tänään elämme – niin poliittisten ajatusten kuin arkipäivänkin tasolla.❗️