Kuluta enemmän, mutta kuluta vähemmän (uusinta)

Suomella on edessään erikoinen yhtälö.

Jos nykyinen kulutusperäinen hiilijalanjälki on noin 8 tonnia CO₂e henkilöä kohden, 1,5 asteen tavoitteen mukaiseksi vuoden 2030 tasoksi on Suomessa esitetty noin 2,5 tonnia. Pudotus olisi valtava.

Samaan aikaan Suomen julkinen talous on velkaantunut voimakkaasti. Kasvun, investointien ja työllisyyden pitäisi lisääntyä, ei vähentyä. Kansalaisille pitäisi siis syntyä enemmän ostovoimaa ja yrityksille enemmän kysyntää.

Mutta miten tämä sopii yhteen kulutuksen vähentämisen kanssa?

Siinä on ilmastopolitiikan yksi vaikeimmista ristiriidoista.

Jos kulutusta vähennetään yksinkertaisesti ihmisten ostovoimaa ja tavaroiden sekä palveluiden kysyntää leikkaamalla, seurauksena voi olla talouskasvun hidastuminen. Jos taas taloutta kasvatetaan perinteisellä tavalla lisäämällä materiaalien, energian ja tavaroiden kulutusta, päästöjen vähentäminen vaikeutuu.

Siksi todellinen kysymys ei ehkä olekaan, kulutammeko enemmän vai vähemmän, vaan pystymmekö kasvattamaan taloutta samalla kun kulutuksen aiheuttamat päästöt pienenevät.

Suomen pitäisi siis yrittää tehdä mahdottomalta kuulostava temppu: kuluttaa taloudellisesti enemmän, mutta aiheuttaa ilmastolle vähemmän.

Muuten edessä on melkoinen paradoksi: Suomen pitäisi samaan aikaan kuluttaa enemmän talouden pelastamiseksi ja kuluttaa vähemmän ilmaston pelastamiseksi.

Kumpaa tavoitetta lopulta painotetaan – ja millä keinoilla – onkin paljon suurempi kysymys kuin pelkkä yksittäisen suomalaisen kulutus.