Puheenvuoro-blogit
Tekoäly verolle – ei eläkeiän nostoa!
Tekoäly tulee muuttamaan työelämää vauhdilla. Se helpottaa monia tehtäviä, mutta samalla se voi viedä ihmisiltä työpaikkoja. Mitä teemme, jos koneet ja algoritmit tekevät yhä suuremman osan työstä, mutta ihmisille ei enää riitä töitä?
Meidän on uskallettava etsiä uusia verotuksen keinoja.
Yksi yksinkertainen ratkaisu olisi verottaa datakeskusten käyttämää sähköä. Tavallinen kansalainen maksaa sähköstään sähköveroa, mutta datakeskusten verokohtelu on ollut kevyempää. Miksi tekoälyn pyörittämisen pitäisi olla verotuksellisesti eri asemassa?
Laitetaan datakeskusten sähkönkulutukselle kahden sentin kilowattituntivero! Näin tekoälyn kasvusta saataisiin yhteiskunnalle tuloja, joilla voitaisiin vastata työelämän muutoksiin ja turvata hyvinvointivaltion palveluja.
Samalla meidän on torjuttava eläkeiän nostaminen. Ei ole kohtuullista, että ihmiset joutuvat tekemään yhä pidempään töitä tilanteessa, jossa teknologia vähentää työn tarvetta ja työpaikkoja.
Teknologian kehityksen hyötyjen pitää kuulua koko yhteiskunnalle, ei vain teknologiayhtiöiden omistajille.
Jos tekoäly vähentää ihmistyön tarvetta, sen tuottamasta hyödystä on myös kannettava yhteiskunnallinen vastuu.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Lisään vielä, että Pohjoismaiden on yhdessä sovittava vero datakeskuksen sähkölle, jottei investoinnit mene Suomesta pois.
Ilmoita asiaton viesti
Tekstisi on aivan asiallinen ja varteenotettava, Suomella on sitoumuksia kuitenkin joista sen tulisi irtisanoutua välittömäsi. Ne koskevat juurikin sijoittajansuojaa ja Googlen kaltaiset maailmaa hallisevat teknoyhtiöt kyllä osaavat rahastaa Suomea jos se menee asettamaan sähköveron datakeskuksille.
Tästä oikeusoppineen kirjoituksesta se selviää:
https://www.hs.fi/nakemys/art-2000012339615.html
Ilmoita asiaton viesti
Helppoa on nyt Annaa kompata.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitä teemme, jos koneet ja algoritmit tekevät yhä suuremman osan työstä, mutta ihmisille ei enää riitä töitä.”
Mene vaikka kalaan. Tai ostoksille tai kahvilaan syömään Ellen Svinhufvudin kakkua.
Kun tekoäly ja robotit tekevät työt, ihminen on siinä mitä hän on aina tavoitellut: vapaa työn orjuudesta. Toki työtä voi edelleen harrastaa.
Palkka maksetaan kansalaispalkkana.
Antiikin Kreikassa vapaat miehet eivät tehneet työtä. Silloin luotiin nykyisen tiedon ja taiteen perusteita.
Ilmoita asiaton viesti