Antti Lindtmanin kotipesä hylkäsi työntekijät

Vantaalla tehdään nyt huonoja päätöksiä epäasiallisin keinoin. Saatiinko samalla esimakua siitä, mitä on se, kun SDP ja puheenjohtaja Antti Lindtman puhuvat ”luottamuksen palauttamisesta” suomalaiseen yhteiskuntaan?

Vantaan kaupunki päätti maanantaina aloittaa massiiviset yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on enintään 200 työntekijän irtisanominen. Lisäksi lomautuksia, osa-aikaistamisia ja muita palvelussuhteen heikennyksiä kohdistetaan 700 työntekijään. Tavoitteena on saada kokoon 15 miljoonan euron pysyvät säästöt.

Poliittiset päättäjät ja kaupungin työntekijät saivat tietää asiasta ensimmäisenä Helsingin Sanomien uutisesta. Asian virallisesti julkistamisesta kului vain kolme päivää, kun kaupunginhallitus oli jo päättänyt asiasta.

Vain Vasemmistoliitto vastusti yksiselitteisesti väen vähentämiseen tähtäävän prosessin aloittamista. Tosiasioita väännellen kaupunginjohtaja Pekka Timonen sanoi henkilöstöinfossa, ettei asiasta äänestetty. Muodollisesti ei äänestetty, koska Vasemmistoliiton tekemä hylkäysesitys raukesi kannattamattomana. Mutta yksimielisesti päätös ei mennyt. Harhaanjohtaminen ei muuta tosiasioita.

Lisäksi Timonen käveli yli poliittisten ryhmien tekemän valtuustosopimuksen. Siinä sanotaan selvästi, että ”henkilöstöä ei irtisanota tai lomauteta säästötoimenpiteenä”. Sopimuksessa on – Vasemmistoliiton esityksestä muuten – eräänlainen vastuuvapauslauseke, jonka mukaan ”taloustavoitteita voidaan arvioida uudelleen, jos taloudellisessa toimintaympäristössä tapahtuu olennaisia muutoksia”. Se on vain järkevää, koska taloudellinen toimintaympäristö on kohdellut Vantaata erittäin rumasti.

Tulkinnan tästä tekevät kuitenkin sopimuksen tehneet poliittiset päättäjät. Kaupunginjohtaja ei voi virkamiehenä tulla sivusta ja ilmoittaa pyyhkivänsä paperilla pöytää. Pitäisikö yt-neuvottelut kohdistaa mieluummin kaupunginjohtajaan? Hänellä on vastuu taloudesta – ei yksittäisillä, mahdollisesti irtisanotuksi joutuvilla työntekijöillä.

Jännä yksityiskohta on sekin, että neuvottelujen ajoitus – kaupunginjohtajan omien sanojen mukaan – on sovitettu yhteen Espoon kanssa. Näin tehtiin, jotteivat mahdollisesti työnsä menettävät ihmiset hakeutuisi naapurikaupunkiin töihin. Melko julma viesti kahdelta suurelta työnantajalta: naapurin pelastusveneeseen ei kannata yrittää. Se on jo täynnä.

* * *
Vantaa on selvinnyt kaikista 2000-luvun taantumista, myös koronavuosista, ilman irtisanomisia. Nytkin voitaisiin toimia näin.

On mielenkiintoista, miten helposti erityisesti sosialidemokraatit nielivät poispotkimisneuvottelut, vaikka yrittivät pehmennellä sitä lausumilla siitä, kuinka irtisanominen on vasta viimeinen keino.

Heidän – ja ehkä koko Suomen näkökulmasta – Vantaa ei ole mikä tahansa kaupunki. Se on SDP:n puheenjohtajan ja kaikella todennäköisyydellä tulevan pääministerin Antti Lindtmanin kotikaupunki. Vantaan demarit on hänen poliittinen kotipesänsä. Jos Lindtman olisi kääntänyt peukalon alas, irtisanomisiin olisi tuskin lähdetty.

Ehkä tämä tuo esimakua demarien tulevasta talous- ja työllisyyspolitiikasta maan hallituksessa? Työllään elävät ihmiset, palkansaajat – edes julkisella sektorilla – eivät voi luottaa siihen, että SDP olisi heidän puolellaan. Näinkö se nyt palauttelee Lindtmanin peräänkuuluttamaa ”luottamusta” suomalaiseen yhteiskuntaan? SDP on aina ensisijaisesti valtapuolue, vasta sitten työväenpuolue.

* * *
Vantaan taloudelliset vaikeudet johtuvat ulkoisista tekijöistä, ei yli varojen elämisestä. Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajamäärät ovat romahtaneet, rakentaminen on pysähtynyt, työpaikkoja on kadonnut ja työttömyys kääntynyt massamittaiseksi. Tämän seurauksena verotulot ovat pudonneet rajusti. Nyt kaupunki ryhtyisi tuottamaan työttömiä lisää omilla toimillaan.

Vantaalla perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit ovat eristäneet itsensä kaupungin sisäiseen oppositioon, joka syyttää talousvaikeuksista ratikkahanketta. He syyttävät ratikkaa myös kaikesta muusta pahasta maan päällä.

Lisäksi perussuomalaiset katsovat, että kaupungissa on vääränlainen (varmasti myös vähän väärän värinen) väestörakenne, joka jaksaa maksaa vain huonosti veroja.

Kaupungin työntekijöistä he eivät silti ole kiinnostuneita vaan kannattavat innolla vähentämisneuvotteluiden aloittamista. Tärkeämpää on osoittaa, että on muka oltu oikeassa ratikasta.

Mutta mitä tästä seuraa? Vantaa talousvaikeuksissa ei auta se, että haukutaan osa kaupunkilaisista köyhäksi roskaväeksi, joka ei tuota riittävästi verotuloja. Tai sillä, että itketään moneen kertaan hävityn ratikkapäätöksen perään. Mikä olisi vaihtoehto? Karkotetaan osa asukkaista ja jätetään ratikkatyömaa kesken?

Vantaan verotulojen vähentyminen johtuu työttömyydestä. Jos ratikan rakentaminen nyt loppuisi, tilanne synkentyisi edelleen.

* * *
Mitä sitten pitäisi tehdä? Työllisyyspalvelut siirtyivät kunnille vuoden 2025 alussa. Nyt kunnilla ja kaupungeilla olisi käsissään työkalut työllisyyden kohentamiseen. Miksi niitä ei käytetä? Työttömyysjaksojen pitkittyessä Vantaa joutuu maksamaan kymmeniä miljoonia euroja työttömyysturvan kuntaosuuksia eli niin sanottuja sakkomaksuja.

Nyt pitäisi panostaa työllisyyteen, koulutukseen, aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan, kaavoittamiseen, rakentamiseen ja talouden elvyttämiseen sen verran kuin se on mahdollista kunnan omin keinoin. Hyvinvointi ja verotulot syntyvät työstä, ei irtisanomisista ja leikkauksista.

Myös verotusta pitäisi katsoa. Yhden veroprosentin tuotto on Vantaalla noin 35 miljoonaa euroa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt yt-neuvotteluista haettavat säästöt. Siksi pitäisi tehdä selvä, mutta mielellään väliaikainen veronkorotus. Se olisi solidaarisin tapa päästä pahimman yli.

Kaikissa muissa Uudenmaan kunnissa – Helsinkiä ja Espoota lukuun ottamatta – on selvästi korkeampi kuntavero kuin Vantaalla. Siksi emme tulevaisuudessakaan näkisi hyvinvoivien ihmisten tukkivan muuttokaravaaneillaan Vantaan ulosmenoteitä. Kuka ihan oikeasti valitsee asuinkuntansa veroprosentin mukaan? Vai eivätkö kunnossa olevat päiväkodit, koulut, tiet tai vapaa-ajan palvelut merkitse mitään? Niitä muuten rahoitetaan yhteisillä verorahoilla.

anteroeerola
Vasemmistoliitto Vantaa

Kirjoittaja on vantaalainen toimittaja, kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, aluevaltuutettu sekä aluehallituksen jäsen.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu