AD merellä ja Suomen vanhakantaiset miljardiluokan puolustushankinnat

Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin helmikuun 28. päivänä 2026. Vastaavasti kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys ja aloitettu hyökkäyssota olivat laittomia vailla kansainvälistä oikeutta.

Iran oli varautunut ennalta Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäykseen. Varautumisen pohjaksi Iranilla oli suunnitelmia vastatoimista, joista käsittelen tässä merkittävintä ja tuhoisinta Yhdysvalloille. Tuo vastatoimi muokkasi paljon Yhdysvaltojen harjoittaman sodankäynnin luonnetta.

Naval Support Activity Bahrain (NSA Bahrain, kotisivut).

Mikä kumma tuo oikein on?

Kyse on Bahrainissa sijaitsevasta yhdysvaltalaisesta huolto- ja operaatiotukikohdasta, joka kirjattu 26°12’35.0″N 50°36’35.0″E-koordinaattipisteeseen.Tukikohta sijaitsee noin 240 kilometriä Iranista lounaaseen Persianlahden rannalla. Matkaa tukikohdasta Hormuzinsalmeen on noin 600 kilometriä.

Yhdysvaltain sotatoimista Lähi-idässä vastaa asevoimien sotatoimialueen päämaja Centcom (U.S. Central Command, kotisivut).

Kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin 28.2.2026, Iran hyökkäsi samana päivänä ennalta laatimansa suunnitelman mukaisesti ballistisilla ohjuksilla ja Shaded-drooneilla NSA Bahrainin alueelle.

NSA Bahrain toimii Yhdysvaltojen 5. laivaston (U.S. Fifth Fleet, kotisivut) sekä merivoimien keskuskomennon eli Navcentin (U.S. Naval Forces Central Command, kotisivut) päämajana ja alueellisena huoltosolmupisteenä.

Tuo Yhdysvaltain merivoimien keskuskomennon ja 5. laivaston toiminta-alue kattaa noin 2,5 miljoonan neliökilometrin merialueen sisältäen mm. Persianlahden, Punaisenmeren, Omaninlahden, Adeninlahden, Arabianmeren sekä osia Intian valtamerestä. Toiminta-alue sisältää kolme kriittistä pullonkaulaa: Hormuzinsalmen (26°34’00.0″N 56°15’00.0″E), Suezin kanavan (30°42’18.0″N 32°20’39.0″E) ja Bab al Mandebin salmen (12°35’00.0″N 43°20’00.0″E).

Navcent Bahrainissa on ollut Yhdysvaltojen laivaston (U.S. Navy, kotisivut) tärkein esikunta.

Bahrain on toinen kahdesta satamasta, joihin alueen yhdysvaltalaiset sota-alukset ovat yleensä kiinnittyneet huoltoa silmällä pitäen. Toinen satama Omanin lahdella Arabiemiraateissa oleva Fujairahin satama (Port of Fujairah, kotisivut, 25°11’17.0″N 56°21’35.0″E), mutta joka myös on Iranin ohjusten ja droonien kantaman sisällä vain 150 kilometrin päässä Hormuzinsalmesta. Fujairahin satama Fujairan emiraatissa ei ole muutoinkaan merkitykseltään vastaava Yhdysvaltojen laivastolle huoltotoimintoja tarjoava kuin NSA Bahrain.

****

Sodan ensimmäisenä päivänä Iranin tekemän iskun tuhot NSA Bahrainiin olivat valtavia. Ohjus- ja drooni-iskuissa tukikohdan infrastruktuuri – kuten esikuntarakennukset, viestintäterminaalit ja varastot – kärsi  mittavia satojen miljoonien dollarien arvoisia vaurioita.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö (U.S. Department of Defense) tai virallisemmin nykyisin sotaministeriö (U.S. Department of War, kotisivut) raportoi aluksi iskun tapahtuneen ilman kuolonuhreja ja ettei isku ollut merkittävää vaikutusta sotilasoperaatioihin. Julkisissa kannanotoissa puolustusministeriön edustajat vähättelivät iskua merkityksettömäksi.

Muutamaa kuukautta myöhemmin aluksi kesäkuun lopulla alustavasti ja nyt syyskuun alussa tarkemmin iskun todelliset vaikutukset ovat alkaneet kuitenkin paljastua.

“The more we learn about the attacks on the U.S. Naval Support Activity in Manama, Bahrain, during the opening days of Operation Epic Fury, the clearer it becomes why the news of its near destruction was not initially reported or acknowledged.” (NavyTimes 1.9.2026).

Vapaasti suomennettuna:

”Mitä enemmän olemme saaneet tietää Yhdysvaltain laivaston Bahrainin Manamassa sijaitsevaan tukikohtaan kohdistetuista hyökkäyksistä Epic Fury -operaation alkupäivinä, sitä selvemmäksi on tullut, miksi uutista tukikohdan lähes tuhoutumisesta ei alun perin raportoitu tai kuitattu.”

Lausuja oli merivoimien operaatiopäällikkö (Chief of Naval Operations, kotisivut) amiraali Daryl Caudle (biography). Miksi alun perin ei raportoitu tai kuitattu, niin syy oli hyökkäyksen synnyttämät suuret tuhot, jotka Yhdysvallat ja etenkin Trumpin hallinto kokivat häpeälliseksi. Kuinka Iran onkaan oikein voinut aiheuttaa moista tuhoa maailman suurimmalle sotilasmahdille.

Vahinkojen on nyt arvioitu olevan lähes 400 miljoonaa dollaria. Vaurioituneiden rakennusten joukossa on raportoitu olevan muun muassa 5. laivaston päämajarakennus, kasarmirakennuksia, varastoja, antennimastoja ja juomavesiasema.

Vauriot olivat niin laajoja ja massiivisia, ettei Yhdysvallat voinut käyttää enää tuota tukikohtaa laivastonsa huoltoon ja operaatiojohtoon.

”Emme palaa sinne ihan heti. Haluan vain olla täysin rehellinen asian suhteen.” olivat Caudlen sanat tukikohdan jatkokäytöstä (NavyTimes 1.9.2026).

Caudle myös totesi, että satojen kilometrien päässä sijainneen Iranin tuhoaman täydennyskeskuksen (supply hub) siirtäminen tuhansien kilometrien päähän ilmenee merkittävänä rajoitteena Yhdysvaltojen tulevaisuuden merioperaatioille.

NSA Bahrainin menetys vastasi Yhdysvalloille käytännössä yhden lentotukialuksen menettämistä.

Yhdysvallat myönsi osittain Iranin onnistuneen iskun NSA Bahrainiin vasta neljä kuukautta iskun jälkeen kesäkuun lopulla (esim. The Wall Street Journal 25.6.2025 ja The Times of Israel 26.6.2026), mutta tarkemmin vasta elokuun lopulla ja syyskuun alussa.

WSJ:n edellä kirjattuun kesäkuun 25. päivänä julkaistuun juttuun liitetyt satelliittikuvat NSA Bahrainin tuhoista ovat maksumuurin takana, mutta koko juttu on luettavissa ja kuvat katsottavissa Middle East Transparent 26.6.2026 -linkistä.

Mielenkiintoista NSA Bahrainin massiivista tuhoista Iranin iskun seurauksena on suomalaismedian uutisointi asiasta, kun isku tuli viimein myös Yhdysvaltojen kautta julkisuuteen ja siten varmistetuksi. Yksikään suomalainen uutissivusto Ylestä iltapäivälehtien kautta maakuntalehdistöön ei ole julkaissut yhtään artikkelia asiasta lukuun ottamatta Helsingin Sanomien yhtä juttua nyt syyskuussa, jossa ohimennen mainittiin yhdessä virkkeessä Yhdysvaltojen joutuneen siirtämään laivaston huoltotoimet Bahrainista Diego Garcialle.

Onko kyse suomalaislehdistön omaehtoisesta itseluodusta itsesensuurista, kun kyse on nimenomaan Yhdysvaltojen epäonnistumisesta sodankäynnissä?

****

Iranin hyvin onnistunut isku merkitsi mm. alueella olevien sota-alusten ruokahuollon häiriintymistä. Ruokatilaukset oli tehtävä 30 päivää etukäteen, mikä osoittautui haastavaksi sotilasoperaation arvaamattoman aikataulun vuoksi. Yhdysvaltalaismediat alkoivat kirjoittaa sotilaiden nälästä, mistä sotilaat olivat kertoneet omaisilleen.

Kyse oli etenkin lentotukialus USS Abraham Lincolnista (CVN 72, CVN 72), kun alus ei ollut tehnyt kunnollista satamakäyntiä yli seitsemään kuukauteen.

NSA Bahrainin menetyksen myötä lentotukialus USS Abraham Lincolnin huolto tökki jo heti sodan alkometreiltä pahoin, ja sen myös operaatiopäällikkö Caudle on myöntänyt. Yhdysvallat alkoi pian menetyksen myötä tutkia uusia satamapaikkoja mm. Afrikan mantereella (NavyTimes 27.8.2026).

Kun huolto Bahrainista ei enää iskun jälkeen onnistunut, laivasto joutui turvautumaan eräänlaisena ainoana vaihtoehtona Intian valtamerellä Diego Garcian atollilla sijaitsevaan logistiikkakeskukseen nimeltään Diego Garcian merivoimien tukikeskus (Naval Support Facility Diego Garcia, NSF Diego Garcia, kotisivut, 7°18’48.0″S 72°24’40.0″E), joka sijaitsee yli 3 300 kilometrin päässä Yhdysvaltojen Iraniin hyökänneestä lentotukialusarmadasta ja lähes 4 200 kilometrin päässä Hormuzinsalmesta.

Diego Garcian tukikeskus ei ole Yhdysvaltojen oma. Se on brittien. Bahrainin tukikohdan ollessa pois käytöstä ja Iranin iskujen uhatessa muita Yhdysvaltojen käytössä olevia alueellisia tukikohtia, puolustusministeriö valitsi uudeksi huoltopisteekseen Britannian hallinnoiman Diego Garcian tukikohdan.

Britannian pääministeri Keir Starmer antoi Yhdysvalloille luvan tukikohtakäytölle 1. maaliskuuta – siis seuraavana päivänä, kun Iran oli tuhonnut NSA Bahrainin – mainitsematta tukikohtaa nimeltä (”specific and limited defensive purpose”, GOV.UK PM statement on Iran: 1 March 2026 1.3.2026).

Britannia ja Mauritius olivat allekirjoittaneet toukokuussa 2025 sopimuksen, jossa Britannia luovuttaisi  Chagossaaret Mauritiukselle. Diego Garcian tukikohta sijaitsee siis Chagossaarilla. Sopimuksen mukaan Britannia olisi säilyttänyt saarilla yhä Diego Garcian sotilastukikohdan 99 vuoden vuokrasopimuksella.

Yhdysvallat presidentti Donald Trumpin johdolla puuttui peliin huhtikuussa 2026, kun NSA Bahrain oli jo tuolloin pois käytöstä. Britannia keskeytti suunnitelman luovuttaa Chagossaarten hallinta Mauritiukselle. Kesäkuussa brittiläislehti The Telegraph uutisoi, että Yhdysvallat harkitsisi Chagossaarten ostamista (The Telegraph 7.6.2026), mutta nuo Trumpin kaiken maailman ostoaikeet on syytä jättää omaan arvoonsa.

Diego Garcian siirtyminen Yhdysvaltojen laivaston ensisijaiseksi logistiikkakeskukseksi selittää osaltaan, miksi Iran laukaisi kaksi keskipitkän kantaman ballistista ohjusta saarelle 20. maaliskuuta. Toinen ohjus putosi Intian valtamerelle ennen maaliaan, toisen ohjuksen yhdysvaltalaislaivasto ampui alas. Yli 4 000 kilometrin etäsyys on liikaa Iranin ohjuskyvykkyydelle iskeä onnistuneesti. Yhdysvaltalaislaivastolle jää riittävästi aikaa paikantaa ballististen ohjusten lentoreitit ja toteuttaa torjunta.

Vain satojen kilometrien päässä olleen huoltolinjan venyttämisellä tuhansien kilometrien päähän oli kauaskantoisia seurauksia etulinjaan (forward-deployed) sijoitetuille aluksille.

Eivätkä nuo seuraukset koske vain meneillään olevaa Yhdysvaltojen Irania vastaan käymää hyökkäyssotaa, vaan tulevaisuutta laajemmin. Jos ja kun Yhdysvallat joutuu toimimaan merillä yhä kauempana Lähi-itään liittyvistä operaatialueista, tulee siitä merkittävä rajoite myös Yhdysvaltojen laivaston tulevissa mahdollisissa merioperaatioissa.

Me kaikki Suomessakin tiedämme vaikkapa jatkosodan puitteissa, että jos huolto- ja täydennystoimet hidastuvat, myös operatiiviset sotatoimet hidastuvat.

****

Yhdysvalloilla on käytössään Arabianmerellä sotatoimissa Irania vastaan vain yksi lentotukialus ja sen iskuryhmä. USS Abraham Lincolnin iskuryhmä on lentotukialusiskuryhmä 3 (Carrier Strike Group 3, CSG-3, kotisivut). Kun Lincolnin siirtyi 286 päivän merellä olon jälkeen Thaimaiseen, tilalle tuli USS George Washington (CVN 73, CVN 73) ja sen lentotukialusiskuryhmä 5 (Carrier Strike Group 5, CSG-5, kotisivut).

USS George Washington ei ole alueella pitkään, vaan sen korvaa USS Theodore Roosevelt (CVN-71, CVN-71) ja sen lentotukialusiskuryhmä 9 (Carrier Strike Group 9, CSG-9, kotisivut). Armadan on määrä lähteä San Diegon laivastotukikohdasta (Naval Base San Diego, kotisivut, 32°41’05.1″N 117°07’47.9″W) aivan nyt syyskuun tulevina viikkoina ja sen odotetaan saapuvan Arabianmerelle lokakuussa 2026.

USS Abraham Lincolnin poistumisen myötä ainakaan kaikki CSG-3:n alukset eivät ole poistuneet Intian valtameren länsiosasta. Alueella ovat ainakin Arleigh Burke -luokan (Arleigh Burke class, DDG) USS Michael Murphy (DDG 112, DDG 112) ja USS Spruance (DDG 111, DDG 111). Sen sijaan USS Frank E. Petersen Jr. (DDG 121, DDG 121) seurasi Lincolnia Thaimaahan ja on nyt telakoituna erillisessä Srirachan satamassa (Port of Sriracha, 13°08’54.3″N 100°54’29.2″E) lähellä Laem Chabangia. Myös Ticonderoga-luokan (Ticonderoga class, CG) risteilijä USS Robert Smalls (CG 62, CG 62) saapui USS Abraham Lincolnin seurassa satamavierailulle Thaimaan Map Ta Phutiin (Port of Map Ta Phut, 12°39’47.5″N 101°08’43.5″E).

Thaimaa on Yhdysvaltojen ainoa sopimusliittolainen Kaakkois-Aasian mantereella. Tuo liitto solmittiin jo vuonna 1954. Ilman Thaimaata Yhdysvalloilla olisi vaikeuksia toimia lentotukialusarmadoineen maailman merillä ja myös Lähi-idässä.

Sota-alusten satamapysähdyksissä on oleellista, kuinka pitkän aikaa alus on satamassa. Sodan aikana yhdysvaltalaisalusten pysähdykset ovat yleensä olleet lyhyitä logistisia tarjoamatta aluksen henkilöstölle todellista mahdollisuutta poistua maihin. Esimerkkeinä Lincolnin pysähdys Guamissa (Naval Base Guam, kotisivut, 13°26’24.0″N 144°39’09.0″E) joulukuussa 2025 ja toinen pysähdys Lähi-idässä heinäkuussa 2026, jolloin henkilöstö ei päässyt 286 päivän pituiseksi muodostuneen merellä olon aikana maihin.

Yhdysvaltalaisalusten miehistö käyttää termiä ”vapaussatama” (”liberty port”), jossa merimiehet voivat poistua laivasta muutamaksi päiväksi viettämään vapaa-aikaa. Yhdysvallat on lähtenyt siitä, että lentotukialusten komennukset merellä olisivat kestoltaan korkeintaan seitsemän kuukautta. Lincoln oli merellä enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti yhdeksän ja puoli kuukautta täyttä sotaa käden helmikuun lopusta alkaen.

Se on liikaa aluksen henkilökunnalle.

****

Yhdysvaltojen merivoimat kertoi syyskuun alussa, ettei laivasto palaa pahoin vaurioituneeseen Bahrainin tukikohtaan lähiaikoina (Navy Times 1.9.2026). Yhdysvaltojen Lähi-idän kenties merkittävimmän etulinjan tukikohdan (forward base) laajoista vahingoista on syntynyt Yhdysvalloille syvällisiä taktisia ja strategisia seurauksia, jotka vasta nyt ovat alkaneet paljastua laajemmin Yhdysvaltojen puolustushallinnon ulkopuolella.

Yhdysvalloilla pitäisi olla erinomaiset ilmapuolustuskyvyt, mutta NSA Bahrainin menetys kertoo toista.

On sinänsä käsittämätöntä, että vuosikymmenten aikana huolellisesti rakennetun laajasti toimivan keskuksen Iran kykeni tuhoamaan yhdessä päivässä halvoilla ohjuksilla ja drooneilla osoittaen Yhdysvaltojen heikkoa kyvykkyyttä kriittisten kohteiden riittävään ilmapuolustukseen.

Marraskuussa 2025 NSA Bahrainissa oli suoritettu virallinen riski- ja uhka-arviointikäynti (Risk and Threat Assessment Visit, RTAV, CNREURAFCENT 9.12.2025), johon oli dokumentoitu lukuisia turvallisuushaavoittuvuuksia ja ehdotuksia pikaisille korjauksille. Fyysistä suojausta mukaan lukien väestönsuojia Yhdysvallat ei lähtenyt rakentamaan. Toimintojen hajauttamista ei toteutettu. Vaikka Yhdysvaltojen tiedossa oli NSA Bahrainin puutteet jo joulukuussa 2025, toki muutamassa kuukaudessa ei niitä olisi kyetty korjaamaan sodan alkaessa helmikuun lopulla 2026.

Jos Yhdysvallat ei palauta NSA Bahrainia takaisin hyökkäystä edeltäneelle tasolle, se muuttaa perusteellisesti Yhdysvaltain laivaston toimintaa ja huoltoa alueella. Eikä tuossa suinkaan vielä kaikki. Luopuminen NSA Bahrainista tai toimintojen siirtämien kohti Välimerta Israelin helmaan – kuten myös Yhdysvalloissa on esitetty – mullistaisi myös sen, miten Yhdysvallat jatkossa tukisi alueellisia arabiliittolaisiaan ja -kumppaneitaan Persianlahden alueella.

Mistä Yhdysvallat luopuu, sen Kiina ottaa.

****

Edellä kerrottu on vain yksi esimerkki tämän kirjoituksen pääaiheelle, joka on laivaston merkityksen väheneminen sodankäynnissä.

Otsikon sotilaallinen AD-lyhenne on englanninkielestä tarkoittaen estämistä alueella (area denial). Usein AD-lyhenne on liitetty toiseen lyhenteeseen, joka on A2 tarkoittaen alueelle pääsyn estämistä (anti-access). A2/AD siis. Kyseessä on sotilaallinen strategia, jossa A2:ssa kyse on liikkumisesta operaatioalueelle ja jossa AD:ssa kyse on liikkumisesta operaatioalueen sisällä. Tarkoituksena on estää vastustajan ja vihollistahon joukkoja pääsemästä operaatioalueelle ja toimimaan siellä.

Ukrainan harjoittama merisodankäynnin strategia ilman laivastoa on esimerkillinen nykysodankäynnissä. Ensinnäkin Ukraina onnistui pelottelemaan Venäjän Mustanmeren laivaston pois avomereltä. Toiseksi Ukraina onnistui romuttamaan suuren osan Venäjän Mustanmeren laivastoa hitaan kärsivällisesti. Ukraina on pitkälti onnistunut luomaan Mustastamerestä A2/AD-alueen, jossa Venäjä ei kykene sotatoimissaan juurikaan käyttämään laivastoaan. A2/AD-alueen luomisen mahdollistivat halvat ilma- ja meridroonit sekä risteilyohjukset (R-360 Neptun, Р-360 «Нептун») maalta käsin laukaistuna.

Huthikapinalliset Jemenin rannikolla onnistuivat puolestaan pelottelemaan ja saattamaan Punaisenmeren kapean käytävän epäkäytännölliseksi kauppamerenkululle. Vastaanottaja oli Yhdysvaltojen 5. laivasto. Käsittelin asiaa tarkemmin sisältäen myös Yhdysvaltojen laivaston vaikeudet jokin aika sitten kirjoituksessa otsikolla Vanhentunut jo syntyessään? (US-blogi 22.1.2026). Huthikapinalliset kykenivät luomaan kauppalaivoja koskevan A2/AD-alueen Bab al Mandebin salmen kautta Punaisellemerelle. Yhdysvallat joutui suostumaan tulitaukosopimukseen, joka astui voimaan vasta 6. toukokuuta 2025. A2/AD-alueen luomisen mahdollistivat halvat ohjukset ja droonit maalta käsin laukaistuna.

Iran puolestaan onnistui pelottelemaan Yhdysvaltojen merivoimia niin paljon, ettei se uskaltanut tunkeutua Persianlahdelle tai käyttää laivaston tulitusta Hormuzinsalmen kohteita vastaan. Iran kykeni luomaan Hormuzinsalmesta A2/AD-alueen. Yhdysvallat tyytyi iskuihin lentotukialusten kannelta käsin toimivilla hävittäjillä tai valjastamalla sota-alukset vain ohjuslaukaisualustoiksi kaukana operaatioalueesta. Tämän asian käsittelin tässä kirjoituksessa edellä. A2/AD-alueen luomisen mahdollistivat halvat ohjukset ja droonit maalta käsin laukaistuna.

Kaikki em. kolme sotilaallista toimenpidettä ovat esimerkkejä onnistuneesta A2/AD-toiminnasta ilman laivastoa ja ilmavoimia. Onnistujina ukrainalaiset, huthit ja iranilaiset. Epäonnistujina yhteen kertaan Venäjä ja kahteen kertaan Yhdysvallat. Oleellista kaikissa tapauksissa on ollut, että A2/AD-alueen luomisen ovat mahdollistaneet halvat ohjukset ja droonit ilman laivastoa maalta käsin laukaistuna.

Vaikka sekä Venäjän että Yhdysvaltojen laivastovoimia on voitu pitää aina näihin päiviin saakka merkittävinä, eivät edes nuo suurvaltalaivastot ole kyenneet estämään A2/AD-alueiden syntymistä kriittisille merialueille.

****

Kysymys nyt kuuluu, mitä laivastoille on jäänyt ja mitä enää jää tulevaisuudessa sodankäynnissä tehtäväksi? Mikä on oikein syönyt laivastojen asemaa ja merkitystä sodankäynnissä, vaikka meriyhteydet ovat kuitenkin elinehto sodankäynninkin aikana.

Laivastoille ei ole jäänyt sodankäynnissä enää kovin paljon tehtävää. Ne voivat suojella meriliikenneväyliä lähellä ystävällismielisiä rantoja muttei lähellä vihollismielisiä rantoja. Tuonkin suojelutyön laivastot voivat hoitaa itseasiassa käyttämättä yhtäkään sota-alusta. Laivastot voivat toki edelleen saattaa myös valtamerisaattueita, mikä onkin edelleen tärkeä tehtävä Pohjois-Atlantilla kuten oli toisen maailmansodankin aikaan.

Yhdysvaltojen ja Iranin välinen sota on osoittanut, että edes miinoituksen purkaminen A2/AD-alueella ei enää ole laivastolle mitenkään helppo tehtävä, mikäli vastapuoli on kyennyt luomaan A2/AD-alueen halvoilla ohjuksilla ja drooneilla.

Laivastoista huolimatta meret ovat äärimmäisen tärkeitä sodan aikana. Käsittelin merten asemaa jokin aika sitten kirjoituksessa otsikolla Ne ovat meret, jotka yhä aina vain ratkaisevat (US-blogi 12.8.2026). Laivastojen kutistuvaa asemaa sodankäynnissä ei pidä sotkea merten tärkeyteen.

Sota-alusten valta sodankäynnissä on kutistunut jatkuvasti eikä kehityskulku ole suinkaan uusi. 1700-luvulla ns. kolmannen luokan alukset (third-rate) linja-aluksina ja taistelualuksina saattoivat ankkuroida näkyvinä vihollisen satamien vierelle saartaakseen niitä. Tuo saartotoiminta loppui pitkälti panssaroitujen rannikkopuolustusalusten (coastal defence ship) myötä ja lopullisesti viimeistään ensimmäisten torpedoilla varustettujen sukellusveneiden myötä.

****

Sotalaivojen merkitys sodankäynnille uusien asejärjestelmien mahdollistamien sodankäyntitapamuutosten myötä on siis supistunut ajan myötä hyvin paljon. Yhdysvaltojen hyökkäyssota Irania vastaan on hyvä esimerkki aivan viimeaikaisesta kehityksestä, kun olemme siirtyneet halpojen ohjusten ja droonien massakäytön aikaan. Paikallaan pysyvä mittava armada on toiminut vain ohjuslaukaisualustana ensisijaisen tehtävän ollessa toimia ilma-alusten käytön mahdollistavana alustana hyvin kaukana operaatioalueesta.

Yhdysvaltojen hyökkäyssota on oiva esimerkki, että nykypäivänä sota-alukset kuuluvat kauemmaksi operaatioalueesta, jolloin niihin vihollisen kohdistama uhkataso on joka tapauksessa alhainen rajoittuen enimmäkseen sukellusveneisiin. Tuosta seuraa, että laivasto ei voi oikein toimia tehokkaasti pienissä jorpakoissa kuten Mustallamerellä tai Itämerellä. Ukraina on kyennyt eliminoimaan Venäjän Mustanmeren laivaston toiminnan Mustallamerellä eikä eliminointiin ole tarvittu edes omaa laivastoa.

Ilmassa liikkuva aseistus on syönyt merenpinnalla liikkuvan aseistuksen merkitystä. Merkitys tulee yhä vain pienenemään halpojen massatuotantona valmistettujen ohjusten ja droonien myötä. Aluksia ei voi enää saattaa lähelle vihollisrantoja kuten ei Yhdysvallatkaan käydessään sotaa Irania vastaan.

Entä sitten sukellusveneiden käyttö sodassa hyvin aseistettua vihollista vastaan? En tarkoita tässä yhteydessä sukellusveneitä ydinpommien laukaisualustana, joka on oma asiansa ja jolla on oma tehtävänsä, joita ei voi korvata.

Sukellusveneet voivat mennä sinne, minne pinta-alukset ja ilma-alukset eivät voi mennä. Sukellusveneitä eivät koske useimmat pinta-aluksia koskevat uhat, mutta ikävä tosiasia on, että sukellusveneillä on hyvin vähän todellista hyötyä sodankäynnissä kaikesta vakuuttelusta huolimatta. Sukellusveneistä, joilla ei ole ydinasetehtävää, on tullut Yhdysvalloillekin pitkälti valtamerisaattueiden sparraajia.

****

Yhdysvaltojen laivaston käyttö ja sen haavoittuvuus sodassa Irania vastaa kertoo hyvin laivastoon kohdistettavissa olevista toimista, joilla vastapuoli voi lamaannuttaa laivaston toimintaa merkittävästi vähäisin kustannuksin melko vähäisillä sotatoimilla.

Yksi tuollainen toimi oli NSA Bahrainin tuhoaminen. Suomella on vastaava heikosti ilmasuojattu huolto- ja operaatiotukikohta, nimittäin Pansion sotasatama (60°26’31.8″N 22°07’49.8″E), joka on Merivoimien päätukikohta kallioon louhittuine ase- ja ammustarvikevarastoineen. Käsittelin tuon sotasataman infrastruktuuria hieman kirjoituksessa otsikolla Pansion sotasatama ja sotilaslakimiehen valokuvaamiskielto (US-blogi 7.9.2026).

Miten ilmavoimat ovat sitten ottaneet sotatehtäviä laivastolta? Sota-alukset eivät pärjää ilmavoimille liikkumisnopeudessa eivätkä toimintamatkoissa. Jos sota-alusten tehtävä on toimia ensisijaisesti vain ohjusten laukaisualustoina, on laukaisut parempi suorittaa merenpinnan alta meren suojaamista sukellusveistä. Jos sota-alusten omasuojaus alkaa muodostaa suurimman osan aluksen aseistuksesta, osoittaa se sinänsä, että jokin on mennyt jo sodankäynnin lähtökohtien muodostamisessa pieleen.

Sota-aluksen ongelma ohjusten laukaisualustoina käytettäessä on, että käytettävät ohjukset ovat yleensä hyvin kalliita tarkkuusohjuksia ja että alukseen säilöttävissä olevien ohjusten määrä on hyvin pieni. Kalleudesta ja vähyydestä on tullut ilmeinen haitta, kun olemme siirtyneet sodankäynnissä massoina laukaistaviin halpaohjuksiin ja -drooneihin. Alusten ohjusvähäisyys tuli hyvin esille Yhdysvalloille jo heidän käydessään sotaa hutheja vastaan (US-blogi 22.1.2026). Saman ohjusvähäisyysongelman Yhdysvallat on saanut kokea myös Irania vastaan käymässään sodassa.

Suomen Laivue 2020 -hanke neljän Itämerelle liian suuren fregatin muodossa on yksi typerimmistä puolustusinvestoinneista, mitä Suomen Puolustusvoimat ja suomalaispoliitikot ovat viime aikoina tehneet. Tuota hankintapäätöstä tehdessään hidasliikkeiset ja -järkiset päättäjät ovat eläneet mennessä maailmassa, jota ei enää ole.

Sama koskee Ruotsia, joka Suomea mukaillen teki viime keväänä päätöksen hankkia neljä uutta Luulaja-luokan (Luleå-klass, Fregatt Luleå-klass – FDI) FDI-mallista (Frégate de Défense et d’Intervention) fregattia ranskalaiselta Naval Groupilta (kotisivut). Ruotsi ja Ranska allekirjoittivat lopullisen hankintasopimuksen Tukholmassa 31. elokuuta 2026 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin valtiovierailun yhteydessä. Hankinnan kokonaisarvon on arvioitu olevan noin 47 miljardia Ruotsin kruunua (noin 4-4,2 miljardia euroa).

Miten paljon parempaa sotilaallista suorituskykyä tuhovoimalla mitattuna 4-4,2 miljardilla eurolla olisikaan voinut saada. Nyt Ruotsi saa vain neljä tyhjää teräspurkkia Itämerelle seilattavaksi, joiden upottaminen ei ole Venäjälle hypersoonisilla ohjuksilla toteutettuna erityisen haastava tehtävä (US-blogi 22.1.2026).