Kamppailuni: Liikematkailua syvään päätyyn asti

2000-luvun puolella liikesuhteeni alkoivat olla jo aika vakiintuneita eikä varsinaista tarvetta ollut enää käydä messuilla.  Mutta kaverin kanssa jutellessa heräsi idea pistäytyä Milanon kevätmessuilla.  Voihan aina jotain mielenkiintoista löytyä ja ainakin seurata trendejä.  Oli kevät 2003.

Kaveri oli kapean niché-alueen kauppias eri alalla ja ja tällä oli kosketuspintaa myös antiikki-alaan.

Lähdimme hänen ehdoillaan eli emme varanneet etukäteen hotellia kuten minulla oli ollut tapana.  Lähdettiin liikkeelle matalalla profiililla.  Samalla joutaisi käydä Birminghamissa samoilla asioilla.  Birminghamissa pidetään myös varsin laajat messut samaan aikaan.  Kolmas suuri on Frankfurt eikä Madridin eikä Pariisinkaan messut ihan pieniä ole.  Italiassa olin käynyt tiiviisti oman alani erikoismessuilla joita ei pidetä Milanossa.

2000-luvun alussa lennot oli jo helppo tilata netissä.  Saavuttiin iltapäivällä Milanoon ja kaverin idean mukaisesti lähdettiin kulkemaan päärautatieasemalta eteenpäin ja katselemaan huokeita yhden tähden majapaikkoja.  Mutta voi, nämä olivat täyteen buukattuja.  Kolmannessa naureskeleva rouva sanoi että hänellä olisi yksi huone vapaana mutta se on matrimonio-sängyllä.  Kun neljännessä eikä viidennessäkään ollut tilaa, piti palata siihen kolmanteen ja tyytyä aviovuoteeseen.  Vannotettiin kumpikin puolestamme pitää näpit irti.  Ei olisi mukavaa jos toinen kuvittelisi unissaan vieressä nukkuvaa vaimokseen.

Huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme messuille, kumpikin oman erikoisalansa halleihin.  Hallejahan on siis lukuisia ja isoja halleja.  Aivan ensimmäiseksi löi silmille kiinalaisroinan tavaton määrä.  Kiina oli päässyt vapaakauppaan kiinni loppuvuonna 2001, hiukan huomaamatta 9/11-julkisuuden luomassa varjossa.  Luulisi että duunarijärjestöillä olisi ollut sananen sanottavana siitä miten se tulisi tuhoamaan eurooppalaista ja amerikkalaista teollisuutta ja työpaikkoja.  No vuonna 2003 seuraukset oli täydessä vauhdissa.  Kiinalaisen roinan määrä oli ällistyttävä.  Muutama näytteilleasettaja oli tuttu, kuten Bussolarin perhe (todellinen perheyritys jossa työskenteli isoisä, isä ja poika), mutta eipä tällä ollut ihmeempiä seurauksia.

Ilman isompaa tuloksellisuutta siirryttiin iltapäivällä kaupungille katselemaan menoa.  Lento olisikin sitten illalla Lontooseen.  Siirryttiin lentokentälle ja kulutettiin aikaa, lento lähtisi melko myöhään.  Siirryttiin koneeseen ja kun koneen olisi pitänyt lähteä, kapteeni kuulutti että ilmatila on täynnä eikä meille ole tilaa.  Joten joutuisimme odottamaan avoimeksi tulevaa slottia.  Ja tätä odotustahan sitten kesti ja kesti.  Tukevasti yli puolen yön päästiin sitten lentoon.  Saavuimme Heathrowlle aamuyöstä.  Aamulla olisi syytä lähteä Eustonin asemalta Birminghamiin.  Mutta nuhjaaminen juna-asemalla ei tuntunut mukavalta joten päätettiin ottaa hotelli muutamaksi tunniksi.  Näitä yhden tähden majapaikkoja on Eustoninkin tuntumassa mutta ei niistä tiedä miten niihin pääsisi aamuyöstä.  Joten valitsimme kaverille tutumman juna-aseman viereisten hotellien kimaran joka kyllä toimisi.

Kolmen tunnin nukkumisen jälkeen olikin aika käydä suihkussa.  Suihkuhuoneen lämpötila oli nollassa auki olevan tuuletusluukun ansiosta joten kyllähän siinä heräsi.

Junalla mentiin Birmighamiin missä tapasinkin useampia liiketuttuja, Martinin, Keithin ja Ianin sekä joukon muita. Aika pienellä selvisi tästäkin messusta.

Iltasella kerittiin vielä antiikkitukkutorille joka oli minulle uusi kokemus.  Noin muutoin antiikkitavaran myyntipaikat olivat kyllä tulleet tutuiksi vuosien saatossa mutta tämä ammattitori oli kyllä uutta.  Tinkiessäni muodon vuoksi myyjä sanoikin minulle että joo pitää hiukan huojentaa sillä pitäähän meidän kauppiaiden pitää yhtä.  Mikä tarkasti ottaen ei pitänyt kohdallani paikkaansa kun en ollut varsinaisesti antiikkialalla.

Ruokailusta kaverilla oli selvä kanta että rautatieasemien läheisyydessä on nopeimmat ja edullisimmat ruokapaikat.  Tämäkin oli hiukan uusi kanta minulle.  Muutenkin syömiset jäi vähälle tiiviin ohjelman takia.

Taas myöhäinen lento Helsinkiin.

Lentokoneessa loppui energia sitten kokonaan.  Ostin koneesta väriviinapullon mutta koneesta lähtiessäni unohdin sekä avaamattoman pullon että lompakkoni koneen istuimelle.

Seisoskelin ties kuinka kauan odottaessani laukkua, kunnes huomasin kaikkien muiden matkustajien jo lähteneen ja laukkuni pyöri yksinään selkäni takana olevassa karusellissa.

Siitäpä sitten kotiin, onneksi oli kyyti odottamassa.

Aamupäivällä soitto Finnairille että olisiko havaintoa lompakosta.  Ja olihan se löytynyt koneen siivouksen yhteydessä ja kerrottiin että sen saa hakea lentoasemalta.

Väriviinapullon suhteen kertoivat että se menee tullin löytötavaraan.  Lampsin tulliin ja kysyin tiskiltä olisiko havaintoa kyseisestä viinapullosta.  Ja vastaamaan nousi kaveri jolla oli silminnähden aivan järkyttävä kankkunen.  Tukka pystyssä ja naama kravun punaisena sanoi ettei ole näkynyt.  Jassoo, ettäkö lompakko löytyi muttei enää viinapulloa.  Mutta aiheetta enempään saattoi vain toivoa ettei jalo aine ollut mennyt hukkaan.

Tarinan opetus

Vaikka viinaa ei juotu, kylläpä tuollainen muutaman yön huono nukkuminen ja tiivis ohjelma voi viedä aika heikkoon kuntoon.  Tuli hiukan yllätyksenä itselle miten heikkoon kondikseen voi joutua jo pienellä valvomisella.  Joku tolkku siinäkin on oltava kuinka tiiviiksi paketiksi matkailun voi sitoa.